Perinteinen vai vapaa?

Yksi vuoden merkittävimmistä urheilutapahtumista päättyi äskettäin. Talviolympialaisten selostusten terminologia ei ollut aina helposti selitettävissä kenialaiselle ystävälleni. Selostajan käyttämät ilmaisut esimerkiksi vapaasta ja perinteisestä hiihtotyylistä eivät auenneet hyvästä yrityksestäni huolimatta urheilun kesälajeihin paremmin paneutuneelle kaverilleni.

”Mikä ero on perinteisellä ja vapaalla hiihtotyylillä? Mistä perinne sai alkunsa? Miksi vapaa hiihtotyyli syntyi? Miksi sitä kutsutaan tuolla nimellä? Kumpi tyyli on kilpailijalle vaikeampi? Kumpi kuluttaa enemmän urheilijan voimia? Kummalla tyylillä kisaaminen onnistuu nopeammin? Miksi pitää kilpailla kahdella eri tyylillä?” Tässä vain muutama esimerkki ystäväni tekemistä kysymyksistä.

Pyrin tarkentamaan ystävälleni yhdistelmähiihdon salaisuuksia. Kerroin kilpailumuodon useista eri nimistä: takaa-ajo, tuplatakaa-ajo, hässäkkähiihto ja niin edelleen. Ystäväni pyöritti päätään. Viestini ei tainnut mennä perille.

Jatkoin tarkennusyritystäni. Perinteisessä hiihdossa sauvaksi kutsutun apuvälineen maksimipituus saa olla 83 prosenttia hiihtäjän omasta pituudesta. Vapaassa tyylissä sauva voi olla yhtä pitkä kuin hiihtäjä. Perinteisessä hiihdossa matka etenee laduksi kutsutulla väylällä. Sen muodostaa kaksi erillistä uraa, joissa tärkeät apuvälineet nimeltä sukset mahdollistavat etenemisen. Vapaalla tyylillä kilpailijan ei tarvitse urautua kyseisiin uomiin; latu-ura ei ohjaa hänen etenemistään.

Kerroin myös, että hiihtokisan puolessavälissä kilpailijat vaihtavat osan varusteistaan. Vapaan hiihtotyylin sukset ja sauvat poikkeavat huomattavasti perinteisen tyylin vastaavista. Yhdistelmähiihto kokonaisuudessaan ei siis suju samoilla kilpailuvälineillä. Poikkeuksena ovat hiihtäjien käyttämät jalkineet, joita kutsutaan monoiksi. Ne ovat eräänlainen kompromissi kahden eri tyylin välisestä ihannejalkineesta.

Perehdytin ystävääni myös hiihtokokemuksesta. Kerroin kilpahiihtäjien valittavan, että perinteisen osuuden jälkeen vapaaseen tyyliin vaihtaminen on aluksi vaikeaa, koska jalat tuntuvat varsin raskailta. Perinteisen hiihdon yksi tärkeä menestystekijä kun on oikean pidon ja luiston löytyminen.

Ystäväni jäi selkeästi pohtimaan, mitä tarkoitin tässä yhteydessä ilmaisulla ”lipsuminen”. Hän kuunteli innokasta selostustani yhä hämmästyneempänä. Kun kerroin, että yhdistelmähiihto ei jatku enää myöhemmissä arvokisoissa, hän kysyi: ”Kumpi lopetetaan, perinteinen vai vapaa?”

Tarinointimme jälkeen jäin pohtimaan hengellistä matkantekoamme ja sitä, miten puhumme siitä muille. Maaliviivan ylittämisen tärkeys ei tällä matkalla ole muuttunut. Onko matkamme vain perinteisen tavan urahiihtoa, vai sallimmeko tällä matkalla etenemisen myös vapaammalla tyylillä?

Vapaampi tyyli ei ole vapautta säännöistä vaan lupa taivaltaa urienkin ulkopuolella. Oleellista hengellisessä matkaamisessa lienee edelleenkin yksi asia: olipa tyyli perinteinen tai vapaa, kysymys ei saa tulla maaliin pääsyä tärkeämmäksi.

Ari Joensuu

Kirjoittaja on Fida Internationalin aluejohtaja.