Täyttä elämää Jumalan yhteydessä

Jaakko Heinonen ei vaihtaisi elämänkokemustaan mihinkään. - Elämä on ollut rikasta puutteesta huolimatta, hän toteaa.
Jaakko Heinonen ei vaihtaisi elämänkokemustaan mihinkään. - Elämä on ollut rikasta puutteesta huolimatta, hän toteaa.
Lähetyssaarnaaja Jaakko Heinonen lähti kulkemaan taivastietä 8-vuotiaana. Pienen pojan leikit vaihtuivat saarnaamiseen ja kokouksien pitämiseen aluksi omassa kodissa, jossa Jaakon yleisönä toimivat omat sisarukset ja serkut. Jaakko halusi kertoa Jeesuksen rakkaudesta kaikille.

Nuorena miehenä Jaakko alkoi puhua omista hengellisistä kokemuksistaan suurempienkin yleisöjen edessä, ja pian hän jo järjesti tilaisuuksia eri paikkakunnilla. Hän vieraili tuntemattomien ihmisten kodeissa kutsuakseen heitä mukaan tilaisuuksiin tai rukoillakseen heidän kanssaan.

– Olin vähän toisella kymmenellä, kun ymmärsin Jumalan antaneen minulle kutsun valtakuntansa työhön. Taisin olla jotain viisitoista vuotta vanha, kun aloin kertoa julkisesti kokemuksestani, Jaakko Heinonen kertoo Jukka Mäkisen kirjoittamassa Hakuna matata -muistelmateoksessa.

– Olen erityisen kiitollinen Jumalalle siitä, että sain kasvaa uskovaisessa kodissa. Lapsuuteni oli ihanaa aikaa, Heinonen muistelee.

Ilo, kun joku saa avun

Suurinta iloa Jaakolle on vuosien aikana tuottanut se, kun joku kuulijoista on halunnut polvistua Jumalan kasvojen eteen ja valita taivastien. Maalliset asiat ovat tähän iloon ja iankaikkisuuteen verrattuina merkityksettömiä – tämä ajatus on auttanut Heinosta jatkamaan työtä.

– Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta, Heinonen kertoo kirjassa.

Suomessa tehdyn evankeliumintyön lisäksi Heinosten perhe suuntasi Jumalan kutsusta tekemään lähetystyötä Keniaan. Perheen nuorista pojista muutto toiselle mantereelle tuntui suurelta seikkailulta.

– Suomessa on usein niin, että asiat ovat ennen ihmistä. Täällä eletään eri tavalla: ihminen on tärkeämpi kuin asiat, Jaakko Heinonen kertoo.

Vaimo rohkaisijana

Kenialaisten suhtautuminen asioihin on Heinosen mukaan erilaista kuin monien suomalaisten. Sanonta ”Hakuna matata”, suomeksi ”Ei huolta”, tuli Heinosille hyvin tutuksi.

Rajujenkin vastoinkäymisten keskellä Jaakko ja jo edesmennyt Maire-vaimo saivat luottaa Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen.

– Vaimollani oli täydellinen luottamus Jumalaan. Hän oli usein se, joka kehotti minua olemaan huolehtimatta asioista, Heinonen kertoo.

– Vaikka olenkin elänyt perheeni kanssa eri maissa, en tunne, että olisin jäänyt jostain paitsi tai joutunut luopumaan jostakin. Vaikka meillä oli usein puutetta rahasta, erilaiset kokemukset ja eläminen Jumalan yhteydessä tekivät elämämme rikkaaksi, Heinonen jatkaa.

Nyt 88-vuotiaana Jaakko Heinonen toivoo, että hänen elämäntarinansa toimisi rohkaisuna vaikeuksien keskellä kulkeville ihmisille.

– Toivoisin, että erityisesti nuoret lukisivat muistelmani.


Johanna Hurtig


35/2016

UutisetInnostavat lastenjumalanpalvelukset, opetuslapseuttaminen sekä kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa ovat seurakunnan lapsityön peruspilareita.
PääkirjoitusMeillä on paljon opittavaa niiden seurakuntien kokemuksista, jotka ovat pyrkineet uudistamaan radikaalisti omaa toimintaansa. Yksi hyödyllinen esimerkki tulee Ruotsista.

Ruotsalainen helluntaip...
Miten onKunnat tekevät päihdeongelmaisia asukkaitaan koskevia hoitosopimuksia, joissa henkilö pääsee hoitokotiin tai tukiasuntoon. Palveluja tarjoavat järjestöt ovat näistä sopimuksista taloudellisesti riippu...
UutisetRaamattu voi olla aarreaitta nuorelle lukijalle, vaikka aikuiset joskus arastelevat Pyhän kirjan maailmaa.
UutisetOlojuhlia vietettiin heinäkuun lopulla Naantalissa teemalla Takaisin Raamattuun, takaisin helluntaihin.

– Mitkään maalliset lait eivät pysty muuttamaan Jumalan säädöksiä. Muotojumalisuus työnt...
UutisetSaarnaaja Pirkko Jalovaara on saanut syytteen rahankeräysrikoksesta. Oikeudenkäynti alkaa todennäköisesti ensi tammikuussa. Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.

Epäillyt rikokset sijoittuvat vuosille...
UutisetEvankelistojen päivillä iloittiin keskinäisestä yhteydestä ja voimaannuttiin kertomaan ilosanomaa.
UutisetKolmen henkilön työsuhde päättyy.
UutisetPekka Simojoen lauluja voi kuulla nyt myös arabiaksi. Kesällä julkaistu levy on samaa sarjaa jo aiemmin julkaistujen Ylistys -levyn käännöksien kanssa. Ylistys julkaistiin hiljattain viroksi ja englan...
UutisetVenäjällä on järjestetty ensimmäinen uusiin uskontolakeihin liittyvä oikeudenkäynti. Etelävenäläisessä Cherkesskin kaupungissa uskonnollista kirjallisuutta kadulla jakanut Hare Krishna -uskova vapaute...
UutisetSolukonferenssissa on mahdollisuus tutustua malliin, joka tukee yhteyttä Jumalaan ja ihmisiin.
UutisetIntian korkein oikeus on puuttunut alempien oikeusasteiden antamiin tuomioihin ja vahingonkorvauksiin, jotka koskivat vuonna 2008 tapahtuneita kristittyjen vainoja Odishan osavaltiossa.

Intian...
UutisetSaarnat, kokemus tervetulleeksi toivottamisesta, jumalanpalvelustyyli ja sijainti ovat neljä tärkeintä tekijää, kun amerikkalaiskristityt valitsevat itselleen uutta seurakuntaa. Asia ilmenee Pew Resea...
UutisetJapani on tunnetusti kova maaperä kristilliselle evankeliumille, mutta silti myös japanilaisia kääntyy Kristuksen seuraajaksi.

Yksi heistä on Tatsuya Shindo, entinen Japanin mafian, yakuzan, jä...
UutisetBritanniassa on nyt enemmän uskonnottomia kuin kristittyjä. Samalla Englannin kirkon evankelinen siipi vahvistaa uusien seurakuntien istuttamista.
MuutKun ihminen ymmärtää oman itsekkään elämänsä päämäärän, hänelle jää vain yksi järkevä vaihtoehto.
KolumniJotkut asiat ärsyttävät helpommin kuin toiset. Kristittyjen keskuudessa yksi tällainen on Israel ja juutalaiset. Toiset rakastavat Israelia ja toiset eivät voi sietää sitä.

Omassa ikäluokassani...
MielipideAlkoholi synnyttää suomalaisten helluntaiuskovien parissa isoja tunteita, vaikka keskustelua lehden sivuilla oli paljon vähemmän kuin odotin – ja sekin vielä asiallista. Kiitos siitä.

Suomessa...
MielipideLeevi Launosen pääkirjoitus ”Takaisin uskon ytimeen” (RV 33) oli aivan mahtava ja todella asian ytimeen menevä. Kirjoitusta lukiessani koin suurta iloa, ja olen täysin samaa mieltä Launosen kanssa....
MielipideLuitko pastori Tuomas Harrin kirjoittaman opetuskirjoituksen Ristin Voitossa otsikolla ”Jumala loi musiikin” (RV 27)?

Itseltäni hänen kirjoituksensa meinasi jäädä rakennuskiireiden vuoksi lukem...
MielipideOlen seurannut mielenkiinnolla viime aikoina käytyä debattia ylistysmusiikista ja niin sanotusta perinteisestä seurakuntamusiikista. Ihmettelen todella tätä tilannetta, joka on syntynyt viime vuosien...
MielipideSuomen helluntailiikkeessä valitetaan herätyksen ja siunauksen puutetta. Ehkäpä yhtenä syynä siihen on luopuminen Jumalan elämän alkuasetuksista.

Maailmassa tämä luopumus näkyy ihmisen irtiotto...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
ArtikkelitSuuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Tämä on tuonut uuden ensiluokkaisen vapaaehtoisreservin seurakuntiin. Lukuisat hyväkuntoiset ja nuorekkaat eläkeläiset ovat tarjolla palvelutehtäviin.
...
MuutHelluntailiikkeen arvostettu vaikuttaja ottaa merkkipäivähaastattelussa kantaa kirjallisuuteen, jumalanpalvelusmusiikkiin ja teologiseen koulutukseen.
PuheenaiheMaija Hurri kirjoitti 1990-luvulla useita ajankohtaisia teoksia, jotka kuluivat ihmisten käsissä. Vaikka yhteiskuntavaikuttaminen vie nyt ajan, kirjoille hän ei sano “ei koskaan”.
PuheenaiheRaamattua voi käyttää kirjallisuusterapeuttisten harjoitusten pohjana.
PuheenaiheInnokkaat lukijat ovat löytäneet tukea hengelliseen kasvuunsa muun muassa elämäkerroista ja klassikkoromaaneista.
PikavisiittiElina Salmiselle yksi elämän rikkauksista on keski-ikäistyvät tyttökaverit. Tällä hetkellä voin kirjoittaa ihan hyvällä mielellä vaikka maton raidoista ja rakkaudesta, ja silti näen, että Jumala...
Muut17-vuotias Heini Torvinen kokee evankelioinnin kutsumuksekseen (Nuotta 8/16).

– Rakkaus ei vaadi lähtemään, vaan osallisuus Jumalan valtavasta rakkaudesta saa näkemään armoa ja rakkautta tarvit...
MuutPohjois-Amerikan seurakunnat ovat vaikuttaneet syvästi myös usean suomalaisen elämään. Toimittaja vieraili niistä kolmessa.
MuutLähetyssaarnaaja Jaakko Heinonen lähti kulkemaan taivastietä 8-vuotiaana. Pienen pojan leikit vaihtuivat saarnaamiseen ja kokouksien pitämiseen aluksi omassa kodissa, jossa Jaakon yleisönä toimivat om...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan