Romanien pyhä Martin

Ystäväni Martti kuuluu niihin maan hiljaisiin, jotka eivät pidä paljon ääntä itsestään. Hän puhuu mieluummin teoillaan eikä odota toisten huomiota tekemisilleen. Martti on vaatimaton ja hiljainen puurtaja, joka ei lörpöttele joutavia mutta vastaa, jos kysytään. Ja jos hän oma-aloitteisesti alkaa puhua, kannattaa kuunnella tarkkaan, koska silloin miehen suusta tulee tärkeää asiaa.

Martti on lempeä ja hyväntahtoinen, mutta hänellä on myös selkärankaa olla asioista toista mieltä. Hän on läpeensä rehellinen, syvän vakaumuksen mies.

Jäyhyydestään huolimatta Martti ei ole tylsää matkaseuraa. Hänen kielenkäytössään on kätkettyä huumoria, joka saa tarkkaavaisen kuuntelijan suupielet tuon tuostakin kohoamaan hymyyn.

Tutustuin Marttiin lähemmin sairastuttuani parantumattomaan ja etenevään Parkinsonin tautiin. Sairaus hiipi jäseniini jäykkyytenä, hitautena sekä tasapainon horjumisena siinä määrin, että moni askare jäi kotona tekemättä. Omakotitalon hoitaminen korjaus- ja pihatöineen olisi jäänyt tyystin vaimoni varaan, ellei Martti olisi tullut usein auttamaan.

Syksyllä 2013 pyysimme vaimoni kanssa Marttia ja hänen puolisoaan käymään nykyisessä lähetyskohteessamme Unkarissa.

Olimme tilanneet erääseen romanikotiin polttopuita, mutta hämmästyksemme puut olivatkin paksuja pöllejä. Yksinhuoltajaäidille puiden pilkkominen oli mahdoton tehtävä.

Vieraillessamme perheen luona oli jo myöhäinen ilta. Romanikodissa ei ollut sähköjä – oli pilkkopimeää. Sillä välin kun me mietimme, mitä tekisimme puiden kanssa, alkoi puuvajasta kuulua kalsketta. Martti oli löytänyt kirveen ja pilkkoi pöllejä otsalampun valossa niin, että lastut vain lentelivät. Martti ei osallistunut keskusteluun siitä, mitä teemme ylisuurilla haloilla, vaan hoiti homman omalla totutulla tavallaan.

Seuraavina päivinä paikalliset ihmiset puhuivat merkillisestä miehestä, ”pyhästä Martinista”, joka oli tullut kaukaa pohjoisesta tekemään romanien keskuuteen laupeudentyötä. Tuon tapauksen jälkeen Martti ja hänen vaimonsa ovat olleet mukanamme avustusmatkoilla lukuisia kertoja.

Viime joulun alla sairastuin vakavasti ja jouduin palaamaan Suomeen hoitoa saamaan. Makasin kolme viikkoa Siilinjärven terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hoitojen päätyttyä minua kotiuttamassa ollut lääkäri tiesi, etten selviytyisi vielä askareista yksin vaan tarvitsisin avustajan. Lääkäri tiesi myös, että perheeni asui Unkarissa ja että Suomen-talomme oli vuokralla. Hän kysyi, onko minulla mitään paikkaa, minne mennä. Ja onko minulla hoitajaa, joka voi auttaa minua esimerkiksi cystofixin eli vatsanpeitteen läpi asennetun, virtsarakkoon menevän putken hoidossa, puhdistuksessa ja vaihtamisessa?

Minulla oli antaa vain yksi vastaus lääkärin kysymyksiin: Martti! Hänen kotinsa oli kuin rauhan tyyssija, jossa oli hyvä olla. Martti osaa rakentaa taloja, korjata autoja, selvittää monimutkaisia sähköteknisiä ongelmia ja niin edelleen, joten toki hän osaisi myös lähihoitajan tehtävät.

Sain asua ystävieni kodissa parisen viikkoa, kerätä voimia, nousta takaisin jaloilleni ja palata takaisin rakastamani työn pariin. Ja voin sanoa, etten missään ole kokenut sellaista huolenpitoa ja välittämistä, kuin siinä kodissa koin. Iso lämmin kiitos, Saint Martin!


Kari Honkanen

Kirjoittaja työskentelee romanilähetystyössä Várpalotassa Unkarissa.