Eläkkeelle siirtyvä Sauli Manninen:

”Pyritään tuntemaan Jeesus paremmin”

Sauli Manninen tunnetaan huumorimiehenä. Työkohtaamisissa kaskuvarasto on vain karttunut. - Muun muassa Veikko Manninen, joka ei muuten ole mitään sukua minulle, joskus totesi, että Jumala loi ilman täyteen ilkeitä itikoita ja maan täyteen mainioita Mannisia. Kuva: Ruut Ahonen

Sauli Manninen Aikamediasta tässä hei. Soitinko pahaan tilanteeseen?”

Moni helluntaiseurakunnan kirjamyyjä ja työntekijä on vuosien varrella kuullut luurissaan tämän ystävällisen avauksen, josta juttu on jatkunut milloin kirjakaupan tuotetarpeisiin tai konserttijärjestelyihin paikkakunnalla.

Asiapuheen lomassa Manninen on osannut kohdata ihmiset niin, että heille on jäänyt enemmän tyytyväinen mieli kuin muisto myyntitykin maalitauluksi joutumisesta.

Aluepäällikölle itselleenkin kohtaamiset ovat olleet työn suola.

– Parasta on se, että on saanut olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Elokuun lopussa Sauli Mannisella tuli täyteen 32 vuotta ja neljä kuukautta helluntaikustantamon palveluksessa. Samalla oli aika vaihtaa tiivis ja mieluisa työ eläkepäiviin.

– Jo kolme vuotta Juhannuskonferenssissa yleisin kysymys minulle on ollut, että milloin jään eläkkeelle, Manninen paljastaa.

– Nyt tämä monen odottama asia toteutuu, hän veistelee.

Urapolulle 14-vuotiaana

Todellisuudessa Mannisen kaltaisen kävelevän tietopankin eläköityminen on aiheuttanut jopa pientä hätääntyneisyyttä: firmasta poistuu pitkä kiikari historiaan, ja osa asiakkaista murehtii Aikamedian kasvojen katoamista.

– Joo, tämä on noussut nyt esille. Lomallakin jotkut ottivat yhteyttä ja kysyivät, että keneen me sitten ollaan siellä yhteydessä?

Sauli Mannisessa syttyi kutsumus levittää evankeliumia painetun sanan kautta jo nuorena. Helluntaikodin poika teki uskonratkaisun 10-vuotiaana kotiko-kouksessa. Lapsena hän tapasi myös monia herätysliikkeen tiennäyttäjiä, joita perheessä majoittui.

– On tullut saunottua Eino I. Mannisen ja Vilho Soinisen kanssa.

Jo 14-vuotiaana Manninen peri Nestori Lehtiseltä Ristin Voiton lehtiasiamiehen tehtävät ja aloitti joululehtien myynnin Joutsassa. Ura jatkui Heinolan helluntaiseurakunnan kirjamyynnissä.

Vuonna 1986 vapaaehtoistehtävät ja leipätyö kuitulevytehtaan laboratoriossa vaihtuivat Ristin Voiton piiriedustajan kokopäivähommiin.

– Olin jo pidempään kokenut, että elämäntyöni tulee olemaan tavalla tai toisella hengellisessä työssä. Vaikka minulla oli tiettyä vetoa teknilliselle alallekin, koin Jumalan suunnitelmiin kuuluvan, että saan olla tavalla tai toisella päätoimisesti hengellisissä kuvioissa.

Koetuksen ajat

Sauli Manninen on kokenut helluntaikustantamon pari voimakasta murrospuhuria. Vuonna 1994 talosta jouduttiin irtisanomaan samana päivänä 22 henkilöä. Hetki oli haastava, mutta Manninen jäi. Henkilökohtaisesti vielä tiukempi tilanne tuli viitisen vuotta myöhemmin, kun talon toiminta siirtyi miltei täysin Keuruulle. Mutta silloinkin Manninen jäi.

– Koin selkeästi, että se oli Jumalan suunnitelmissa ykkösvaihtoehto, joten halusin kulkea sitä tietä loppuun asti – ja tässä sitä ollaan.

Mannisen tehtävä on ollut saada nykyisen Aikamedian tuotteet liikkumaan, mihin on tarvittu reilun 30 vuoden aikana 15 eri autoa.

– Ajokilometrejä on kertynyt yli kaksi miljoonaa.

Varsinkin aikoinaan helluntaivaikuttajat suosivat Mercedes Benziä. Sauli Manninen ei kokenut koskaan mersuherätystä. Sen sijaan hänellä oli varattuna räätälöity kasku tähteä autonsa nokassa kantaville.

– Olen sanonut, että tähtikuvion kaksi alaspäin olevaa sakaraa osoittavat ne hinausköyden paikat siellä nokalla, kun se auto jättää tielle. Ja se kolmas sakara, joka osoittaa ylöspäin, näyttää, mistä todellinen apu tulee, Manninen myhäilee.

Ilosanoma katveessa

Suomea kiertävälle kirjalähetille on valjennut, että hengelliset asiat kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin uskovat olettavat. Eräskin ei-uskova kirjakauppias alkoi kerran kysellä häneltä hengellisistä asioista. Kävi ilmi, ettei pienyrittäjä ehdi seurakuntien tilaisuuksiin ympäripyöreän työviikkonsa keskeltä.

– Ihmisillä on kiinnostusta hengellisiin asioihin, mutta heillä ei ole luontevaa tapaa löytää ketään, jolta he voisivat kysellä niistä. Eli kyllä meillä uskovina, olemmepa millä alalla hyvänsä, on suuri vastuu siitä, miten käyttäydymme arjessa ihmisten parissa.

Jeesuksesta kertominen on koko ajan vähentynyt helluntaikulttuurissa. Mannisen mukaan tämä on muuttanut koko liikettä.

– Se muutos on ollut tosi raju. En peräänkuuluta menneisyyden ylösnousemusta enkä halua itseänikään ankkuroida 1980-luvulle, mutta muutosta on tapahtunut.

Vielä Mannisen uran alussa pienimmissäkin seurakunnissa oli kirjamyynti ja kirjallisuustapahtumia.

– Kirjaa käytettiin evankeliointivälineenä, samoin levyjä ja kasetteja. Niillä levitettiin ystäväpiiriin evankeliumia, mutta tätä ei juurikaan enää ole.

Evankelioinnin alasajo näkyy Mannisen mukaan myös rukoushuoneissa.

– Seurakunnallinen toiminta on muuttunut paljon virallisemman oloiseksi. Ainakin henkilökohtainen evankeliointi ja siihen kannustaminen on jäänyt vähemmälle. Toiminta on muotoutunut entistä enemmän kokouskeskeiseksi.

Kristillinen media yhdistänyt uskovia

Myönteisenä muutoksena 30 vuoden varrella Sauli Manninen näkee seurakuntien raja-aitojen madaltumisen. Vielä 80-luvulla helluntailaiset pysyivät tiukasti omassa karsinassaan ja kylmäkiskoinen suhde luterilaisiin kuului puheissakin. Nykyään eri suuntien seurakunnat puuhaavat usein yhdessä evankelioimistapahtumia.

– Tämän näen erittäin hyvänä, koska en minä usko, että taivaassa on helluntailaisilla omaa lokeroa. Kyllä me siellä sulassa sovussa olemme sitten perillä. Sitä on hyvä harjoitella täällä maan päällä.

Yhteiskristillisen keskustelun Manninen arvioi avautuneen Niilo Yli-Vainion aikoina. Myöhemmin kristilliset mediat, kuten TV7 ja Radio Dei, ovat tehneet kristittyjen yhteydestä vielä arkipäiväisempää.

Digimedia on muuttanut paljon muutakin. Kasettien maailmasta on tehty kvanttihyppy Spotifyn puolelle, ja some kiinnostaa enemmän kuin hengelliset kirjat ja Raamattu.

Sauli Manninen on vannoutunut kirjamies. Hänen hyllyssään on yli 2 000 kirjaa. Raamatun ääreen hän tapaa pysähtyä hetkeksi joka aamu.

Paljon ihmisiä tapaava kaupparatsu on huomannut helluntailaisten raamatuntuntemuksen muuttuneen melko huonoksi.

– Siellä on määrättyjä kohtia, jotka tiedetään, mutta kokonaisasia on aika monelta hämärän peitossa. Kyllä minun mielestäni myös raamatunlukuherätys pitäisi saada syttymään.

Isot ponnistukset työn huippuhetkiä

Raamattuun liittyvät myös Mannisen uran huippukohdat, Iso Raamatun tietosanakirjan julkaisu 80–90-lukujen vaiheessa ja Sana elämään -kommentaariraamatun ilmestyminen äskettäin. Kolmas helmi ketjussa on Hyvä Sanoma Extran jakelu 1,7 miljoonaan ta-louteen vuonna 2007.

– Kyllä ne ovat sellaisia juhlahetkiä. Ne teettävät töitä, mutta on hienoa, kun saadaan levittää hengellistä sanomaa suomalaisiin koteihin sillä tavalla, että seurakunnat ovat innostuneina ja täysillä mukana.

Innostus ja antaumus ovat värittäneet myös Mannisen omaa kutsumustehtävää. Ne tuntuvat säilyvän elämässä jatkossakin.

– Odotan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu, enkä koe, että eläköityminen on elämän loppu. Vaimoni Maritta on jo eläkkeellä ja saamme enemmän yhteistä aikaa. Myös seurakunnassa touhuaminen jatkuu.

Vapaan sanan kohdalla Manninen miettii hetken ja tuntuu kelaavan mielessään eri-ikäisiä, eri ammateissa toimivia ja eri elämäntilanteissa olevia lukijoita. Sitten hän sanoo:

– Tärkeintä minusta olisi se, että tällaisen epävarmuuden keskellä, missä ihmiset elävät, me pyrittäisiin tuntemaan Jeesus paremmin ja elämään niin kuin hän haluaa meidän elävän.

– Se on se paras tapa elää. Se ei välttämättä ole aina helpoin tapa, mutta varmasti siunauksellisin tapa, täysillä palvellut mies vakuuttaa.

Ruut Ahonen