Eläkkeelle siirtyvä Sauli Manninen:

”Pyritään tuntemaan Jeesus paremmin”

Sauli Manninen tunnetaan huumorimiehenä. Työkohtaamisissa kaskuvarasto on vain karttunut. - Muun muassa Veikko Manninen, joka ei muuten ole mitään sukua minulle, joskus totesi, että Jumala loi ilman täyteen ilkeitä itikoita ja maan täyteen mainioita Mannisia. Kuva: Ruut Ahonen
Sauli Manninen tunnetaan huumorimiehenä. Työkohtaamisissa kaskuvarasto on vain karttunut. - Muun muassa Veikko Manninen, joka ei muuten ole mitään sukua minulle, joskus totesi, että Jumala loi ilman täyteen ilkeitä itikoita ja maan täyteen mainioita Mannisia. Kuva: Ruut Ahonen
Sauli Manninen Ai­kamediasta täs­sä hei. Soitinko pa­haan tilanteeseen?”

 

Moni helluntai­seurakunnan kirjamyyjä ja työn­tekijä on vuosien varrella kuul­lut luurissaan tämän ystävällisen avauksen, josta juttu on jatku­nut milloin kirjakaupan tuotetar­peisiin tai konserttijärjestelyihin paikkakunnalla.

 

Asiapuheen lomassa Manni­nen on osannut kohdata ihmiset niin, että heille on jäänyt enem­män tyytyväinen mieli kuin muis­to myyntitykin maalitauluksi jou­tumisesta.

 

Aluepäällikölle itselleenkin kohtaamiset ovat olleet työn suola.

 

– Parasta on se, että on saanut olla ihmisten kanssa tekemisissä.

 

Elokuun lopussa Sauli Manni­sella tuli täyteen 32 vuotta ja nel­jä kuukautta helluntaikustanta­mon palveluksessa. Samalla oli aika vaihtaa tiivis ja mieluisa työ eläkepäiviin.

 

– Jo kolme vuotta Juhannus­konferenssissa yleisin kysymys minulle on ollut, että milloin jään eläkkeelle, Manninen paljastaa.

 

– Nyt tämä monen odottama asia toteutuu, hän veistelee.

 

 

Urapolulle 14-vuotiaana

Todellisuudessa Mannisen kal­taisen kävelevän tietopankin elä­köityminen on aiheuttanut jopa pientä hätääntyneisyyttä: firmas­ta poistuu pitkä kiikari historiaan, ja osa asiakkaista murehtii Aika­median kasvojen katoamista.

 

– Joo, tämä on noussut nyt esil­le. Lomallakin jotkut ottivat yh­teyttä ja kysyivät, että keneen me sitten ollaan siellä yhteydessä?

 

Sauli Mannisessa syttyi kutsu­mus levittää evankeliumia pai­netun sanan kautta jo nuorena. Helluntaikodin poika teki uskon­ratkaisun 10-vuotiaana kotiko-kouksessa. Lapsena hän tapa­si myös monia herätysliikkeen tiennäyttäjiä, joita perheessä ma­joittui.

 

– On tullut saunottua Eino I. Mannisen ja Vilho Soinisen kanssa.

 

Jo 14-vuotiaana Manninen peri Nestori Lehtiseltä Ristin Voiton lehtiasiamiehen tehtävät ja aloitti joululehtien myynnin Joutsassa. Ura jatkui Heinolan helluntaiseu­rakunnan kirjamyynnissä.

 

Vuonna 1986 vapaaehtoisteh­tävät ja leipätyö kuitulevytehtaan laboratoriossa vaihtuivat Ristin Voiton piiriedustajan kokopäivä­hommiin.

 

– Olin jo pidempään kokenut, että elämäntyöni tulee olemaan tavalla tai toisella hengellisessä työssä. Vaikka minulla oli tiettyä vetoa teknilliselle alallekin, koin Jumalan suunnitelmiin kuulu­van, että saan olla tavalla tai toi­sella päätoimisesti hengellisissä kuvioissa.

 

 

Koetuksen ajat

Sauli Manninen on kokenut hel­luntaikustantamon pari voimakas­ta murrospuhuria. Vuonna 1994 talosta jouduttiin irtisanomaan sa­mana päivänä 22 henkilöä. Hetki oli haastava, mutta Manninen jäi. Henkilökohtaisesti vielä tiukem­pi tilanne tuli viitisen vuotta myö­hemmin, kun talon toiminta siirtyi miltei täysin Keuruulle. Mutta sil­loinkin Manninen jäi.

 

– Koin selkeästi, että se oli Ju­malan suunnitelmissa ykkösvaih­toehto, joten halusin kulkea sitä tietä loppuun asti – ja tässä sitä ollaan.

 

Mannisen tehtävä on ollut saa­da nykyisen Aikamedian tuotteet liikkumaan, mihin on tarvittu rei­lun 30 vuoden aikana 15 eri autoa.

 

– Ajokilometrejä on kertynyt yli kaksi miljoonaa.

 

Varsinkin aikoinaan hellun­taivaikuttajat suosivat Mercedes Benziä. Sauli Manninen ei koke­nut koskaan mersuherätystä. Sen sijaan hänellä oli varattuna räätä­löity kasku tähteä autonsa nokas­sa kantaville.

 

– Olen sanonut, että tähtikuvi­on kaksi alaspäin olevaa sakaraa osoittavat ne hinausköyden pai­kat siellä nokalla, kun se auto jät­tää tielle. Ja se kolmas sakara, joka osoittaa ylöspäin, näyttää, mistä todellinen apu tulee, Manninen myhäilee.

 

 

Ilosanoma katveessa

Suomea kiertävälle kirjalähetille on valjennut, että hengelliset asi­at kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin uskovat olettavat. Eräskin ei-uskova kirjakauppias alkoi kerran kysellä häneltä hengellisistä asi­oista. Kävi ilmi, ettei pienyrittä­jä ehdi seurakuntien tilaisuuksiin ympäripyöreän työviikkonsa kes­keltä.

 

– Ihmisillä on kiinnostusta hengellisiin asioihin, mutta heil­lä ei ole luontevaa tapaa löytää ke­tään, jolta he voisivat kysellä niis­tä. Eli kyllä meillä uskovina, olem­mepa millä alalla hyvänsä, on suuri vastuu siitä, miten käyttäy­dymme arjessa ihmisten parissa.

 

Jeesuksesta kertominen on koko ajan vähentynyt helluntai­kulttuurissa. Mannisen mukaan tämä on muuttanut koko liikettä.

 

– Se muutos on ollut tosi raju. En peräänkuuluta menneisyyden ylösnousemusta enkä halua it­seänikään ankkuroida 1980-luvul­le, mutta muutosta on tapahtunut.

 

Vielä Mannisen uran alussa pie­nimmissäkin seurakunnissa oli kirjamyynti ja kirjallisuustapah­tumia.

 

– Kirjaa käytettiin evankelioin­tivälineenä, samoin levyjä ja ka­setteja. Niillä levitettiin ystäväpii­riin evankeliumia, mutta tätä ei juurikaan enää ole.

 

Evankelioinnin alasajo näkyy Mannisen mukaan myös rukous­huoneissa.

 

– Seurakunnallinen toiminta on muuttunut paljon virallisem­man oloiseksi. Ainakin henkilö­kohtainen evankeliointi ja siihen kannustaminen on jäänyt vähem­mälle. Toiminta on muotoutunut entistä enemmän kokouskeskei­seksi.

 

 

Kristillinen media yhdistänyt uskovia

Myönteisenä muutoksena 30 vuo­den varrella Sauli Manninen näkee seurakuntien raja-aitojen madaltu­misen. Vielä 80-luvulla helluntai­laiset pysyivät tiukasti omassa kar­sinassaan ja kylmäkiskoinen suh­de luterilaisiin kuului puheissakin. Nykyään eri suuntien seurakunnat puuhaavat usein yhdessä evankeli­oimistapahtumia.

 

– Tämän näen erittäin hyvänä, koska en minä usko, että taivaas­sa on helluntailaisilla omaa loke­roa. Kyllä me siellä sulassa sovussa olemme sitten perillä. Sitä on hyvä harjoitella täällä maan päällä.

 

Yhteiskristillisen keskustelun Manninen arvioi avautuneen Nii­lo Yli-Vainion aikoina. Myöhem­min kristilliset mediat, kuten TV7 ja Radio Dei, ovat tehneet kristit­tyjen yhteydestä vielä arkipäiväi­sempää.

 

Digimedia on muuttanut paljon muutakin. Kasettien maailmas­ta on tehty kvanttihyppy Spotifyn puolelle, ja some kiinnostaa enem­män kuin hengelliset kirjat ja Raa­mattu.

 

Sauli Manninen on vannoutu­nut kirjamies. Hänen hyllyssään on yli 2 000 kirjaa. Raamatun ää­reen hän tapaa pysähtyä hetkeksi joka aamu.

 

Paljon ihmisiä tapaava kauppa­ratsu on huomannut helluntailais­ten raamatuntuntemuksen muut­tuneen melko huonoksi.

 

– Siellä on määrättyjä kohtia, jotka tiedetään, mutta kokonais­asia on aika monelta hämärän peitossa. Kyllä minun mielestäni myös raamatunlukuherätys pitäi­si saada syttymään.

 

 

Isot ponnistukset työn huippuhetkiä

Raamattuun liittyvät myös Man­nisen uran huippukohdat, Iso Raamatun tietosanakirjan julkaisu 80–90-lukujen vaiheessa ja Sana elämään -kommentaariraamatun ilmestyminen äskettäin. Kolmas helmi ketjussa on Hyvä Sanoma Extran jakelu 1,7 miljoonaan ta-louteen vuonna 2007.

 

– Kyllä ne ovat sellaisia juhla­hetkiä. Ne teettävät töitä, mutta on hienoa, kun saadaan levittää hengellistä sanomaa suomalaisiin koteihin sillä tavalla, että seura­kunnat ovat innostuneina ja täy­sillä mukana.

 

Innostus ja antaumus ovat vä­rittäneet myös Mannisen omaa kutsumustehtävää. Ne tuntuvat säilyvän elämässä jatkossakin.

 

– Odotan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu, enkä koe, että eläköi­tyminen on elämän loppu. Vai­moni Maritta on jo eläkkeellä ja saamme enemmän yhteistä aikaa. Myös seurakunnassa touhuami­nen jatkuu.

 

Vapaan sanan kohdalla Manni­nen miettii hetken ja tuntuu ke­laavan mielessään eri-ikäisiä, eri ammateissa toimivia ja eri elä­mäntilanteissa olevia lukijoita. Sitten hän sanoo:

 

– Tärkeintä minusta olisi se, että tällaisen epävarmuuden kes­kellä, missä ihmiset elävät, me pyrittäisiin tuntemaan Jeesus pa­remmin ja elämään niin kuin hän haluaa meidän elävän.

 

– Se on se paras tapa elää. Se ei välttämättä ole aina helpoin tapa, mutta varmasti siunauksel­lisin tapa, täysillä palvellut mies vakuuttaa.

 

 

Ruut Ahonen



Muistolle
51

Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.

Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.



Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.

”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä, pastori ja kirjailija Kari Honkasen elä­mäntyö on päättynyt, mutta hänen moni­puolinen hengellinen vaikutuksen­sa ihmisten sydämissä jatkuu vie­lä pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan takakansi­tekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan oma­elämäkertakirjaan 12 vuotta sitten:

”Seitsemän vuosikymmen­tä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämän­työn Afrikassa tehnyt lähetys­työntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maalis­kuuta.

Etiopian Kaffassa lempini­men Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Hei­monen pääsi Jeesuksen luok­se 13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äiti­nä, mummina, isomummina, ys­tävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mu­jusen taival tässä ajassa päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen sairauskohtauksen seu­rauksena. Hän siirtyi ajasta iäi­syyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evanke­lista Martta Rajala muutti ajas­ta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean sairauden uu­vuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntai­herätyksen mu­siikkiväen suu­resti rakasta­ma Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyys­kutsun 8.12.2017 kotonaan Kot­kassa. Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankki­on esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saa­nut rohkean ja voimakkaan luon­teen. Jo nuorena hän lähti kokei­l...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylö­järveläinen evankelista Simo Pa­sanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain va­jaan vuorokauden, kunnes Juma­lan vaunut veivät hänet Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 sa­tavuotiasta Suomeam­me ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipaus­ta, kiitollisuutta ja monta läheis­tä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa joulukuussa 1928 viisilapsiseen perheeseen. Perheen elämä oli niukkaa. Uskovat vanhemmat kasvattivat lapsiaan rukoillen.


Varttues...
MuistolleÄitimme Annikki Sormunen (os. Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän maalaiskunnassa uskovaan kotiin ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon, kävi kasteella ja liittyi Toivakan helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas isäni Arvo Venäläinen sai kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017 Mikkelin keskussairaalassa lyhyen sairausjakson jälkeen. Hän oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928. Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937 ja ylennettiin kirkkauteen 13.8.2017. Talvisodan aikana 12.1.1940 Juntusen perhe koki suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.

Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä lähtöisin oleva, elämäntyönsä Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta 2017.


Opin tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan alla kitaraa näppäilee lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen mies. Vaikka hyeenat ulvovat ympärillä ja ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli äkillisesti onnettomuudessa Irakissa 29. toukokuuta 53-vuotiaana.


Simon syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. ke­säkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi kahdeksan.


Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkälli­sen sairauden murtamana 4. päi­vä huhtikuuta. Hän oli 80-vuoti­as, syntynyt Turussa 25. elokuu­ta 1936.


Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää”, lauloi äiti herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa Jyväskylän Siion-temppelissä vielä vuodenvaihteessa 30. joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki sai kotiinkutsun 29.3.2017. Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella Riihimäen perheen kuopuksena ja 11. lapsena.


Etelä-Pohjanmaalle juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.

Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.

Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.

Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.

Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan