Panostusta työhyvinvointiin Sotkamossa – rooleja ja rooliristiriitoja

Vuokatinrannassa pidettiin jo 11. seurakuntien työhyvinvointipäivä.  Mukana oli nelisenkymentä osallistujaa. (Kuvat Kari Korhonen)
Vuokatinrannassa pidettiin jo 11. seurakuntien työhyvinvointipäivä. Mukana oli nelisenkymentä osallistujaa. (Kuvat Kari Korhonen)

18.11.2023 | Raili Holappa 

Sotkamon Vuokatinrannassa kokoontui lauantaina 11.11.2023 nelisenkymmentä seurakuntien vastuunkantajaa jo perinteeksi muodostuneeseen Kainuun työhyvinvointipäivään. Tällä kertaa teemana oli ”Yhdessä olemme enemmän”. Opettajana oli työterveyspsykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja Marita Hietala Kouvolasta.

 

 

      Vapaus tulee armon ymmärtämisen kautta.

 

Marita johdatteli osallistujia pohtimaan yhdessä toimimisen iloja ja haasteita. Perustana on, että seurakunta on tehtäväsuuntautunut ryhmä, jonka tarkoitus on voittaa sieluja ja jonka jäsenet toimivat toinen toistaan tukien yhdessä. Jokaisen meistä on tärkeä löytää lahjoihimme perustuva palvelutehtävä seurakunnassa.  

Yksin ja pareittain mietimme Korinttolaiskirjeen 12. luvun pohjalta, mikä kehonosa itse kukin kokee olevansa seurakunnassa ja mitä se tarkoittaa oman palvelutehtävän kannalta. Tästä jatkoimme vuorovaikutuksen myytteihin ja ryhmän kehittymisen vaiheisiin. Marita valaisi kaikkia asioita hienosti tuomalla ne osaksi seurakuntaelämää käytännön esimerkkien avulla.

 

 

 

Iltapäivän opetusosuudessa pohdimme rooleja, otettuja ja meille annettuja, sekä rooliristiriitoja. Osallistujien joukosta kuusi vapaaehtoista pääsi improvisoimaan erilaisia rooleja pienessä harjoituksessa.  

Lopuksi Marita esitteli ns. false self -ilmiötä, jossa kadotamme itsemme, kun yritämme olla kuin toiset ja noudattaa ihmisnormeja. Galatalaiskirjeestä löytyi tähän tilanteeseen opastusta. Se, että vapaus tulee armon ymmärtämisen kautta, oli ajatus, joka jäi päivän lopuksi puhuttelemaan meitä.

 


      Me jokainen vaikutamme siihen, millainen ilmapiiri seurakunnissamme vallitsee.

 

Tämä oli jo yhdestoista peräkkäinen syksy, kun Kainuun ja Koillismaan alueella on järjestetty työhyvinvointipäivä. Tiedossamme ei ole, että jossakin muualla Suomessa olisi järjestetty vastaavia päiviä säännöllisesti joka vuosi.  

Päivään on kutsuttu niin palkattuja kuin vapaaehtoisia vastuunkantajia. Monet alueemme seurakunnista ovat pieniä, ja palkattuja työntekijöitä on vain muutamassa seurakunnassa. Näin ollen päivä on ollut käytännössä avoin kaikille halukkaille. 

Hyvinvointipäivän suunnittelusta ja järjestelyistä on vastannut TYHY-tiimi, johon kuuluu asialle omistautuneita seurakuntalaisia Kajaanista, Sotkamosta ja Vaalasta. Joukossa on työnohjaajia, terapeutteja ja seurakuntien vanhimpia. Meitä kaikkia yhdistää pyrkimys pitää huolta siitä, että seurakunnan eri tehtävissä toimivat kokevat tulevansa kuulluiksi, olevansa merkityksellisiä toimijoita ja voivansa vaikuttaa omaan työhönsä.  

Unohtaa ei sovi myöskään sitä, mikä merkitys on päivän tarjoamalla mahdollisuudella tavata sisaria ja veljiä toisista seurakunnista ja olla kerrankin itse palveltavana mielenkiintoisten keskustelujen ja hyvän ruoan äärellä. 

 

Päivät ovat koostuneet opetustuokioista, joita ovat pitäneet niin tiimiläiset ja omien seurakuntien muut toimijat kuin vierailevat opettajatkin. Vuosien mittaan on pohdittu mm. omaa työssä jaksamista, vuorovaikutusta ja palautetta, osallisuutta ja kutsumusta.  

Kulloistakin teemaa on käsitelty opetustuokioiden lisäksi pienryhmissä keskustellen ja myös toiminnallisesti. On jaettu omia ajatuksia ja huolia ja rukoiltu yhdessä. Vuokatinrannan rauhoittava ympäristö on tarjonnut upean kehyksen päivälle. 

Palaute hyvinvointipäivistä on ollut myönteistä, ja päiviä on aina toivottu jatkettavan. Palautteissa on tullut esille erityisesti se seikka, että omissa seurakunnissa ei pidetä esillä niitä teemoja, joihin hyvinvointipäivät keskittyvät, ja niiden pohtiminen ja rukoileminen yhdessä on koettu tärkeäksi ja hoitavaksi. On toivottu myös, että teemoihin voitaisiin palata omissa seurakunnissa.  

Seurakunnat ovat mahdollisuuksiensa mukaan maksaneet omiensa osallistumisen. Sekin on yksi tapa osoittaa arvostusta vastuunkantajille, jotka ovat usein jo vuosia tai vuosikymmeniä uskollisesti palvelleet omassa tehtävässään seurakunnan keskellä. 

 

Kokemuksemme perusteella haluamme rohkaista seurakuntia panostamaan työhyvinvointiin ja löytämään sopivat ratkaisut käytännön toteutukseen. Työntekijät ja vastuunkantajat ovat seurakunnissa niin tärkeä voimavara, että heistä kannattaa pitää huolta. Yksi päivä kerran vuodessa ei varmasti riitä, vaan työhyvinvoinnista on huolehdittava arjen työssä.  

Seurakunta on työyhteisö, jossa on omat ilonsa ja haasteensa, jotka on huomioitava ja hyväksyttävä. On äärimmäisen tärkeää, että meillä on seurakunnissa olemassa rakenteet ja käytännöt, jotka mahdollistavat työhyvinvoinnista huolehtimisen. Seurakunnan johdolla on päävastuu, mutta me jokainen vaikutamme seurakunnissamme siihen, millainen ilmapiiri siellä vallitsee ja millaista meidän kanssamme on työskennellä.  

Kysytään toistemme kuulumisia, kuunnellaan aidosti toisiamme, autetaan, tuetaan ja iloitaan yhdessä. Ollaan oikeasti Jumalan perhettä! 

 

Kirjoittaja on työnohjaaja (HELP ry, STOry). 

 

Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan