Lukeminen laajentaa horisonttia

Lapsena Suvi Kankkunen kantoi reppukaupalla kirjoja kotiin kirjastosta. Vaikka tahti on huippuajoista hidastunut, hän tulee nykyäänkin lukeneeksi ainakin yhden kirjan kuukaudessa.

Suomen teologisen opiston Hope-raamattukoulun johtajana työskentelevä Kankkunen lukee hengellistä ja teologista kirjallisuutta jo työnsä vuoksi. Kauppatieteen maisteria kiinnostaa myös johtamiskirjallisuus, mutta hän pyrkii laajentamaan horisonttiaan monille aloille faktasta fiktioon.

– Filosofia kiinnostaa minua, samoin taide. Parhaillaan luen Csikszentmihalyin kirjaa luovuudesta ja flow’sta. Mielestäni luovuutta ylipäänsä lisää se, että on tietoa monilta eri aloilta sen sijaan, että olisi keskittynyt vain yhteen asiaan.

Lukiessa saa hiljentyä

Kun Kankkunen alkaa suunnitella uutta kurssia, hän saa ajatukset rullaamaan siten, että lukee jotain aiheeseen liittyvää kirjaa. Parhaimmillaan lukeminen on kuitenkin rentoutumiskeino.

– Lempisunnuntaiaamuni menee siten, että herään, keitän kahvit ja istun kolme tuntia aamupalapöydässä lukemassa.

Hengellinen opetuskirjallisuus kuuluu nykyään enemmän työhön kuin vapaa-aikaan. Kankkunen on kuitenkin saanut paljon virikkeitä hengelliseen kasvuunsa juuri kirjojen kautta.

– Elämäkerrat ja ihmiselämä yleensäkin on puhuttelevaa. Uusi aluevaltaukseni ovat hengelliset klassikot ja hartauskirjallisuus, jota luetaan vähän kerrallaan. Luin hiljattain  Henri Nouwenin rukouskirjan A Cry for Mercy, jossa on lyhyitä rukouksia. Vapaakristillisessä perinteessä kasvaneelle on aika vierasta rukoilla jonkun toisen sanoilla, mutta koin sen hyvänä.

Kankkunen pitää siitä, että lukiessa saa hiljentyä ja keskittyä miettimään asioita omaan tahtiin. Kesken lukemisen voi pysähtyä tekemään muistiinpanoja, mikä ei onnistu yhtä helposti esimerkiksi elokuvaa katsoessa.

Vaikka toiset lukevat luonnostaan enemmän kuin toiset, jonkin verran lukemista voi Kankkusen mielestä suositella kaikille. Jos tekstin seuraaminen tökkii, tarjolla on äänikirjoja, ja esimerkiksi Raamatun voi lukea kokonaan kuuntelemalla.

– Kannattaa kokeilla monenlaisia kirjoja, ensin vaikka pieniä ja ohuita. Jotkut oppivat jo varhain itsestään sellaisen ajatuksen, että en ole mikään lukija, mutta ajatus ei välttämättä pidä paikkaansa. Jos aikaa on vähän, on parempi keskittyä säännöllisyyteen kuin määrään.

– Esimerkiksi parikymmentä sivua päivittäin lukemalla tulee vuodessa lukeneeksi jo monta paksua kirjaa.

Punnittua sisältöä

Myös Jarkko Anttila löysi kirjat jo lapsena. Etenkin Viisikot, Tarzanit ja dekkarit olivat pojan suosiossa, mutta isän kanssa tuli etsittyä kirjahyllystä klassikoitakin, kuten Monte Criston Kreivi ja Mikael Karvajalka.

Uskoontulon jälkeen Anttilaa alkoivat kiinnostaa hengelliset kirjat ja Raamatun kommentaarit. Ilmailualalla työskentelevä mies tarttuu mielellään myös johtamiskirjoihin, ja viime aikoina hän on perehtynyt elämänhallintaan ja henkilöhistoriaan. Hän kuvaa itseään yöpöytälukijaksi, joka hyvän kirjan sattuessa kohdalle intoutuu lukemaan päivittäin.

– Haen kirjoista oivalluksia elämään ja ajattomia ajatuksia. Yleensä luen kerralla yhden kokonaisuuden, jota pureksin ennen seuraavaa pätkää. Kirjoja jää myös kesken, enkä jaksa lukea sellaista tekstiä, joka ei jätä tilaa omalle pohdinnalle.

Anttilan kokemuksen mukaan lukeminen rauhoittaa infotulvan keskellä elävää nykyihmistä. Kirjojen kautta tuleva tieto on usein jalostetumpaa ja paremmin taustoitettua, kuin mitä digitaalinen media tarjoaa.

– Hengelliset kirjat ovat parhaimmillaan tuoneet rohkaisua uskonelämään. Epäilyksen ja kivun kausina ne ovat auttaneet käsittelemään tunteita ja antaneet toivoa.

Sekä Anttilan että Kankkusen mukaan myös niin sanottu sekulaari kirjallisuus voi tukea uskoa. Molemmat suosittelevat etenkin klassikkoromaaneja.

– Kaunokirjallisuuden klassikoiden aihepiirit uppoavat syvälle ihmisyyden olemukseen. Hyvä romaani voi auttaa rentoutumaan ja tukea lepoa, Anttila sanoo. Kankkunen huomauttaa, että vanhoissa klassikoissa kristillinen ajattelu on usein luonteva osa tarinaa.

– Klassikot ovat klassikoita syystä, ja niistä voi oppia myös hengelliseltä kannalta. Me  olemme kaikki Jumalan luomia ihmisiä, joten hengellisen kokemuksen jakaminen koskettaa meitä kaikkia.


Säde Loponen






Suvin ja Jarkon kirjavinkit

 

Mailis Janatuinen: Sankareita ja pelkureita. Perussanoma, 2007.


Teoksen alaotsikkona on Raamatun miehiä Adamista Pietariin, ja nimensä mukaisesti se sisältää Raamatun henkilöiden elämäkertoja. Kirja tarjoaa rohkaisua ja välillä viiltäviäkin totuuksia Jumalan sanasta.

 

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. WSOY, 2015.


F1-lääkärinä tunnetun Aki Hintsan elämäkerta on aikakauteen istuva teos elämänhallinnasta. Se johdattaa etsimään identiteettiä ja punnitsemaan arvoja. Teos on maustettu kertomuksilla julkisuuden henkilöistä pintaa syvemmältä ja sisältää opetusta terveellisistä elämäntavoista.

Veli Laurentius: Jumalan läsnäolon harjoitus. Päivä Oy, 2006.


Teoksen sanomana on saavutusten ja menestyksen sijaan rauhan löytäminen Jumalan läsnäolossa keskellä arjen askareita. 1600-luvulla eläneen kirjailijan opit ovat kristillinen vaihtoehto mindfullnessille ja joogalle.

Eric Metaxas: Bonhoeffer – Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja. Päivä Oy, 2013.


Bonhoefferin koko elämänkaari on vaikuttava, mutta eniten puhuttelee se, kuinka teologista ja opettajasta tuli vastarintaliikkeen taistelija, joka osallistui jopa murhahankkeeseen. Lukija jää pohtimaan Bonhoefferin ajatusta, jonka mukaan tekemättä jättäminen voi olla suurempi synti kuin taisteleminen pahaa vastaan silläkin uhalla, että tulisi tehneeksi jotain väärää.

 


Alister McGrath: C. S. Lewis – Elämä. Perussanoma, 2013.


Lewis on onnistunut ilmaisemaan kristinuskon keskeisimpiä periaatteita sekä faktan että fiktion muodossa. Elämäkerrasta käy ilmi, ettei kuuluisan maallikkoteologin elämä ollut suoraviivaista tai yksinkertaista, vaan hän joutui kokemaan ristiriitoja ja epäonnistumisia.

 


Henry Cloud: Välttämätön piste. Päivä Oy, 2012.


On tärkeää tietää, milloin jotakin asiaa kannattaa jatkaa ja milloin se tulee lopettaa, oli kyse sitten ihmissuhteista, työstä tai seurakuntaelämästä. Lopettamisen taidosta kirjoittava Cloud on koulutukseltaan sekä teologi että psykologi. Myös yhdessä John Townsendin kanssa kirjoitetut Boundaries-kirjat, joissa käsitellään terveiden rajojen määrittelyä, ovat lukemisen arvoisia.




35/2016

UutisetInnostavat lastenjumalanpalvelukset, opetuslapseuttaminen sekä kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa ovat seurakunnan lapsityön peruspilareita.
PääkirjoitusMeillä on paljon opittavaa niiden seurakuntien kokemuksista, jotka ovat pyrkineet uudistamaan radikaalisti omaa toimintaansa. Yksi hyödyllinen esimerkki tulee Ruotsista.

Ruotsalainen helluntaip...
Miten onKunnat tekevät päihdeongelmaisia asukkaitaan koskevia hoitosopimuksia, joissa henkilö pääsee hoitokotiin tai tukiasuntoon. Palveluja tarjoavat järjestöt ovat näistä sopimuksista taloudellisesti riippu...
UutisetRaamattu voi olla aarreaitta nuorelle lukijalle, vaikka aikuiset joskus arastelevat Pyhän kirjan maailmaa.
UutisetOlojuhlia vietettiin heinäkuun lopulla Naantalissa teemalla Takaisin Raamattuun, takaisin helluntaihin.

– Mitkään maalliset lait eivät pysty muuttamaan Jumalan säädöksiä. Muotojumalisuus työnt...
UutisetSaarnaaja Pirkko Jalovaara on saanut syytteen rahankeräysrikoksesta. Oikeudenkäynti alkaa todennäköisesti ensi tammikuussa. Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.

Epäillyt rikokset sijoittuvat vuosille...
UutisetEvankelistojen päivillä iloittiin keskinäisestä yhteydestä ja voimaannuttiin kertomaan ilosanomaa.
UutisetKolmen henkilön työsuhde päättyy.
UutisetPekka Simojoen lauluja voi kuulla nyt myös arabiaksi. Kesällä julkaistu levy on samaa sarjaa jo aiemmin julkaistujen Ylistys -levyn käännöksien kanssa. Ylistys julkaistiin hiljattain viroksi ja englan...
UutisetVenäjällä on järjestetty ensimmäinen uusiin uskontolakeihin liittyvä oikeudenkäynti. Etelävenäläisessä Cherkesskin kaupungissa uskonnollista kirjallisuutta kadulla jakanut Hare Krishna -uskova vapaute...
UutisetSolukonferenssissa on mahdollisuus tutustua malliin, joka tukee yhteyttä Jumalaan ja ihmisiin.
UutisetIntian korkein oikeus on puuttunut alempien oikeusasteiden antamiin tuomioihin ja vahingonkorvauksiin, jotka koskivat vuonna 2008 tapahtuneita kristittyjen vainoja Odishan osavaltiossa.

Intian...
UutisetSaarnat, kokemus tervetulleeksi toivottamisesta, jumalanpalvelustyyli ja sijainti ovat neljä tärkeintä tekijää, kun amerikkalaiskristityt valitsevat itselleen uutta seurakuntaa. Asia ilmenee Pew Resea...
UutisetJapani on tunnetusti kova maaperä kristilliselle evankeliumille, mutta silti myös japanilaisia kääntyy Kristuksen seuraajaksi.

Yksi heistä on Tatsuya Shindo, entinen Japanin mafian, yakuzan, jä...
UutisetBritanniassa on nyt enemmän uskonnottomia kuin kristittyjä. Samalla Englannin kirkon evankelinen siipi vahvistaa uusien seurakuntien istuttamista.
MuutKun ihminen ymmärtää oman itsekkään elämänsä päämäärän, hänelle jää vain yksi järkevä vaihtoehto.
KolumniJotkut asiat ärsyttävät helpommin kuin toiset. Kristittyjen keskuudessa yksi tällainen on Israel ja juutalaiset. Toiset rakastavat Israelia ja toiset eivät voi sietää sitä.

Omassa ikäluokassani...
MielipideAlkoholi synnyttää suomalaisten helluntaiuskovien parissa isoja tunteita, vaikka keskustelua lehden sivuilla oli paljon vähemmän kuin odotin – ja sekin vielä asiallista. Kiitos siitä.

Suomessa...
MielipideLeevi Launosen pääkirjoitus ”Takaisin uskon ytimeen” (RV 33) oli aivan mahtava ja todella asian ytimeen menevä. Kirjoitusta lukiessani koin suurta iloa, ja olen täysin samaa mieltä Launosen kanssa....
MielipideLuitko pastori Tuomas Harrin kirjoittaman opetuskirjoituksen Ristin Voitossa otsikolla ”Jumala loi musiikin” (RV 27)?

Itseltäni hänen kirjoituksensa meinasi jäädä rakennuskiireiden vuoksi lukem...
MielipideOlen seurannut mielenkiinnolla viime aikoina käytyä debattia ylistysmusiikista ja niin sanotusta perinteisestä seurakuntamusiikista. Ihmettelen todella tätä tilannetta, joka on syntynyt viime vuosien...
MielipideSuomen helluntailiikkeessä valitetaan herätyksen ja siunauksen puutetta. Ehkäpä yhtenä syynä siihen on luopuminen Jumalan elämän alkuasetuksista.

Maailmassa tämä luopumus näkyy ihmisen irtiotto...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
ArtikkelitSuuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Tämä on tuonut uuden ensiluokkaisen vapaaehtoisreservin seurakuntiin. Lukuisat hyväkuntoiset ja nuorekkaat eläkeläiset ovat tarjolla palvelutehtäviin.
...
MuutHelluntailiikkeen arvostettu vaikuttaja ottaa merkkipäivähaastattelussa kantaa kirjallisuuteen, jumalanpalvelusmusiikkiin ja teologiseen koulutukseen.
PuheenaiheMaija Hurri kirjoitti 1990-luvulla useita ajankohtaisia teoksia, jotka kuluivat ihmisten käsissä. Vaikka yhteiskuntavaikuttaminen vie nyt ajan, kirjoille hän ei sano “ei koskaan”.
PuheenaiheRaamattua voi käyttää kirjallisuusterapeuttisten harjoitusten pohjana.
PuheenaiheInnokkaat lukijat ovat löytäneet tukea hengelliseen kasvuunsa muun muassa elämäkerroista ja klassikkoromaaneista.
PikavisiittiElina Salmiselle yksi elämän rikkauksista on keski-ikäistyvät tyttökaverit. Tällä hetkellä voin kirjoittaa ihan hyvällä mielellä vaikka maton raidoista ja rakkaudesta, ja silti näen, että Jumala...
Muut17-vuotias Heini Torvinen kokee evankelioinnin kutsumuksekseen (Nuotta 8/16).

– Rakkaus ei vaadi lähtemään, vaan osallisuus Jumalan valtavasta rakkaudesta saa näkemään armoa ja rakkautta tarvit...
MuutPohjois-Amerikan seurakunnat ovat vaikuttaneet syvästi myös usean suomalaisen elämään. Toimittaja vieraili niistä kolmessa.
MuutLähetyssaarnaaja Jaakko Heinonen lähti kulkemaan taivastietä 8-vuotiaana. Pienen pojan leikit vaihtuivat saarnaamiseen ja kokouksien pitämiseen aluksi omassa kodissa, jossa Jaakon yleisönä toimivat om...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan