Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Jumalalle kaikissa eteen tulevissa olosuhteissa. 

Kirjan alun tapahtumat ajoittuvat vuoteen 605 eKr., jolloin babylonialaiset kuningas Nebukadnessarin johdolla hyökkäsivät Jerusalemiin. Kaupungin piirityksen jälkeen joukko juutalaisia ylimysperheiden nuoria vietiin vankeina Babylonian pääkaupunkiin Baabeliin, joka sijaitsi Eufrat virran varrella. Babyloniaan tuotujen joukossa oli kirjan päähenkilö Daniel ja hänen kolme toveriansa, Hananja, Miisael ja Asarja.1

Daniel palveli elämänsä aikana neljää suurvallan kuningasta ja säilytti asemansa viisaana ja luotettavana neuvonantajana kaikissa sen ajan muutoksissa ja poliittisissa kuohuissa. Hän ei tiettävästi koskaan palannut omaan maahansa. 

Kirjan narratiivinen osuus löytyy sen kuudesta ensimmäisestä luvusta. Niissä kerrotut kertomukset keskittyvät pääasiallisesti Danieliin ja hänen kolmeen toveriinsa. Koska kenenkään muun Baabeliin joutuneen ei mainita välittäneen tietoa Jumalasta hallitsijoilleen, on todennäköistä, että he lähtivät kompromissin tielle ja menettivät sen myötä mahdollisuutensa toimia Jumalan käytössä. 

Arvot koetuksella 

Pakkosiirrettyjen nuorten miesten saavuttua sen aikaisen supervallan pääkaupunkiin Baabeliin käynnistyi massiivinen arvohuuhtelu ja uudelleenohjelmointi. Ohjelman päämääränä oli tulokkaiden irrottaminen vanhasta ja juurruttaminen babylonialaisten suosimaan kulttuuriin. 

Koulutusohjelmaan, jonka oli määrä kestää kolme vuotta, kuului muun muassa juurilta eristäminen ja vanhan identiteetin häivyttäminen. Yksi käytetty keino oli nimen vaihtaminen. Israelin Jumalaan viittaavat nimet muutettiin Baabelin jumaliin liittyviin nimiin. Danielin (Jumala on tuomarini) nimeksi tuli Beltsassar, joka tarkoittaa ”oi Bel, suojele kuningasta”. 

Uuden kielen oppiminen ja perehtyminen kaldealaisten historiaan, kirjallisuuteen ja uskontoon kuuluivat olennaisena osana koulutusta. Kaldealaiset pystyivät muuttamaan heidän nimensä ja perehdyttämään heidät kulttuuriinsa ja tapoihinsa, mutta näiden Jumalalleen antautuneiden poikien sisintä he eivät saaneet valtaansa. 

Kasvatettaville avattiin pääsy yltäkylläiseen ja mukavaan elämään, koska babylonialaiset tiesivät, että hyvän elämän tarjoaminen pehmentämiskeinona tehosi usein paremmin kuin pakottaminen ja uhkailu. Aivopesulle periksi antaminen ja suostuminen kompromisseihin tarjosi tulokkaille tien miellyttävältä näyttävään elämään. 

Uuteen vaiheeseen sopeutumiseen kuului myös ruokavalion vaihdos. Itse kuningas määräsi juutalaisille pojille nautittavaksi oman pöytänsä ruokia ja juomia. Siinä kohtaa Danielille ja hänen tovereilleen tuli vastaan raja, jota he eivät voineet ylittää. Koska kuninkaan pöydän antimet sisälsivät epäpuhtaita ruokia, tai ne oli valmistettu vastoin heidän sisäistämiään sääntöjä, he kieltäytyivät nauttimasta niitä. 

Muiden venyttäessä rajoja kirjan keskushahmot ”päättivät lujasti olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän antimilla”. Näin toimimalla he ottivat riskin, joka olisi voinut päättyä teloitukseen. Jumala salli kuitenkin nuorten miesten riskinoton päättyä suotuisaan lopputulokseen.2 

Testin läpäisseet 

Danielin ja hänen ystäviensä kokemus tulee lähelle nykyajassakin eläviä kristittyjä ja haastaa vuosituhansien takaa tämän päivän uskovat suoraselkäisyyteen. 

Raamatun sanan ja Jumalan antamien elämänohjeiden puolustajiksi on kaikkina aikoina kaivattu uskossaan lujia ja päättäväisiä ihmisiä. Valintoja edellyttävien tilanteiden osuessa kohdalle on aina mahdollista antaa periksi tai pysyä uskollisena Jumalan sanan opetuksille. 

Danielin kirja osoittaa, että jos hintana on Raamatusta nousevien arvojen myyminen, poliittinen korrektius ei ole oikea tie. Kun sydämen vakaumus tulee näkyväksi käytännön ratkaisuissa, on mahdollista mitä erilaisimmissa tilanteissa kohdata eteen tulevat haasteet luottavaisesti ja rohkeasti. 

Yli kuusisataa vuotta neljän juutalaisen pojan kohtaaman testin jälkeen Jeesus kutsui seuraajansa elämään valona ja suolana maailmassa. Tätä kutsumusta hän ei ole koskaan perunut omiltaan. 

Vähemmistöön jääneet Daniel, Hananja, Miisael ja Asarja toimivat oikein ja saivat Jumalalta sen seurauksena arvokkaan tehtävän. Jumala kunnioitti koetuksesta selviytyneiden nuorukaisten rohkeutta ja antoi heidän menestyä. 

Testin läpäisemisestä muodostui portti, jonka kautta he pääsivät etenemään Jumalan suunnitelmissa ja saivat käyttöönsä ennenkokematonta hengellistä pääomaa. Jumala varusti nämä neljä teini-ikäistä poikaa taidolla ja viisaudella, ja Danielille avautui pääsy näkyjen ja unien kiehtovaan maailmaan.

Näitä lahjoja ja kykyjä he tarvitsivat usein kohdatessaan moninaisia haasteita vieraalla maalla. Danielin kirjan päähenkilöiden kohdalla toteutui kirjaimellisesti profeetta Hananin vuosia aikaisemmin lausuma ilmoitus: ”Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle.”3 

Ajan rientäessä alkoi myös selvitä syy, miksi he olivat Babyloniassa. Jumala tarvitsi heitä osoittamaan sen ajan supervalloille ja niiden hallitsijoille, että on vain yksi Jumala, joka kutsuu kaikkina aikoina yhteyteensä ihmisiä maailman eri kansoista. 

Luottamus palkitaan 

Danielin kirjan toinen luku kertoo Nebukadnessarin merkillisestä unesta. Pakanakuningas näki yöllisessä unessa kolossaalisen ja pelottavan kuvapatsaan, joka jäi vaivaamaan hänen mieltänsä. 

Kun kuningas vaati viisailtaan, että he paljastaisivat hänen unensa ja antaisivat myös sille selityksen, joutuivat Babylonian tietäjät, noidat ja velhot tunnustamaan, että vain jumalat voivat paljastaa tuollaisia salaisuuksia. Lisäksi he totesivat, että koska jumalien asuinsijat eivät ole ihmisten keskellä, vaatimusta ei voitu täyttää. 

Tämän tapahtuman myötä avautui Danielille mahdollisuus välittää kuninkaalle ja hänen hovilleen tietoa omasta Jumalastaan, jonka kaikkivaltius ja kaikkitietävyys ylettyi korkeasti kaldealaisten jumalien yläpuolella. Danielille ilmoitettiin yöllisessä näyssä kuninkaan näkemä uni ja sen selitys vastauksena kuolemanvaaraan joutuneen nelikon rukouksiin. 

Jumalan yliluonnollisella lahjalla varustetun pakkosiirtolaisen päästyä Nebukadnessarin eteen oli hänen osoittamansa tahdikkuus, nöyryys ja rohkeus esimerkillistä. Itsensä korottamisen sijasta hän antoi kaiken kunnian isiensä Jumalalle ja selitti armolahjansa avulla valtiaan unen. Audienssi päättyi odottamattomasti. Sen sijaan, että löytäisimme Danielin kumartuneena maailmanvallan kuninkaan edessä, löydämmekin Nebukadnessarin kasvoilleen heittäytyneenä Danielin edessä. 

Ensimmäistä kertaa elämässään yksi sen aikakauden merkittävin henkilö sai havaita eron ihmistekoisten jumalien ja Raamatun Jumalan välillä ja se tuli näkyväksi dramaattisella tavalla.4 

Danielin kohtaaminen Babylonian suurkuninkaan kanssa ei jäänyt viimeiseksi. Tapaamisten seurauksena epäjumalien kunnioittamiseen kasvatettu mies tunnusti ennen kuolemaansa juutalaisten Jumalan ainoaksi palvottavaksi.5 

Uskon sankareita 

Danielin kirjan muutkin kertomukset Babyloniaan väkisin vietyjen kärsimyksistä ja kokemuksista ovat suuresti uskoa vahvistavia. Vähemmälle huomiolle jääneiden Sadrakin, Mesakin ja Abednegon joutuminen tuliseen pätsiin ja heidän ainutlaatuinen pelastumisensa on yksi Raamatun suuria ihmetapahtumia.6 

Belsassarin järjestämät pidot Babylonian valtakauden loppuhetkillä kertoo, minkälaiseen sokeuteen ja ylpeyteen suurvallan johtaja voi langeta. Niin kuin monista muistakin Raamatun kertomuksista, tapahtumasta on jäänyt jälkipolville elämään sanonta ”kirjoitus on jo seinällä”.7 

Danielin joutuminen leijonien luolaan kateellisten valtaherrojen ja satraappien katalan juonen seurauksena on pyhäkoulukertomusten suosikkilistan kärkipäässä. Kokemuksen lopputulos oli Danielin kannalta suurenmoinen, mutta vähemmän hyvä juonen punoneille.8 Kertomus vahvistaa monen muun opetuksen lisäksi todeksi Raamatun sananlaskun: ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle.”9 

Kirjoittaja on Keravan helluntaiseurakunnan lähetyspastori. 

Viitteet: 1) Dan. 1:1–6. 2) Dan. 1:7–17. 3) 2. Aik. 16:9. 4) Dan. 2:46–48. 5) Dan. 4:31–34. 6) Dan. 3:21–25. 7) Dan. 5:5–28. 8) Dan. 6:16–27. 9) Snl. 26:27. 

Belsassarin pidot 

Danielin kirjan viides luku kuvaa värikkäästi Babylonian viimeisen kuninkaan Belsassarin hovilleen järjestämiä suuria pitoja. Hän oli ilmeisesti varsinaisen hallitsijan Naboniduksen vanhin poika ja johti sijaishallitsijana pääkaupunkia. 

Runsaan viininjuonnin humalluttama korskea kuningas sai kesken pitojen päähänsä omituisen ajatuksen. Hän käski haettaa Jerusalemin temppelistä tuodut kultaiset ja hopeiset astiat, jotta juhlaväki voisi juoda niistä ja sillä osoittaa omien jumaliensa ylivertaisuuden. Vaikka kuningas tiesi, mitä seurauksia ylpeydellä oli ollut Nebukadnessarille, hän päätti kuitenkin ylimielisyydessään osoittaa valtansa pilkkaamalla juutalaisten Jumalaa. 

Hälisevän joukon juhlinnan keskeytti yllättäen tyhjästä ilmestyneet ihmiskäden sormet, jotka kirjoittivat arvoituksellisen tekstin ”mene, mene, tekel, ufarsin” kalkitulle seinälle. 

Lamaantunut ja vapiseva kuningas kutsui tietäjät ja velhot paikalle, mutta kun kukaan heistä ei kyennyt lukemaan seinälle kirjoitettua tekstiä, lopulta ikääntynyt Daniel tuotiin juhlasaliin. Uskollisesti Herraansa palvellut pakkosiirtolainen paljasti Belsassarille, että Jumala oli punninnut hänet vaa´alla ja havainnut köykäiseksi. Hänen kuninkuutensa aika oli myös tullut päätökseen ja valtakunta oli jo annettu meedialaisille ja persialaisille. 

Samana yönä, kun maineikkaisiin muureihinsa luottaneet babylonialaiset herjasivat taivaan Jumalaa, muureja kiertäneet vihollisjoukot löysivät tavan tunkeutua valloittamattomana pidettyyn kaupunkiin. Profeetat Jesaja ja Jeremia olivat ennustaneet jo vuosikymmeniä aikaisemmin Babylonian äkillisen kaatumisen ja tuhon päivän. 

Kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen mukaan persialaiset ohjasivat Eufrat-virran aluetta halkoviin kanaviin, kahlasivat muurin ali ja valloittivat kaupungin ilman verenvuodatusta. 

Toinen historioitsija, Xenofon, kirjoitti: ”Suuri Babylonin kaupunki kaatui yhdessä päivässä yöllisen juhlan aikana ja sen kuningas tapettiin.” 

Jos Belsassar olisi juhlia järjestäessään tiennyt, mikä kohtalo häntä sinä yönä odotti, olisi pitojen sijasta ollut viisaampi pukeutua säkkiin ja viettää yö rukoillen armoa Jumalalta. Mutta koska hän eli pettävän turvallisuuden lumeessa, tuntui äkillisen tilinteon hetki kaukaiselta. Tänään muinaisesta vallan ja loiston keskuksesta ovat jäljellä lähinnä arkeologeja kiinnostavat rauniot. 

Babylonian valtakauden dramaattinen loppu osoittaa, että ylpeys johtaa kansakunnat häpeään. Raamatun Jumala luotsaa historian kulkua, ja hän ei salli pilkata itseänsä loputtomiin. 

(NN)