Kuka Jumala on? - "Kristitty saattaa ajatella, että Jumala oli Vanhan testamentin aikana erilainen"

Jumala itse etsii ihmisen ja kurottaa kätensä epäonnistunutta ihmispoloista kohti, Sara Saarela kirjoittaa.
Jumala itse etsii ihmisen ja kurottaa kätensä epäonnistunutta ihmispoloista kohti, Sara Saarela kirjoittaa.

Sara Saarela 

Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Jumalan; Poika ja Isä ovat luonteeltaan samanlaiset ja keskenään harmoniassa.1 Mutta tämä ei vielä tarkoita, etteikö meidän tulisi ottaa huomioon koko Raamattua, kun pohdimme sitä, kuka kolmiyhteinen Jumala on. 

Valitettavasti näin ei kuitenkaan aina tehdä. Vielä nykyäänkin seurakuntaväen keskellä voi esiintyä vastahakoisuutta viettää aikaa Vanhan testamentin äärellä, ja usein taustalla on ajatus siitä, että Jumala olisi vanhan liiton aikana erilainen. 

Osa uskovista on ehkä tiedostamattaan omaksunut näkemyksen, että Vanhassa testamentissa Jumala tuomitsee ja sotii, Uudessa testamentissa hän taas näyttää armonsa ja rakkautensa. Uusi on parempi. Miksi siis puhua Jumalasta Vanhassa testamentissa? 

Kuten Jesajan kirjassa sanotaan, Jumala pysyy samana eikä muutu.2 Itse asiassa lukiessamme Vanhaa testamenttia näemme Jumalan rakkauden ja armon jo heti ensimmäisillä sivuilla. Ymmärrys suuresta ja ihmeellisestä Jumalasta vain kasvaa ja syvenee kertomuksen edetessä. 

 

Jumala on olevaisuus ja elämä 

Julistus siitä, kuka Jumala on, alkaa heti luomiskertomuksessa, ja sanoma on voimakas: Jumala, joka on olemassa ennen mitään muuta, luo hyvät puitteet, joissa elämän on mahdollista syntyä ja sitä voidaan ylläpitää. Sitten Jumala luo näihin puitteisiin eläviä olentoja, viimeisenä ihmisen. 

Luomiskertomus julistaa siis Jumalan hyväksi Luojaksi. Lisäksi se piirtää eteemme kuvan ihmeellisestä, suurenmoisesta olennosta, joka on itse elämä ja olevaisuus. 

Toinen huomionarvoinen seikka luomisessa on se, että Jumalan ei olisi ollut pakko luoda luomakuntaa, mutta hän valitsi tehdä niin. Jumalahan on itsessään riittävä, eikä hän tarvitse itsestään irrallisia olentoja ollakseen ”täysi” ja se, kuka hän on. 

Miksi Jumala siis loi maailman ja meidät? Yksi syy on mitä ilmeisimmin se, että koska hän on elämä ja rakkaus, hän halusi luoda lisää elämää ja rakkautta eli ikään kuin ”laajentua”. On luonnollista, että hän toimii niin, että molemmat enentyvät. 

Kolmanneksi luomiskertomus opettaa, että Jumala ei luonut maailmaa vain itseään varten. Luomakunta on toki hänen ilonsa ja hän itse korkeimpana olentona ansaitsee palvonnan ja kunnian, mutta kun hän asettaa ihmisen paratiisin viljelijäksi ja varjelijaksi – olemaan siis oman kuvansa kantaja –, Jumala osoittaa, että hän on luomakuntaa varten, eikä toisin päin. Luonto tarvitsee hoivaa, rajoja ja muokkausta, ja tähän tehtävään Jumala asettaa ihmisen, jonka tehtävä on huolehtia siitä kuten Luoja huolehtii. 

Luomiskertomus opettaa siis, että Jumala on Luoja, itse elämä ja elämän lähde, antelias, vastuullinen ja hyväntahtoinen. Jumalassa on kyse elämästä – eikä vain elämästä, vaan kukoistavasta elämästä! 

 

Jumala tulee syntisen luo 

Kun luemme Raamattua hieman eteenpäin, huomaamme, miten Jumalan tarkoittama hyvä järjestys alkaa rappeutua. Luomakunnassa on jo ainakin yksi olento, joka on kääntynyt Luojan luomasta hyvästä pois: käärme. Ja käärme saa houkuteltua ensimmäisen ihmisparinkin syntiin. 

Mitä tekee Jumala, kun ihmispari rikkoo hänen käskyään vastaan? 

Jumala huhuilee ihmistä, joka kuulee kutsun ja päättää piiloutua. Ihminen ei etsi Luojaa ja pyydä anteeksiantoa, vaan Jumala itse etsii ihmisen ja kurottaa kätensä epäonnistunutta ihmispoloista kohti. 

Toki synnillä on traagiset seuraukset, kuten ilmenee Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannesta luvusta. Noista seurauksista Jumala oli jo varoittanut. Lankeemus koskettaa koko luomakuntaa sekä myös Jumalan ja ihmisen välejä ja ihmisten keskinäisiä suhteita. Kirousten luettelemisen lisäksi Jumala kuitenkin sanoo, että käärmeen pää tullaan vielä murskaamaan. Tässä on lupaus synnin ja pahuuden voittamisesta. 

Jumala myös puettaa ihmisen, joka kokee ensimmäistä kertaa häpeää ja kenties pelkoakin alastomuudesta, joka voidaan nähdä symbolina kokonaisvaltaisesta paljaudesta ja haavoittuvuudesta. 

Tiivistetysti voimme sanoa, että syntiinlankeemuskertomuksesta opimme, että Jumala on luotettava ja totuudellinen. Hän ei petä tai ole viekas kuten käärme. Hänen kielloissaan on taustalla hyvä tahto ihmistä kohtaan. Myös kirousluettelo kielii totuudesta: Jumala sanoo asiat niin kuin ne ovat. Lisäksi opimme, että hän on se, joka etsii langenneen. 

 

Valo kansojen keskellä 

Raamatun mukaan on siis päivänselvää, että Jumala ei jätä ihmistä oman onnensa nojaan syntiinlankeemuksen jälkeen. Mutta hän ei pelkästään kutsu ihmistä paratiisissa ja anna lupausta aurinkoisemmasta tulevaisuudesta, vaan hän alkaa korjata rikki mennyttä yhteyttä. 

Yksi hyvin konkreettinen tapa, jonka kautta Jumala suorittaa maailman pelastusoperaatiota, on Israelin kutsuminen. Israelin tehtävä oli nimittäin olla Jumalan pappi ja palvelija, ja tällä Jumalan palvelemisella – eli päivittäisellä uskollisella elämänmenolla ja Jumalan ohjeistamalla yhteiskuntajärjestelyllä – näyttää kaikille naapurikansoille, kuka on todellinen Jumala.3 Israel oli siis kuin lähetystyöntekijä, ja sen evankelioivan elämäntavan muodosti Jumalan antama laki. 

Kun tutustuu Vanhan testamentin lakeihin, sieltä nousee suuria teemoja siitä, kuka Jumala on. Telttamajaan ja temppeliin liittyvät lait, esimerkiksi puhtaussäädökset, kielivät siitä, että Jumala on pyhä ja hänen läsnäoloonsa ei mennä kuin mihin tahansa torille tai kekkereihin. 

Uhraamiseen liittyvät lait puolestaan julistavat muun muassa sitä, että Jumala on armollinen: vanhassa liitossa oli sisäänrakennettu systeemi, joka takasi kansalle liittosuhteessa pysymisen epäonnistumisten keskellä. 

Samoin moraaliin liittyvät lait, esimerkiksi kymmenen käskyä, kertovat Luojan hyväntahtoisuudesta ja rakkaudesta. Ne turvaavat oikeuden hyvään elämään: lähimmäisen henkeä ei saa uhata, hänen mainettaan ei saa tahrata, eikä varastaa hänen omaisuuttaan. 

Jumala on oikeudenmukainen, pyhä elämän Luoja ja ylläpitäjä, joten on luonnollista, että hänen laissaankin painottuvat oikeudenmukaisuus, pyhyys sekä konkreettiset arjen toimet, jotka turvaavat elämän jatkuvuuden ja luotujen yhteiselämän onnistumisen. 

 

Uskollinen, kärsivällinen ja suuri armossa 

Suurin osa Vanhan testamentin kertomusta kuvaa Israelin vaellusta erämaan kautta luvattuun maahan ja luvatussa maassa elämistä. Se siis kuvaa sitä, miltä Jumalan ja kansan suhde näytti, ja tämä kertomus jos mikä alleviivaa edelleen kaikkia jo mainittuja Jumalan luonteenpiirteitä. 

Ylipäänsä jo Israelin kansan kutsuminen ja Egyptistä vapauttaminen kertovat paljon Luojasta: hän on vapauttaja, joka näkee ihmisten hädän. Lisäksi hän on sellainen Jumala, joka haluaa olla ihmisten kanssa läheisessä suhteessa. Jumalahan solmi Israelin kanssa liittosuhteen ja otti tämän omaisuuskansakseen, kuten suomenkieliset käännökset sanovat. Kyseessä on hepreankielinen sana segullah, jota käytetään esimerkiksi kuninkaan aarteista tai arvokkaasta omaisuudesta. Israelin kansan identiteetti vaihtui siis orjasta Jumalan aarteeksi. 

Kun liittoa solmitaan Siinailla, israelilaiset tekevät kultaisen vasikan, jota he alkavat palvoa.4 Tässä toistuu jälleen sama kaava kuin paratiisissa: Jumala luo hyvää, mutta ihminen lankeaa syntiin nopeasti. 

Mitä Jumala tekee, kun israelilaiset rikkovat liiton saman tien, kun se on solmittu? Jumala antaa anteeksi ja uudistaa liiton. Ja kun lukee koko Vanhan testamentin kertomuksen, näkee Israelin rikkovan liiton yhä uudelleen. Jumala on kärsivällinen ja kutsuu parannukseen, kutsuu luokseen. Lopulta kansa on kuitenkin rikkonut liiton niin monta kertaa, että liittokiroukset astuvat voimaan. On luovuttava kuninkaasta, temppelistä ja poistuttava maasta, kuten solmitussa liittosopimuksessa lukee. 

Jumala on kuitenkin pysynyt koko ajan uskollisena. Hän on antanut aikaa kääntyä ja oikeastaan mennyt jopa pidemmälle kuin lain pykälässä on sanottu. Hän ei luovuta ihmisen suhteen helposti. 

 

Jumala antaa uuden aamun 

Israelin kansa joutuu siis pois omasta maastaan, ensin pohjoinen Israel ja sitten eteläinen Juuda, ja tätä maasta poistumista kutsutaan pakkosiirroksi. Poistuminen ei käy helposti, vaan siihen liittyy sotaa, väkivaltaa ja häväistystä. Jumala on kuitenkin luvannut jo ennen pakkosiirtolaisuutta tuoda kansan aikanaan takaisin maahan, palauttaa sen tilan ja antaa sille uudenlaisen sydämen ja kuuliaisuuden.5

 

Jumala on siis jälleen kerran antanut toivon lupauksen lankeemuksen jälkeen. 

Kansa pääsee lopulta takaisin, mutta mikään ei yllä Daavidin ja Salomon ajan loistoon. Israelilla on kyllä ovi avoinna takaisin omaan maahansa, mutta vain pieni osa kansaa palaa. Israelilla on kyllä temppeli, muttei yhtä hieno kuin aiempi. Ja itsenäisyyttäkään sillä ei ole, ei myöskään omaa kuningasta. 

Juuri tähän tilanteeseen syntyy Jeesus. 

Jumala ojentaa jälleen kerran kätensä – eikä vain kättään, vaan hän syntyy ihmiseksi, elää ja lopulta kuolee, uhraa itsensä. Hän tulee jo kertaalleen vapauttamansa aarrekansansa luo vapauttamaan tätä uudelleen, muttei niinkään suurvallan (tällä kertaa Rooman) kynsistä, vaan siitä kaiken sorron ja pahuuden taustalla vaikuttavasti voimasta eli saatanan ja synnin vallasta. 

Ja kun Israelin kansa ei ole ollut uskollinen Jumalan palvelija ja valo kansoille, vaan se on kerta toisensa jälkeen langennut palvomaan epäjumalia ja tahrannut Jumalan nimeä ja näin vesittänyt todistustaan, Jeesus tekee sen, mihin kansa ei ole pystynyt: hän on uskollinen kansojen valo, Luojan todellinen kuva. Hänessä kaikilla ihmisillä on toivo päästä takaisin Luojan yhteyteen – Luojan, joka tulee edelleen tänäänkin syntisen luo ja etsii häntä. Aivan niin kuin jo alussa oli. 

 

 

Mitä suuri kertomus opettaa Jumalasta? 

Jumala on Luoja: itse elämä, elämän lähde ja kaiken luodun ylläpitäjä. 

Hän luo luomakunnan ilokseen olemaan vastavuoroisessa suhteessa kanssaan. 

Luoja on rakastava, antelias, hyväntahtoinen, vastuullinen. 

Hän on oikeudenmukainen ja pyhä. 

Hän on uskollinen liitolleen, hän on armollinen. 

Jumala on sama Vanhassa ja Uudessa testamentissa. 

Luoja tulee syntisen ihmisen luo ja tuo toivon. Hän ei luovuta meidän suhteemme. 

Hän haluaa kaikkien ihmisten pääsevän yhteyteensä. (SS) 

 

Kirjoittaja on teologi ja kirjailija. 

 

Viitteet: 1) Joh. 1:1; 14:9; Kol. 1:15; Hepr. 1:3. 

2) Jes. 46:4. 3) 2. Moos. 19:3–6. 4) 2. Moos. 32–34. 5) Ks. esim. Jer. 31, 33; Hes. 36. 


 




40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja