Kairosmajan ulkoiluvälinevarastolla
käy kuhina. On ensimmäinen hiihtolomaviikko, ja matkailuyritykseen on saapunut
noin 60 ihmistä eri puolilta Suomea.
Pelkosenniemellä Pyhä-Luoston kansallispuiston ja Pyhätunturin
hiihtokeskuksen vieressä sijaitseva Kairosmaja on yksi niistä lappilaisista
matkailu- ja majoitusyrityksistä, joiden toiminnan taustalla on hengellinen
näky.
Tänäänkin päiväohjelma on alkanut aamuhartaudella pihapiirissä
sijaitsevassa Revontulikappelissa. Illalla kappelissa järjestetään Ilosanoman
ilta.
– Kairosmajan kristillisyys on meille tärkeä juttu. Täällä on ihana
ja levollinen tunnelma. Lisäksi täällä voi luottaa, että myös lapsilla on
turvallista, Nakkilasta saapunut Johanna Ekko kertoo.
Hän lukeutuu Kansan Raamattuseuran omistaman matkailuyrityksen
vakiovieraisiin; ensimmäiset kokemukset paikasta ovat 1980-luvulta.
Vaikka Kairosmaja tarjoaa monipuolista leiri-, kurssi- ja muuta
ohjelmatoimintaa, useimmat vieraat tuntevat keskuksen kristillisen taustan,
johtaja Auli Narkilahti arvioi.
Vuonna 1986 valmistunut Revontulikappeli on toiminnaltaan laajin
tunturikappeli ja suosittu vierailukohde: pyhäkön sisällä on viime vuosina
käyty yli 20 000 kertaa vuodessa. Osa tulee sinne hartaustilaisuuteen, konserttiin
tai perhejuhlaan – osa muuten vain hiljentymään ja katselemaan.
Kappelin lisäksi
hengellisyys näkyy päärakennuksen sisustuksessa.
– Asiakaskuntamme on
monin tavoin hyvin kirjavaa. Osa vieraistamme on pitkään uskossa olleita,
mutta mukana on myös niitä, jotka eivät näistä asioista paljoakaan tiedä,
Narkilahti kertoo.
– Lisäksi
kahvilassamme ja tilaisuuksissamme käy muualla majoittuvia ihmisiä. Aika
paljon on sellaisia, jotka tulevat ikään kuin vahingossa. Se on mukavaa.
Ulkomaisia ryhmiä varten olemme hankkineet kappeliin erikielisiä Raamattuja,
että Sanaa olisi tarjolla heillekin.
Matkailuyritys tekee
paljon yhteistyötä seurakuntien kanssa, ja osa ryhmistä on seurakuntien organisoimia.
Sesonkiviikkoina ryhmänjohtajat ovat usein evankelistoja ja pappeja, jotka
pitävät aamu- ja iltatilaisuudet ja retkeilevät päivisin vieraiden kanssa.
Usein on tarjolla myös mahdollisuuksia sielunhoitoon.
– On mahtavaa, kun
joku on kertonut saaneensa kuulla täällä evankeliumin vapauttavan sanoman.
Tukikohta Siltala
Hengenravintoa
lomalaisille tarjoavat myös Ylläksellä toimivan Siltalan lomakeskuksen omistajat
Pekka ja Inkeri Vaattovaara. Yrittäjä-evankelistan
perikuvaksi luonnehdittu Pekka Vaattovaara, 74, on Länsi-Lapin tunnetuimpia
helluntailaisia, pitkäaikainen sähköalan yrittäjä ja entinen kunnallispoliitikko.
Nettisivuillaan
Siltalan lomakeskus kertoo tarjoavansa ”lomanviettopaikan terveeltä pohjalta
sielun, hengen ja ruumiin tarpeisiin”.
Tämän vuoden
hiihtolomaviikkojen aikana keskuksessa majoittuu kahdeksan ryhmää sekä perheitä.
Ryhmistä vain muutama on jonkun kristillisen yhteisön kokoama. Uskonasiat ovat
silti jollakin tavalla esillä joka ryhmän kanssa, Pekka Vaattovaara kertoo.
– Meillä on kaikille
ryhmille Talon ilta -tilaisuus, jossa kerromme toiminnan taustalla olevasta
hengellisestä tarkoituksesta. Sesonkiaikana on lisäksi muuta hengellistä
ohjelmaa. Päivisin olemme ryhmien mukana eri kohteissa, ja usein silloinkin
nämä asiat nousevat esille.
Toisinaan Siltala
toimii lähiseudulla kristillisiä tilaisuuksia pitävien ryhmien tukikohtana.
– Nytkin meillä
majoittuu joensuulainen yhteiskristillinen kuoro, jonka kanssa järjestämme tilaisuuksia
ympäristössä.
Vaattovaarojen
kokemuksen mukaan tarjonnalle on kysyntää.
– Kun pidämme
tilaisuuksia paikallisessa kappelissa, siellä saattaa olla jopa parisataa henkilöä
ja iso joukko uskosta osattomia mukana.
Ristin juurella hiljentyen
Enontekiöllä
Leppäjärven kylässä toimiva Kelotin Rantamajat järjestää niin ikään
hengellisiä tapahtumia, kuten raamattuviikkoja ja rukouspäiviä. Hiihtoloma-aikana
tällainen ohjelma on kuitenkin pinnalla keskimääräistä vähemmän.
Yksi syy tähän on
hiihtolomakauden vierasprofiili, joka poikkeaa Kairosmajasta ja Siltalasta:
noin 70 prosenttia Rantamajojen majoittujista on ulkomaalaisia.
– Pihapiirissä
sijaitsevassa Kotakirkossa meillä ei ole toimintaa talvella. Ruokasalissa
pidetään silloin tällöin helluntaiseurakunnan tilaisuuksia, ja niihin toki
myös matkailijat ovat tervetulleita. Kesällä ja syyslomien aikaan hengellistä
ohjelmaa on silti selvästi enemmän, yrittäjä Jorma Laulumaa kertoo.
Laulumaa omistaa
Rantamajat yhdessä Helli-puolisonsa, poikansa ja miniänsä kanssa.
Ulkomaalaisille
matkailijoille ”Majoilla” on tarjolla ilmaista hengellistä kirjallisuutta
kuten Gideo-neiden lahjoittamia Uusia testamentteja.
– Esimerkiksi viime
yönä meillä oli yöpyjiä Taiwanilta, Ranskasta, Saksasta ja Romaniasta.
Matkailijat ottavat mielellään Uusia testamentteja. Lisäksi meillä on tarjolla
muitakin materiaaleja eri kielillä. Suomalaisille on tarjolla muun muassa Hyvä
Sanoma -lehteä, Jorma Laulumaa luettelee.
Kristinuskon sanomaa
viestittää omalla tavallaan myös Rantamajojen takana kohoavan Liiankivaaran
huipulle pystytetty kolmimetrinen puuristi. Risti näkyy koko kylälle ja
Norjaan menevälle maantielle. Talvellakin monet matkailijat käyvät
hiihtelemässä maamerkillä.
– Rististä tulee
joskus puhetta turistien kanssa. Myös Kotakirkkomme kiinnostaa, vaikka se ei
ole talvella käytössä.
Ihmisillä erilaisia tarpeita
Pohjois-Suomen
matkailu on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Lapissa ja Koillismaalla käy
pelkästään kevään hiihtoloma- ja pääsiäissesongin aikana satojatuhansia
matkailijoita. Tämä tarkoittaa valtavaa mahdollisuutta tavoittavalle hengelliselle
työlle.
Lomalla, vieraassa paikassa ja outojen ihmisten seurassa elämän
peruskysymysten pohtimiselle näyttäisi myös olevan enemmän tilaa kuin tutuissa
arkiympyröissä. Ilmiö on sama kuin suomalaisturisteilla etelän aurinkorannikoilla.
– Kun ihmiset tulevat lomalle, he pysähtyvät ihan eri tavalla
miettimään omaa elämäänsä ja asioita nousee pintaan, Kairosmajan Auli Narkilahti
arvioi.
Vaikeuskerrointa hengellisen ohjelman laatimiseen lisää se, että
nykyään kristinuskon tuntemuksen ääripäät näyttävät olevan yhä kauempana
toisistaan. Osa matkailijoista tietää uskonasioista enemmän kuin monet papit,
ja sitten on niitä, joiden tiedot ovat hyvin ohuet.
– Tämä asettaa haasteita teemaviikkojen vetäjien valitsemiselle.
Kairosmajalla tavoitteemme on, että Jumala saisi tehdä täällä omaa armollista
työtään, Narkilahti toteaa.
Ihmisläheisyyttä ja luonnollisuutta korostaa myös Pekka Vaattovaara.
Siltalassa hengelliset
asiat ovat esillä ja
tarjolla mutta eivät päällekäyvällä tavalla. Tästä on tullut hyvää palautetta
sekä asiakkailta että paikallisilta yrittäjiltä.
– Täällä on paljon kansallisuuksia ja lähetyskenttä odottamassa.
Kappeleita on tarjolla vuokrattavaksi. Mutta pitää olla viisautta ja
herkkyyttä: ihmisten kimppuun ei saa hyökätä. Siltalassa olemme joutuneet
panemaan ovet kiinni muutamille, jotka ovat väärällä tavalla suolanneet
matkailijoita. Teettää työtä paikata heidän jälkiään ja rakentaa luottamus uudestaan.
Viime vuosina Lapin
turistikohteissa on alettu kehittää myös kesämatkailua. Pekka Vaattovaara on
vastannut trendiin osallistumalla Levillä kesäkuussa järjestettävän yöttömän
yön hengellisen musiikin festivaalin luomiseen.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...