Noin kaksisataa helluntaiseurakunnan pastoria, työntekijää ja vanhinta kokoontui ensimmäiseen perehdytyskoulutukseen, jossa käsiteltiin työntekijän valtakirjan myöntämiseen liittyviä kysymyksiä. Koulutus järjestettiin Kotkassa 5. lokakuuta. Viime vuoden Syyspäivillä päätettiin, että helluntaiseurakunnissa otetaan käyttöön työntekijän valtakirja vuodesta 2017 alkaen.
Koulutuksessa käytiin läpi valtakirjakäytänteen perusteluja, uskontolainsäädäntöä, helluntaiherätyksen eettisiä ja opillisia näkemyksiä sekä työntekijöiden työssä jaksamisen tukemista. Opetus oli rytmitetty lyhyiksi ja tiiviiksi asiakokonaisuuksiksi.
Asiapitoinen koulutusiltapäivä päättyi yhteiseen rukoukseen ja työtovereiden siunaamiseen.
Opetusvastuussa olivat Helluntaikirkon valtakirjatoimikunnan jäsenet Usko Katto, Esko Matikainen, Kauko Vehniäinen, Petteri Arasalo, Hannu Orava, Timo Syrjälä ja Jarmo Saarni.
Seuraavat perehdytyskoulutukset järjestetään Tampereella 11.11. ja Helsingissä 18.11. sekä ensi vuoden puolella Oulussa 21.1. ja Kuopiossa 18.2.
Lisäksi vihkimisoikeutta hakeville järjestetään vihkikoulutus Helsingissä 19.11.2016.
UutisetTukholmalaiskirkon jumalanpalveluksissa kävi kourallinen väkeä. Kun pastori Carl-Erik Sahlberg otti kontaktia alueen köyhiin ja syrjäytyneisiin, penkit alkoivat täyttyä.
UutisetNoin kaksisataa helluntaiseurakunnan pastoria, työntekijää ja vanhinta kokoontui ensimmäiseen perehdytyskoulutukseen, jossa käsiteltiin työntekijän valtakirjan myöntämiseen liittyviä kysymyksiä. Koulu...
UutisetSuomen evankelis-luterilainen kirkko tarvitsee merkittäviä uudistuksia voidakseen vastata tulevaisuuden haasteisiin, toteaa Kirkon tulevaisuuskomitea mietinnössään.
UutisetSyyskuisena perjantai-iltana Kurun keskustassa sijaitsevan rakennuksen edessä parveilee murrosikäisiä nuoria. Osa on sisällä pelaamassa biljardia tai pingistä, ja jotkut istuskelevat sohvilla. Suurimm...
UutisetRaamattu sai yllättävää kannatusta, kun Britanniassa tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin sitä, minkä kirjan henkilö haluaisi mukaansa, jos hänet jätettäisiin yksin autiolle saarelle: Raamatun toivoi saav...
UutisetTansanialaisen Mwanzan kaupunkiin kaksi vuotta sitten perustettu maan ensimmäisen Lasten parlamentti on saanut runsaasti myönteistä huomiota, uusi Fida-lehti kertoo.
UutisetYli 15-vuotiaista ruotsalaisista seitsemän prosenttia lukee Raamattua vähintään kerran kuukaudessa ja kaksi prosenttia päivittäin. Tiheimmin Raamattuun tarttuvat yli 65-vuotiaat naiset, joista 14 pros...