Suomessa kymmenen Kotikirkko-helluntaiseurakuntaa

Helluntaiseurakunnat, jotka muuttavat nimeään, päätyvät usein samaan valintaan. Kotikirkko-niminen helluntaiseurakunta löytyy nykyisin ainakin kymmeneltä paikkakunnalta: Elimäeltä, Hattulasta, Huittisista, Kaarinasta, Myrskylästä, Nummelasta, Riihimäeltä, Suolahdelta, Turusta ja Vantaalta.

Nimivalinta on tehty toisista riippumatta ja useimmiten myös tietämättä. Helluntaiherätyksen piirissä ei siis ole syntynyt mitään erityistä kotikirkkoliikettä. Osa seurakunnista on perustamisestaan lähtien tunnettu Kotikirkkoina.

Kirkko-sanan ohella seurakunnan nimeäjien suosikkisana tuntuu olevan kappeli. Myyrmäessä helluntaiseurakunta tunnetaan Liesikappelina, aikaisemmin Asemakappelina. Helsingin Kontulassa on Metrokappeli, Espoon Leppävaarassa Lähetyskappeli. Katukappeli löytyy Hervannasta ja Karkkilasta.

– Kirkko- ja kappeli-sanojen esiintyminen nimissä kertoo pyrkimyksestä samaistua muuhun suomalaiseen kristillisyyteen, Seurakuntien luontainen kehitys -yhteisön toiminnanjohtaja, pastori Kari Pölönen arvioi.

Kyllikki Arponeva, Vilho Savolainen ja Sari Peltonen jakavat ruokaa kymmenille hattulalaisille, joita osallistuu helluntaiseurakunnan Leipäkirkko-tilaisuuteen tiistaisin. Seurakunta käyttää nykyisin nimeä Hattulan Kotikirkko. Kuva: Anssi Tiittanen
Kyllikki Arponeva, Vilho Savolainen ja Sari Peltonen jakavat ruokaa kymmenille hattulalaisille, joita osallistuu helluntaiseurakunnan Leipäkirkko-tilaisuuteen tiistaisin. Seurakunta käyttää nykyisin nimeä Hattulan Kotikirkko. Kuva: Anssi Tiittanen

Kirkko on tuttu sana

Päivitetyn nimen alla on helpompaa toimia, arvioidaan Hattulan helluntaiseurakunnassa,  joka nimesi rukoushuoneensa Kotikirkoksi muutama vuosi sitten. Hiljalleen koko seurakunnasta alettiin puhua samalla nimellä.

– Tiedottaminen on helpompaa. On luontevaa puhua Kotikirkosta ja kutsua ihmisiä tänne, vanhimmiston puheenjohtaja Jouko Keskimaa arvioi.

– Kirkko-sana on niin yleinen ja tuttu ihmisille, että he tiedostavat helposti, minkälaisesta toiminnasta on kyse.

Myös Kari Pölönen ymmärtää nimenvaihtoon liittyvän toimintaa helpottavia tekijöitä.

– Luterilaisuuden parista tutut nimet mielletään kuuluviksi kristillisyyteen ja siksi niitä ei vierasteta.

Pelkkä nimenmuutos ei riitä

Avainseurakunnassa, joka aiemmin tunnettiin Rauman helluntaiseurakuntana, nimenvaihto ei ollut helppo prosessi.

– Osalle seurakuntalaisista syntyi pelko, että menetämme identiteettimme nimenmuutoksen myötä, pastori Tuomo Ahonen kertoo.

– Kriittisyys on ymmärrettävää, koska kyseessä iso muutos. Epäonnistuimme ehkä myös vanhimmistona kommunikoinnissa seurakuntaan päin, mikä sai aikaan hämmennystä ja tyytymättömyyttä.

Pitkien keskustelujen jälkeen asiasta päästiin yksimielisyyteen vanhimmistossa, minkä jälkeen nimenmuutoksen esitteleminen seurakunnallekin oli helpompaa.

Nyt uuden nimen kanssa osataan jo toimia.

– Pääsemme tavallaan aloittamaan puhtaalta pöydältä. Monet ihmiset suhtautuvat negatiivisesti helluntaiseurakunta-nimeen.

Nimen vaihtaminen on osa laajempaa prosessia, jossa helluntailaiset haluaisivat jatkossa olla yhä enemmän ”seurakunta raumalaisia varten”.

– Pelkkä nimenmuutos ilman seurakunnan sisäistä muutosta ei itsessään kuitenkaan muuta mitään. Tarvitaan myös uudet tavat toimia ja tavoittaa kaupunkilaisia, pastori Jussi Hyvösaho sanoo.

Kari Pölönen toivoo, että uutta nimeä pohdittaessa tehtäisiin selväksi, mitä raamatullista ajatusta seurakunnan olemuksesta halutaan nostaa esille ja mitä esimerkiksi seurakunnattomille ihmisille halutaan viestittää.

– Toivoisin, että nimi heijastaisi seurakunnan toiminta-ajatusta. Siinä voisi olla viittaus myös toiminta-alueeseen. Myös herätysliike- tai kirkkokuntayhteys olisi reilua ja uskoakseni myös hyödyllistä olla esillä.

Kaikki seurakunnat Kotikirkoiksi?

Olisiko helluntaiseurakuntien laajemminkin vaihdettava nimiään? Entä jos seurakunnat koko  maassa tunnettaisiin jatkossa vaikkapa Kotikirkko-nimisinä?

Hattulalaisten korvissa ajatus kuulostaa hyvältä.

– Kotikirkko voisi olla erinomainen helluntaikenttää yhdistävä nimi. Tietysti jokainen paikallisseurakunta haluaa nimetä yhteisönsä tahtomallaan tavalla, pastori Vilho Savolainen sanoo.

Kari Pölönenkään ei näe estettä Kotikirkko-nimen laajemmalle käytölle.

– Nimi viestii kodikkuutta ja hengellistä yhteenkuuluvuutta. Toisaalta se, mikä on joillekin koti, on perheeseen kuulumattomille kyläpaikka. Vierailijat ovat siis ”ulkopuolisia”. Sitä heidän tuskin halutaan kokevan. Jussi Hyvöaho uskoo, että nimeä vaihtamalla seurakunta voi haastaa itseään.

– On erittäin terveellistä joutua tilanteeseen, jossa joudutaan miettimään, että kuka minä olen ja minkä varaan oma identiteettini on rakentunut.


Anssi Tiittanen


12/2016

KolumniEi hän vielä 60-luvulla mitenkään erityisesti mieleen jäänyt. Samalla tavalla tuli telttaan kuin muutkin, soitti hanuria ja saarnasi. Alakoulupoikana imeskelin heinänkortta ja toivoin, että löytäisi n...
PääkirjoitusHelluntaiherätyksen luonteeseen on aina kuulunut hengellisen kokemisen vapaus. Seurakunnissa on vaalittu Hengen vapautta ja siksi sallittu jossain määrin myös armolahjojen käyttöön liittyviä yli...
Miten onTuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaa...
PuheenaiheHelluntailiikkeen teologian rakentaminen muistuttaa alkukirkon opinmuodostusprosessia, väittää Sanna Urvas.
MuutVuodet Hilja Aaltosen runojen tukitsijana jättivät jälkensä.
UutisetArezoo Herselille juutalaisuus merkitsee identiteettiä, joka määrittelee myös hänen uraansa.
MuutReijo Hernesniemi kätteli pikkupoikana Yhdysvaltain presidenttiä
MuutVuoden 2000 euroviisuedustaja Nina Åström esittää hengellistä musiikkia vankiloissa (iltalehti.fi 13.3.).

– Euroviisujen jälkeen sain kutsun Venäjälle vankilaan ja siitä lähtien vankilakeikkoja...
PikavisiittiJeesus on Euroopan mestari Sami Niemisen supersankari.
MuutSaarnaajan kirjan puhuttelema mies on ”lähettänyt leipänsä veden yli” jo yli 80 maahan.
UutisetKuusamo on tyypillinen muuttotappioalue, jonne maahanmuuttajat ja turismi ovat tuoneet kuitenkin uutta elämää.
MuutEvankeliumien pääsiäiskertomuksissa on tunnettu kohta, jossa maaherra Pilatus kysyy kansalta, haluaako se hänen vapauttavan Jeesuksen vai murhasta tuomitun kapinallisen, Barabbaan. Lapseni alakoulun u...
MuutSisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänko...
MuutHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysym...
ArtikkelitKuopion piispa kehottaa pappeja puhumaan kuolemasta ilman kaunistelevia kiertoilmaisuja.
Muut"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaa...
MielipideKiitos Marja-Leena Sorvalle kirjoituksesta ja viestistä Ison Kirjan johdolle. On aina ilo kuulla, että joku on kokenut uudistumista uskossaan. Se on varmasti meidän useimpien tarve ja kaipuu herätysli...
MielipideSain kohdata Jeesuksen pelastajana Niilo Yli-Vainion kokouksessa vuonna 1977. Myöhemmin 1980-luvulla olin Katinalan raamattuopistolla talvikurssilla. Katinalan alakerrassa oli pannuhuone, jossa tuolie...
MielipideJoudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa maailman mielipide pyrkii sanelemaan seurakunnan opetuksen. Kaikki me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme kuitenkin tulleet ulos maailmasta ja päässeet sisäl...
MielipideOlen käynyt jo vuosikymmeniä vapaakristillisten seurakuntien tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Niissä ihmiset rukoilevat usein, että tulisi suuri herätys niin kuin Niilo Yli-Vainion aik...
MielipideUskonnon opetusta koskevassa Ristin Voiton uutisessa (RV 9) viitattiin neljän uskonnon lehtorin Ilkka-lehdessä 9.2.2016 julkaisemaan kirjoitukseen. Siinä väitettiin, että Etelä-Pohjanmaan maakunnallis...
MielipideMelkein joka pääsiäinen herää keskustelu Jeesuksen kuolinpäivästä ja hänen haudassa olostaan. Onneksi kuolinpäivä ei vaikuta pelastukseemme, sillä tärkeintä on se, mitä ristillä tapahtui. Jeesuksen yl...
UutisetKristinuskon perusteisiin tutustuttava Alfa-kurssikonsepti on uudistanut ruotsalaisen Kummelbyn luterilaisen seurakunnan perinpohjaisesti, kertoo Dagen-lehti.

Sunnuntain jumalanpalvelusten yhte...
UutisetRyhmä hinduaktivisteja tunkeutui Intian Chhattisgarhissa sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan maaliskuun alussa. International Christian Concernin mukaan 25 moottoripyörällä liikkeellä ollutta hyökkääjä...
UutisetLibyasta kotoisin oleva entinen muslimi, peitenimeltään Shahid, kastoi hiljattain joukon uskoon tulleita muslimeja samalla Pohjois-Afrikan rannikolla, jossa terroristijärjestö Isisin jäsenet mes...
UutisetLähi-idän jesidi- ja kurdivähemmistöjen kärsimysten ja juutalaisten kokeman holokaustin välillä on vahvoja yhtäläisyyksiä, totesivat Jerusalemin Yad Vashem -museossa maaliskuun alussa vierailleet jesi...
UutisetLuterilaiseen kirkkoon liittyjiä oli viime vuonna yli 17 000, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta uutisoi kotimaa24.fi.

Vuodet 2010 ja 2014 olivat eropiikkivuo...
UutisetElitismisyytökset harmittavat järjestäjiä.
UutisetHelluntailaisuus näkyy YouTubessa tyypillisimmin kokoustaltiointeina, mutta eniten katsojia saavat musiikki ja erilaiset ilmiöt.
UutisetHelluntaiseurakuntien hyvä perinne on tarjota eläkkeellä oleville läheteille, evankelistoille ja pastoreille vuosittain virkistyspäivät. Päivien kustannuksien peittämiseksi monissa seurakunnissa kerät...
UutisetSuomessa kuukauden verran vierailulla ollut arabian- ja englanninkielinen Missionuorten ryhmä kohtasi eri paikkakunnilla turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksissa tiimiläiset järjestivät lapsille o...
UutisetValokulkue-kiertueesta on nyt kymmenen vuotta.
UutisetJos ihmisoikeudet eivät ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, ne ovat vain ihmisten keksintöä, argumentoi englantilainen lakimies ja teologi David McIlroy viime viikon maanantaina Veritas Forum -keskust...
UutisetNimeään muuttavat helluntaiseurakunnat suosivat usein kansankirkollisuuteen viittavia sanoja.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan