”Ihmisoikeudet perustuvat jumalauskoon”

Oikeustieteen professori Kevät Nousiainen keskusteli David McIlroyn kanssa Helsingissä. Kuva: Lari Launonen
Oikeustieteen professori Kevät Nousiainen keskusteli David McIlroyn kanssa Helsingissä. Kuva: Lari Launonen
Jos ihmisoikeudet eivät ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, ne ovat vain ihmisten keksintöä, argumentoi englantilainen lakimies ja teologi David McIlroy viime viikon maanantaina Veritas Forum -keskustelutapahtumassa Helsingin yliopistossa.

Veritas Forum on Suomeen muutama vuosi sitten rantautunut kristillinen keskustelutapahtumaformaatti, joka kerää yliopisto-opiskelijoita elämän suurten  kysymysten äärelle. Ihmisoikeusteemaa käsittelevät forumit järjestettiin viime viikolla Helsingin, Turun, Oulun ja Jyväskylän yliopistoissa.

Kiertueen ulkomaalaisvieraan David McIlroyn pääviesti oli se, että historiallisesti ihmisoikeuksien on nähty pohjautuvan käsitykseen kaikista ihmisistä Jumalan luomina. Myös Jeesuksen esimerkki ihmisten kohtaamisessa vaikutti McIlroyn mukaan ihmisoikeusajatteluun sen kehittyessä 1700-luvun Euroopassa.

Akateemisuus ja ymmärrettävyys tavoitteina

Helsingin forum ei mennyt putkeen. Yleisöä oli paikalla vaatimattomasti pari tusinaa. Mikrofonit reistailivat, ja keskustelu poukkoili liian monen teeman välillä. McIlroyn alustukselle oli varattu vain lyhyt aika, kun taas jotkut yleisökysymykset venyivät useiden minuuttien pituisiksi.

– Helsingissä kokeilimme moderaattorin vetämää keskustelua hyvin lyhyillä alkupuheenvuoroilla. Ei toiminut ainakaan tällä kertaa, toteaa Veritas Forum Finlandin uusi koordinaattori Danielle Miettinen.

Lisäksi keskustelu oli todennäköisesti hankalasti ymmärrettävää niille, jotka eivät tunteneet ihmisoikeuskeskustelua.

– Sisällön on oltava akateemisesti rautaa niille opiskelijoille, joita kyseinen teema kiinnostaa. Samalla Forumin pitäisi olla myös kansantajuinen ja viihdyttäväkin, Miettinen sanoittaa haastavaa asetelmaa.

Onneksi seuraavan päivän forum Turussa sujui Miettisen mukaan jo paljon paremmin.

Suomessa ei osata kommunikoida

Veritas Forum Finland on tuonut angloamerikkalaista väittelykulttuuria Suomeen vuodesta 2012 lähtien. Tapahtumissa on käsitelty erityisesti luonnontieteiden ja kristinuskon suhdetta, mutta myös muun muassa onnellisuutta ja ihmisluontoa.

Helsingin forum toi esiin jälleen kerran suomalaisten akateemikkojen heikot kommunikaatiotaidot. McIlroyn esitys ja argumentointi olivat selkeitä, mutta hänen kanssaan keskustelleen Turun yliopiston oikeustieteen professori Kevät Nousiaisen hyvätkin ajatukset hukkuivat onnettomaan viestintään


Lari Launonen


12/2016

KolumniEi hän vielä 60-luvulla mitenkään erityisesti mieleen jäänyt. Samalla tavalla tuli telttaan kuin muutkin, soitti hanuria ja saarnasi. Alakoulupoikana imeskelin heinänkortta ja toivoin, että löytäisi n...
PääkirjoitusHelluntaiherätyksen luonteeseen on aina kuulunut hengellisen kokemisen vapaus. Seurakunnissa on vaalittu Hengen vapautta ja siksi sallittu jossain määrin myös armolahjojen käyttöön liittyviä yli...
Miten onTuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaa...
PuheenaiheHelluntailiikkeen teologian rakentaminen muistuttaa alkukirkon opinmuodostusprosessia, väittää Sanna Urvas.
MuutVuodet Hilja Aaltosen runojen tukitsijana jättivät jälkensä.
UutisetArezoo Herselille juutalaisuus merkitsee identiteettiä, joka määrittelee myös hänen uraansa.
MuutReijo Hernesniemi kätteli pikkupoikana Yhdysvaltain presidenttiä
MuutVuoden 2000 euroviisuedustaja Nina Åström esittää hengellistä musiikkia vankiloissa (iltalehti.fi 13.3.).

– Euroviisujen jälkeen sain kutsun Venäjälle vankilaan ja siitä lähtien vankilakeikkoja...
PikavisiittiJeesus on Euroopan mestari Sami Niemisen supersankari.
MuutSaarnaajan kirjan puhuttelema mies on ”lähettänyt leipänsä veden yli” jo yli 80 maahan.
UutisetKuusamo on tyypillinen muuttotappioalue, jonne maahanmuuttajat ja turismi ovat tuoneet kuitenkin uutta elämää.
MuutEvankeliumien pääsiäiskertomuksissa on tunnettu kohta, jossa maaherra Pilatus kysyy kansalta, haluaako se hänen vapauttavan Jeesuksen vai murhasta tuomitun kapinallisen, Barabbaan. Lapseni alakoulun u...
MuutSisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänko...
MuutHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysym...
ArtikkelitKuopion piispa kehottaa pappeja puhumaan kuolemasta ilman kaunistelevia kiertoilmaisuja.
Muut"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaa...
MielipideKiitos Marja-Leena Sorvalle kirjoituksesta ja viestistä Ison Kirjan johdolle. On aina ilo kuulla, että joku on kokenut uudistumista uskossaan. Se on varmasti meidän useimpien tarve ja kaipuu herätysli...
MielipideSain kohdata Jeesuksen pelastajana Niilo Yli-Vainion kokouksessa vuonna 1977. Myöhemmin 1980-luvulla olin Katinalan raamattuopistolla talvikurssilla. Katinalan alakerrassa oli pannuhuone, jossa tuolie...
MielipideJoudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa maailman mielipide pyrkii sanelemaan seurakunnan opetuksen. Kaikki me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme kuitenkin tulleet ulos maailmasta ja päässeet sisäl...
MielipideOlen käynyt jo vuosikymmeniä vapaakristillisten seurakuntien tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Niissä ihmiset rukoilevat usein, että tulisi suuri herätys niin kuin Niilo Yli-Vainion aik...
MielipideUskonnon opetusta koskevassa Ristin Voiton uutisessa (RV 9) viitattiin neljän uskonnon lehtorin Ilkka-lehdessä 9.2.2016 julkaisemaan kirjoitukseen. Siinä väitettiin, että Etelä-Pohjanmaan maakunnallis...
MielipideMelkein joka pääsiäinen herää keskustelu Jeesuksen kuolinpäivästä ja hänen haudassa olostaan. Onneksi kuolinpäivä ei vaikuta pelastukseemme, sillä tärkeintä on se, mitä ristillä tapahtui. Jeesuksen yl...
UutisetKristinuskon perusteisiin tutustuttava Alfa-kurssikonsepti on uudistanut ruotsalaisen Kummelbyn luterilaisen seurakunnan perinpohjaisesti, kertoo Dagen-lehti.

Sunnuntain jumalanpalvelusten yhte...
UutisetRyhmä hinduaktivisteja tunkeutui Intian Chhattisgarhissa sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan maaliskuun alussa. International Christian Concernin mukaan 25 moottoripyörällä liikkeellä ollutta hyökkääjä...
UutisetLibyasta kotoisin oleva entinen muslimi, peitenimeltään Shahid, kastoi hiljattain joukon uskoon tulleita muslimeja samalla Pohjois-Afrikan rannikolla, jossa terroristijärjestö Isisin jäsenet mes...
UutisetLähi-idän jesidi- ja kurdivähemmistöjen kärsimysten ja juutalaisten kokeman holokaustin välillä on vahvoja yhtäläisyyksiä, totesivat Jerusalemin Yad Vashem -museossa maaliskuun alussa vierailleet jesi...
UutisetLuterilaiseen kirkkoon liittyjiä oli viime vuonna yli 17 000, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta uutisoi kotimaa24.fi.

Vuodet 2010 ja 2014 olivat eropiikkivuo...
UutisetElitismisyytökset harmittavat järjestäjiä.
UutisetHelluntailaisuus näkyy YouTubessa tyypillisimmin kokoustaltiointeina, mutta eniten katsojia saavat musiikki ja erilaiset ilmiöt.
UutisetHelluntaiseurakuntien hyvä perinne on tarjota eläkkeellä oleville läheteille, evankelistoille ja pastoreille vuosittain virkistyspäivät. Päivien kustannuksien peittämiseksi monissa seurakunnissa kerät...
UutisetSuomessa kuukauden verran vierailulla ollut arabian- ja englanninkielinen Missionuorten ryhmä kohtasi eri paikkakunnilla turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksissa tiimiläiset järjestivät lapsille o...
UutisetValokulkue-kiertueesta on nyt kymmenen vuotta.
UutisetJos ihmisoikeudet eivät ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, ne ovat vain ihmisten keksintöä, argumentoi englantilainen lakimies ja teologi David McIlroy viime viikon maanantaina Veritas Forum -keskust...
UutisetNimeään muuttavat helluntaiseurakunnat suosivat usein kansankirkollisuuteen viittavia sanoja.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan