Kohti kovaa ydintä

Ei hän vielä 60-luvulla mitenkään erityisesti mieleen jäänyt. Samalla tavalla tuli telttaan kuin muutkin, soitti hanuria ja saarnasi. Alakoulupoikana imeskelin heinänkortta ja toivoin, että löytäisi nopeasti aamenensa. Hätäinen hän oli. Saapui pää märkänä Seinäjoen suunnasta ja sinne heti viimeisen kuorolaulun jälkeen lähti. Hän näytti vanhalta, vaikka jälkeenpäin on käynyt ilmi, että oli vain parikymppinen.

Seuraavaksi tapasimme Virtain Kisapirtillä. Yritin saada Yli-Vainion salkunkantajalta kommentteja johonkin julkaisuun, mutta ei siitä mitään tullut. Hän oli jotenkin haluton ja vaikeapuheinen, minä nuori ja massakokouksen hengestä ja väkimäärästä hämmentynyt.

Vuosia myöhemmin Seinäjoella kuulin hänen juoksevan ja saunovan kuin heikkopäinen ja hiihtävän melkein kuin Mieto. Samassa tallissa operoivat kaikki muutkin helluntailiikkeen paikalliset nimimiehet perheineen. Yli-Vainio oli kuollut, mutta supersaarnaajan lähin mies kiersi kenttää minkä ennätti osoittaakseen, ettei herätys ainakaan hänen laiskuuteensa sammu. Autot vaihtuivat muutaman vuoden välein.

1980-luvun lopulla vierailin hänen kotonaan kysymässä tyttärensä kättä. Takavuosien hätäisyys ja haluttomuus olivat hävinneet ja juttu polveili sinne tänne niin, etten saanut suunvuoroa. Toisella yrittämällä menin asian ytimeen heti kynnyksellä. Ei tullut virheetöntä pakettia, mutta molemmin puolin ilmeisen hyvä diili ja sivutuotteena luja veljeys kättelijöiden kesken.

Silloin tällöin ihmettelin, miten tyytyväinen ihminen voi olla kakkosena: Yli-Vainion ladunavaajana Suomessa ja lähetyskentillä ja Klimenkon aisaparina Venäjällä. Ehkä hän ei haluakaan keulille tai koe olevansa siellä kotonaan. Kaudet vastuullisimmissa saarnaviroissa ovat jääneet lyhyiksi ja hautautuneet evankelistan kutsumuksen alle. Ehkä kyse on siitä, että hän on kuuliainen kutsujalleen ja eteläpohjalaiseksi mieheksi harvinaisen nöyrä.

Puhujana hän on ihme. Miten on mahdollista, että mies joka ei ole kirjoittanut postikortillista ehjää tekstiä, tarjoilee kolme varttia priimaa evankeliumia tai raamatuntulkintaa? Miten mies, joka lähti rippikouluikäisenä Nurmon sahalta Lapin erämaihin, puhuu paremmin tai ainakin syvällisemmin kuin Walesin maisterit ja kirkon teologit.

Pointti on siinä, että hän keskittyy ytimeen eikä sepittele täytetarinoita. Hän tietää olevansa vahvoilla, kun puhuu vain sen, minkä on Jumalalta saanut eikä jää muistelemaan saati liioittelemaan, miten salit täyttyivät tai astmaatikko sai avun. Kaikesta päätellen hän myös tuntee omat heikkoutensa: jos eksyt kertomaan juttuja, ne polveilevat pitkiksi ja kansa alkaa haukotella; jos pitäydyt Jumalan rakkaudessa, sovituksessa ja armossa, kriittisempikin kuulija saa hengenravintoa ja ajankäytölleen vastinetta.

Viime vuosina on käynyt ilmeiseksi, että asfalttimaratonit ovat vaihtuneet verkkaiseen pyöräilyyn eivätkä kirkkaimmat valot rukoushuoneissakaan enää osoita kohti. Askel on varovainen ja toinen korva on poissa pelistä. Silti katse on kirkas ja mieli tyyni: hyvä näin ja vielä parempaa edessä.

Alpo Renko täyttää 70 vuotta 28. maaliskuuta 2016.


Keijo Leppänen

Kirjoittaja on espoolainen uutisankkuri, joka on kuulunut päivänsankarin perhepiiriin pian 30 vuotta.


12/2016

KolumniEi hän vielä 60-luvulla mitenkään erityisesti mieleen jäänyt. Samalla tavalla tuli telttaan kuin muutkin, soitti hanuria ja saarnasi. Alakoulupoikana imeskelin heinänkortta ja toivoin, että löytäisi n...
PääkirjoitusHelluntaiherätyksen luonteeseen on aina kuulunut hengellisen kokemisen vapaus. Seurakunnissa on vaalittu Hengen vapautta ja siksi sallittu jossain määrin myös armolahjojen käyttöön liittyviä yli...
Miten onTuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaa...
PuheenaiheHelluntailiikkeen teologian rakentaminen muistuttaa alkukirkon opinmuodostusprosessia, väittää Sanna Urvas.
MuutVuodet Hilja Aaltosen runojen tukitsijana jättivät jälkensä.
UutisetArezoo Herselille juutalaisuus merkitsee identiteettiä, joka määrittelee myös hänen uraansa.
MuutReijo Hernesniemi kätteli pikkupoikana Yhdysvaltain presidenttiä
MuutVuoden 2000 euroviisuedustaja Nina Åström esittää hengellistä musiikkia vankiloissa (iltalehti.fi 13.3.).

– Euroviisujen jälkeen sain kutsun Venäjälle vankilaan ja siitä lähtien vankilakeikkoja...
PikavisiittiJeesus on Euroopan mestari Sami Niemisen supersankari.
MuutSaarnaajan kirjan puhuttelema mies on ”lähettänyt leipänsä veden yli” jo yli 80 maahan.
UutisetKuusamo on tyypillinen muuttotappioalue, jonne maahanmuuttajat ja turismi ovat tuoneet kuitenkin uutta elämää.
MuutEvankeliumien pääsiäiskertomuksissa on tunnettu kohta, jossa maaherra Pilatus kysyy kansalta, haluaako se hänen vapauttavan Jeesuksen vai murhasta tuomitun kapinallisen, Barabbaan. Lapseni alakoulun u...
MuutSisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänko...
MuutHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysym...
ArtikkelitKuopion piispa kehottaa pappeja puhumaan kuolemasta ilman kaunistelevia kiertoilmaisuja.
Muut"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaa...
MielipideKiitos Marja-Leena Sorvalle kirjoituksesta ja viestistä Ison Kirjan johdolle. On aina ilo kuulla, että joku on kokenut uudistumista uskossaan. Se on varmasti meidän useimpien tarve ja kaipuu herätysli...
MielipideSain kohdata Jeesuksen pelastajana Niilo Yli-Vainion kokouksessa vuonna 1977. Myöhemmin 1980-luvulla olin Katinalan raamattuopistolla talvikurssilla. Katinalan alakerrassa oli pannuhuone, jossa tuolie...
MielipideJoudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa maailman mielipide pyrkii sanelemaan seurakunnan opetuksen. Kaikki me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme kuitenkin tulleet ulos maailmasta ja päässeet sisäl...
MielipideOlen käynyt jo vuosikymmeniä vapaakristillisten seurakuntien tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Niissä ihmiset rukoilevat usein, että tulisi suuri herätys niin kuin Niilo Yli-Vainion aik...
MielipideUskonnon opetusta koskevassa Ristin Voiton uutisessa (RV 9) viitattiin neljän uskonnon lehtorin Ilkka-lehdessä 9.2.2016 julkaisemaan kirjoitukseen. Siinä väitettiin, että Etelä-Pohjanmaan maakunnallis...
MielipideMelkein joka pääsiäinen herää keskustelu Jeesuksen kuolinpäivästä ja hänen haudassa olostaan. Onneksi kuolinpäivä ei vaikuta pelastukseemme, sillä tärkeintä on se, mitä ristillä tapahtui. Jeesuksen yl...
UutisetKristinuskon perusteisiin tutustuttava Alfa-kurssikonsepti on uudistanut ruotsalaisen Kummelbyn luterilaisen seurakunnan perinpohjaisesti, kertoo Dagen-lehti.

Sunnuntain jumalanpalvelusten yhte...
UutisetRyhmä hinduaktivisteja tunkeutui Intian Chhattisgarhissa sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan maaliskuun alussa. International Christian Concernin mukaan 25 moottoripyörällä liikkeellä ollutta hyökkääjä...
UutisetLibyasta kotoisin oleva entinen muslimi, peitenimeltään Shahid, kastoi hiljattain joukon uskoon tulleita muslimeja samalla Pohjois-Afrikan rannikolla, jossa terroristijärjestö Isisin jäsenet mes...
UutisetLähi-idän jesidi- ja kurdivähemmistöjen kärsimysten ja juutalaisten kokeman holokaustin välillä on vahvoja yhtäläisyyksiä, totesivat Jerusalemin Yad Vashem -museossa maaliskuun alussa vierailleet jesi...
UutisetLuterilaiseen kirkkoon liittyjiä oli viime vuonna yli 17 000, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta uutisoi kotimaa24.fi.

Vuodet 2010 ja 2014 olivat eropiikkivuo...
UutisetElitismisyytökset harmittavat järjestäjiä.
UutisetHelluntailaisuus näkyy YouTubessa tyypillisimmin kokoustaltiointeina, mutta eniten katsojia saavat musiikki ja erilaiset ilmiöt.
UutisetHelluntaiseurakuntien hyvä perinne on tarjota eläkkeellä oleville läheteille, evankelistoille ja pastoreille vuosittain virkistyspäivät. Päivien kustannuksien peittämiseksi monissa seurakunnissa kerät...
UutisetSuomessa kuukauden verran vierailulla ollut arabian- ja englanninkielinen Missionuorten ryhmä kohtasi eri paikkakunnilla turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksissa tiimiläiset järjestivät lapsille o...
UutisetValokulkue-kiertueesta on nyt kymmenen vuotta.
UutisetJos ihmisoikeudet eivät ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, ne ovat vain ihmisten keksintöä, argumentoi englantilainen lakimies ja teologi David McIlroy viime viikon maanantaina Veritas Forum -keskust...
UutisetNimeään muuttavat helluntaiseurakunnat suosivat usein kansankirkollisuuteen viittavia sanoja.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan