”Antakaa anteeksi, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta”

Sovintotapahtuma kosketti Syyspäivillä

Helluntaiherätyk­sen Syyspäivät sai ensimmäise­nä päivänä har­vinaisia vieraita. Avajaistilaisuudessa etupenkin täyttivät tuttujen helluntailaisten lisäksi muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma, Helsingin piispa Teemu Laajasalo sekä Tampe­reen hiippakunnan piispa Matti Repo.

 

Helluntailaisten ja luterilaisten kohtaamiset yhteisen neuvottelu­pöydän äärellä olivat vuosikym­menten jälkeen johtaneet tapahtu­maan, jossa molemmat osapuolet halusivat pyytää anteeksi mennei­syyden rikkeitä toisiaan kohtaan.

 

Jo 1980-luvun lopulla alkanut prosessi osapuolien kesken saa­pui nyt väliasemalle, jonka jäl­keen on toki vielä paljon tehtä­vää. Miten välittää tapahtumas­sa sanoitettu anteeksiantamus ja keskinäinen kunnioitus ruohon­juuritasolle? Sitä mietti moni ta­pahtuman jälkeen.

 

 

Kipukohtia puolin ja toisin

Sovintotapahtuman alkupuo­lella kuultiin Jouko Ruohomä­en esitelmä, joka avasi kuulijoille niitä kipukohtia, jotka helluntai­liikkeen varhaisvaiheessa varjos­tivat luterilaisten ja helluntailais­ten keskinäisiä suhteita.

 

– Näitä kipukohtia on tarkas­teltava rehellisesti ja niitä sivuut­tamatta, Ruohomäki totesi.

 

Helluntaiherätyksen alkuvai­heen historiaa tutkineen Ruo­homäen mukaan helluntai­laiset saivat kokea liikkeen al­kuvaiheessa paljon kritiikkiä luterilaisen kirkon taholta. Tuol­loin esimerkiksi Kotimaa-lehden palstoilla kerrottiin, että hellun­tailaisten Pyhän Hengen välit­tömän kokemuksen tavoittelu ja kielillä puhuminen kuuluivat pa­kanalliseen uskonnollisuuteen. Helluntailaisia verrattiin myös suomensukuisten kansojen it­seään huumaaviin noitiin, ulvo­viin dervisseihin ja itseään paah­taviin fakiireihin.

 

Asenteiden ja pahojen pu­heiden lisäksi ongelmia aihe­uttivat monet käytännön asiat. Vuosikymmeniä kiistaa aiheut­ti kysymys hautasijasta, eli sii­tä, minne kirkosta eronneen hel­luntailaisensaihaudatajamissäsiu-nauksen toimittaa.

 

– Monien helluntailaisperhei­den lapset saivat myös kantaa lahkolaisen leimaa koulussaan. Siitä kokemuksia oli myös vai­moni kohdalla, kun hän koulu­aikanaan sai kärsiä pilkantekoa niin oppilaiden kuin opettajien taholta, Ruohomäki kertoi.

 

Hän muistutti, että kipukohtia löytyy myös luterilaisten puolelta. Ruohomäen mukaan helluntai­laiset, puolustaessaan näkemyk­siään, eivät usein toimineet kor­rektilla ja kunnioittavalla tavalla.

 

Omassa puheenvuorossaan piispa Matti Repo muisti, kuin­ka helluntailaiset ovat moitti­neet luterilaisia pappeja leipä­papeiksi. Pääpaino piispa Revon puheessa oli kuitenkin luterilais-helluntailaisessa dialogissa, jon­ka seurauksena keskinäiset vä­lit ovat parantuneet ja kritiikin ja väheksynnän sijaan ovat tulleet keskinäinen kunnioitus ja halu ymmärtää toista.

 

 

Sydämen yhteyttä, ei opillista

Keskinäiseen anteeksipyyntöön ja synninpäästöön johdattivat Helsingin Saalem-seurakunnan entinen johtaja Klaus Korho­nen ja arkkipiispa Tapio Luoma. Koko sovintotapahtumasta aloit­teen tehnyt Korhonen kertoi al­kuun, mitä tapahtuma ei ole.

 

– Tapahtuma ei merkitse osa­puolten opillisten erojen pois­pyyhkimistä. Me helluntailaisina saamme pitää kiinni niistä opil­lisista ja eettisistä linjauksista, jotka meille ovat luovuttamatto­mia, Korhonen vakuutti.

 

Paavalin sanoihin viitaten Klaus Korhonen ohjeisti pitä­mään huolta siitä, että osapuo­let oppisivat tulemaan toimeen keskenään ja antamaan anteek­si, niin kuin Herra on antanut anteeksi, vaikka olisikin moit­timisen aihetta. Sanat saivat Syyspäivien yleisössä aikaan jo äänekkäitä aamenen huutoja.

 

– Haluan pyytää teiltä luteri­laisilta anteeksi sitä, että olem­me rikkoneet Kristuksen rakkau­den käskyä ja olemme ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein tehneet syntiä, sanoi Korhonen.

 

Korhonen myös kiitti luteri­laista kirkkoa siitä evankeliumin julistamisen esityöstä, jota ilman monet helluntailaisetkaan eivät olisi uskossa.

 

Arkkipiispa Luoma tunnus­ti, että oli vaikea kuunnella esi­merkkejä siitä, miten luterilai­nen kirkko oli aikanaan suhtau­tunut helluntailiikkeen ihmisiin.

 

– Emme halua enää katsel­la toisiamme niiden silmälasien läpi, joilla aikaisemmin meidän liikkeemme ja kirkkomme ovat toisiaan katselleet.

 

Arkkipiispan mukaan yhtei­sen tunnustuksen siitä, että Jee­sus on Herra, tulee johtaa etsi­mään vastausta siihen, mitä tarkoittaa sovinto, rakkaus ja an­teeksianto.

 

Kovien asenteiden ja sanojen vaikuttimena oli arkkipiispa Luo­man mukaan usein kateus.

 

– On kovin vaikea istua pap­pilan ikkunan äärellä laatimas­sa pyhäpäivän saarnaa ja kat­sella samaan aikaan, kuinka lä­heiseen helluntaiseurakuntaan virtaa paljon väkeä, Luoma tun­nusti.

 

– Haluan pyytää anteeksi hel­luntaisisarilta ja -veljiltä kaikkea sitä syntiä ja pahoja kovia sanoja, joita me luterilaiset olemme his­torian saatossa sanoneet ja joka on näkynyt meidän asenteissam­me ja teoissamme, pyysi arkki­piispa Luoma lopuksi.

 

Tämän jälkeen molemmat ju­listivat oman kristillisen yhtei­sönsä osalta toiselle synninpääs­tön Jeesuksen nimessä ja ve­ressä. Syyspäivien väki vastasi tähän raikuvin taputuksin.

 

 

Suuri huojennus

Sovinnonjuhlan jälkeen päällim­mäisenä tunnelmana oli hillit­ty tyytyväisyys tapahtuneeseen. Klaus Korhonen itse koki tapah­tuman suurena huojennuksena.

 

– Uskon, että samalla taval­la kokivat monet oman ikäpolve­ni edustajat, jotka ovat nähneet ja kokeneet esille tulleita kipeitä menneisyyden asioita.

 

– Saimme pyytää anteeksi ja samalla julistaa anteeksianta­musta, ja sehän on meidän kris­tittyjen keskeisin tehtävä, Klaus Korhonen totesi.

 

Moni Syyspäivien osallistujis­ta kertoi olevansa tyytyväinen so­vinnon juhlan sisältöön ja loppu­tulokseen.

 

 

Petri Mäkilä