”Rakkaus ei toimi, jos ilo ja rauha puuttuvat”

En ole puhunut siitä enää kymmeneen vuoteen, Riku Rinne sanoo.

Kysymys on saatananpalvontailmiöstä, joka tuli legendaarista koulu- ja nuorisotyöntekijää vastaan parikymmentä vuotta sitten, ja jonka tiimoilla Rinne tuli alun perin tunnetuksi.

– Joka koulussa tuntui olevan nuoria, jotka kulkivat mustissa vaatteissa, ristit väärinpäin.

1990-luvun Rinne muistaa kuitenkin hengellisesti ainutlaatuisena aikana. Elettiin internetin kivikautta, kohtuullisen vahvan yhtenäiskulttuurin aikaa. Ihmiset olivat kenties vahvemmin läsnä kuin some-aikakaudella.

Kohtaus eteläsuomalaisesta koulusta 1990-luvulta.
Riku Rinne on pitänyt uskontotunnin, ja muutama oppilas haluaa, että Rinne rukoilisi heidän kanssaan. Kohta opettajan pöydän luona on rukouspalvelupiste, ja jono pisteelle kiertää koko luokan.

Muista luokista oppilaita pääsee kotiin, ja he liittyvät jonoon, joka kulkee kohta luokasta pitkin käytävää.

– Nykyisin ihmisten on vaikeaa edes uskoa, että kouluissa tapahtui silloin tällaista.

Riku Rinteen vuodesta 1994 alkanut koulutyö pystyi tekemään jotain, mitä seurakunnat eivät nykyään(kään) oikein kykene: tuomaan Jeesus-keskeinen todellisuus lasten ja nuorten arkeen.


– Vuonna 2000 tapahtui jotain – en tiedä mitä, Rinne sanoo ja napsauttaa sormiaan sen merkiksi, että jokin jatkumo katkesi yhtäkkiä.

Rukoustilanteita ei enää syntynyt. Saatananpalvontabuumi päättyi. Myös ilmapiiri rehtorien ja vastuuopettajien kanssa alkoi muuttua. Nyt on jo eletty vuosia tilanteessa, jossa uskonasioiden esillä pitäminen on muuttunut haastavaksi, paikoin jopa mahdottomaksi koulupäivän aikana pidettävillä tunneilla.

Miten Riku Rinne edes onnistui muuttamaan väkevän kristillisinä tunnetut tuntinsa uskonnottomiksi? Rinne vastaa usein kysymyksiin kertomalla tarinan tai kokemuksen, niin nytkin.

– Kymmenen vuotta sitten Espoossa rehtori tuli eräänä aamuna kertomaan, että Riku, jos pidät tänään jumppasalissa uskonnollisen tunnin, puolet koulun viidestä sadasta oppilaista ei voi siihen osallistua. Uskonnottomuutta tai muita uskontoja edustavien perheiden lapsia oli koulun oppilaista jo tuolloin niin paljon.


Vaikka muuta voisi luulla, tunti oli menestys. Seuraavalla välitunnilla viisi hunnutettua muslimityttöä – jotka olivat siis saaneet olla mukana ei-uskonnollisella tunnilla – halusi saada Rinteen kirjoittaman KK - kuolemankauppias -kirjan. Rinne otti tilanteesta muistoksi ryhmäselfien.

– Pyhä Henki puhui minulle siinä tilanteessa, että ”minä, Pyhä Henki, teen työtä”.

Rinne ei enää hätkähdä pitää täysuskonnottomia tunteja, kun sitä edellytetään.

– Aina tapahtuu sama. Kun tunti päättyy, jo seuraavalla välitunnilla joku pihalla heiluttaa kännykkää ja huikkaa, että Riku hei, mä katson täällä sun musiikkivideota.

Somettava nuoriso löytää evankelioivan Rikun heti. Ei-uskonnollisellakin tunnilla puhuu eniten rakkaus ja lämpö lapsia ja nuoria kohtaan. Parhaiten toimii Rinteen mielestä edelleen vanha kaava: päivä koululla, illalla tilaisuus seurakunnassa.

– Siitä olen iloinen, että olen voinut auttaa paikallisia lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä luomaan kouluihin kontakteja. Niiden solmiminen ei ole välttämättä arjessa helppoa.

Ahjojen läpi

Rinne, 53, ei ole muuttunut juuri yhtään parissa kymmenessä vuodessa. Sama hymy, samat tutun tyyliset silmälasit. Olemus on pysynyt hoikkana – huomaa, että Rinne ”on lenkillä vähän väliä”, kuten hän sanoo.

Tapaamme Nokian seurakuntakeskuksella, joka on Nokian kirkon ohella Riku Rinteelle vahva hengellinen kotipesä. Samassa talossa alkoi Rinteen aikanaan tunnettu vaikuttaminen Nokian herätyksen kärkipaikoilla. Rinne irtaantui Nokia Missiosta vuonna 2005, vuosia ennen liikkeen omaksi kirkokseen eriytymistä ja vuosikymmenen vaihteen romahdusta.

Rinne ei haluaisi puhua missiovuosien vaikutuksista, vaikka arvattavasti moni on niistä kiinnostunut. Hän toteaa, että muistoihin liittyy omat kipunsa, mutta ilman vastoinkäymisiä ja luopumisia hän ei olisi se Riku Rinne, joka on nyt.

– Niin kuin Raamatussa sanotaan, kulta puhdistetaan tulessa. Jos haluaa kasvaa, on oltava valmis käymään ahjojen läpi, Rinne sanoo.

– Hyppyheikki on saanut miehistyä. Vaikeuksien kautta olen saanut tervettä vahvuutta.

Puhumme Galatalaiskirjeessä mainitusta hengen hedelmästä. Miten tämä hedelmä on saanut kasvaa Rinteen elämässä?

– Rakkain hengen hedelmä on minulle rakkaus. Olen rakkausihminen, Rinne määrittelee.

Tosin hänen mukaansa rakkaus ei kanna, jos ilo ja rauha katoavat.

– Jos ihmisen elämä ajatellaan sadan prosentin kokonaisuudeksi, niin tietty osa siitä on näitä positiivisia hedelmiä, kuten iloa ja rauhaa. Sitten on se toinen puoli, kaikki negatiiviset asiat. Mitä enemmän vaalimme hyvää hedelmää, se ottaa tilaa elämässämme huonolta hedelmältä.

– Voin itse valita, mihin aikani käytän. Nykyisin pyrin päivittäin valitsemaan oikein ja kasvattamaan myönteistä hedelmää elämässäni. Kiittäkää joka tilassa ja iloitkaa-kehotus ovat ihan toimivia Raamatun lakeja, Rinne sanoo.

Pyörät pyörivät vielä

Riku Rinteen nuorisotyö on kokonaisuus johon kuuluu vuosien saatossa tehtyjä kirjoja ja levyjä, internetissä vaikuttamista, radiota ja televisiota. Rinne ei enää kierrä kouluja samaan tahtiin kuin joskus. Eri mediat ovat insinööritaustaiselle Rinteelle luontevia työympäristöjä. Hän ideoi, äänittää ja editoi itse huomattavan osan tuottamastaan sisällöstä.

– Jos teen musiikkivideon, krediiteissä voisi olla soittajan, tuottajan, äänittäjän, kuvaajan ja editoijan kohdalla minun nimeni. Aika tylsää, Rinne naureskelee.

Mutta sellaista on tehokkaaksi pakotettu hengellinen työ tänä päivänä. On pakko tehdä itse kaikki. Vain harvoilla on tukenaan vapaaehtoisten armeija.

Riku Rinne kiittelee järjestelyä, jossa hän ja Helena-vaimo ovat molemmat Patmos Lähetyssäätiön palkkalistoilla. Perhe on muutenkin ollut aina työssä mukana vahvasti, myös nyt jo aikuistuvat lapset Anni, Miika ja Emmi.

Kotijoukkoihin vahvasti sitoutunut Rinne ei ole viipynyt reissuilla kuin sen, mitä on pakko. Toisaalta apuna on yrittäjämäinen asenne ja kyky keskittyä vahvasti aina käsillä olevaan asiaan, saattaa se loppuun ja siirtyä nopeasti seuraavaan tehtävään.

– Käymme vaimon kanssa paljon lenkillä. Tulen toimeen vähillä yöunilla. Lähden keikoille aamuyöllä, painan pitkän päivän iltaan asti, ja ajan usein yöllä kotiin, Rinne sanoo.

Kuulostaa silti raskaalta.

– Jostain syystä tykkään ajaa öisin, en niinkään päivällä. Nuorisotyön piirissä pian kolmekymmentä vuotta vaikuttanut Rinne kertoo kauden alkaessa olevansa jälleen mietteliäs. Rinne on monien muiden hengellisen työn tekijöiden tavoin riippuvainen taloudellisista kannattajista ja rukoilijoista.

– Ne mummut ja papat jotka alkuaikoina uskoivat tähän työhön, ovat monet jo kuolleet. Joudun joka vuosi miettimään, vieläkö 2010-luvulla löytyy ihmisiä, jotka näkevät työn arvokkaaksi.

– Toisaalta jos Jumala on laittanut joskus pyörät liikkeelle, kaipa hän ne pitää pyörimässä.

Katso Riku Rinteen haastattelu RVTV:ssä, www.ristinvoitto.fi


Anssi Tiittanen