Muut mediat 8/2017

Eläkeläispastori Eino Sirkiä on kiitollinen kaikesta, romahtamisestakin (Sotahuuto 2/17).

Syksyllä 1963 Eino aloitti opinnot Helluntaiherätyksen Raamattukoulussa Katinalassa. Raamattukoulun jälkeen hän sai eri seurakunnista kutsuja tulla laulamaan ja puhumaan. Samoihin aikoihin Helsingin Saalem-seurakunnan johtajat halusivat siunata Einon kokoaikaiseen evankeliumin työhön. ––

Kymmenen vuotta sitten Eino jäi eläkkeelle.

– Tapahtui raju henkinen romahtaminen, paloin yksinkertaisesti loppuun. Syvä uupuminen vei fyysiset ja henkiset voimani. Yritin työskennellä puolipäiväisesti seurakunnassa, mutten kyennyt. Jäin eläkkeelle.

– Olen tervehtynyt Jumalan armosta entiselleni. On mahtavaa, että olen saanut uuden elämän. Jeesus kysyi opetuslapsilta ”Puuttuuko teiltä mitään?” Opetuslapset vastasivat: ”Ei mitään, Herra.” Minun elämästäni ei ole puuttunut mitään, ei iloja eikä myöskään vaikeuksia. Rikasta elämää.


Skitsofreniaa sairastava Mervi Juuri on kuntoutunut siinä määrin, että hän pystyy tekemään vapaaehtoistyötä ja ohjaamaan omaa raamattupiiriä (Kotimaa 6/17).

– Nuorena olin todella rikki, itsetuntoni oli olematon. Olin nöyryytetty ja sielussani oli puukonviiltävää kipua, Juuri kuvailee.

Sairauden vaikeimmissakin vaiheissa Juuren elämässä oli läsnä toivo rakastavasta Jumalasta. Hän luki paljon Raamattua, johon tutustui jo alle kymmenvuotiaana pyhäkoululaisena. Teini-ikäisenä hän toimi pyhäkoulun opettajana.

Jesajan kirjan 54. luku on hänelle tärkeä. Luvussa puhutaan nuoruuden häpeän unohtamisesta ja siitä, miten Jumala kokoaa jälleen suurella laupeudella.

– Olen oivaltanut, että särkyminen ja murtuminen kuuluvat kristittynä elämiseen. Olen kokenut myös Pyhän Hengen apua ja puolustusta. ––

– Lääkkeet ja hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä, ilman niitä ei pärjää tai parane. Tiedän monia surullisia tapauksia, joissa lääkkeet on jätetty ottamatta uskon vuoksi, ja silloin ihminen on yleensä sairaalassa parissa viikossa, Juuri sanoo.


Välineet muuttuvat, mutta ylistys pysyy, kuvaa Kansanlähetyksen Nuortenmaailman aluekoordinaattori Toni Kokkonen (Uusi Tie 6/17).

Noin 800–1100 jKr. läntisessä kirkossa joukko pappeja ja maallikoita oli huolissaan siitä, miten kirkko muuttaa jumalanpalveluksen liturgian ja tuo jumalattomia, epäpyhiä tapoja kristittyjen kokoontumisiin. Erityisesti huoli kohdistui musiikkiin. Itse Rooman piispan johdolla kirkkoihin oltiin tuomassa maallista soitinta, jota yleisesti käytetään hevoskisoissa, teatterissa ja maallisissa juhlissa. Soitinta kutsuttiin nimellä urut.