"Minullahan on äiti!" – Isi, tule kotiin -kampanja tavoittaa tuhansia lapsia ja eheyttää perhesuhteita

Isi, tule kotiin! -hankkeen yhteydessä on voitu järjestää myös perheiden tapaamisia vankiloissa. Kuvan perhetapaaminen on vuodelta 2015. Kuva: Avainmedia
Isi, tule kotiin! -hankkeen yhteydessä on voitu järjestää myös perheiden tapaamisia vankiloissa. Kuvan perhetapaaminen on vuodelta 2015. Kuva: Avainmedia

Kun aikuiset tekevät rikoksia ja joutuvat vankilaan, eniten joutuvat yleensä kärsimään heidän syyttömät lapsensa. Joka aamu he heräävät ilman äitiä tai isää. Ero saattaa kestää useankin vuoden.

 

Venäjän vankilat suoriutuvat hyvin tehtävästään eristää ihminen yhteiskunnasta. Joissakin laitoksissa vangit eivät voi pitää yhteyttä lapsiinsa edes kirjeitse. Tähän tarpeeseen syntyi vuonna 2003 Isi, tule kotiin! -hanke. Sitä toteuttavat Venäjällä evankeliset kristityt. Hankkeen pääkoordinaattori on Jan Volkov, jota auttaa yli 4 000 vapaaehtoista.

 

Hanke toimii niin, että vankilassa pyydetään äideiltä ja isiltä tieto heidän lastensa olinpaikasta, iästä ja mahdollisista lahjatoiveista. Vanki kirjoittaa omin käsin värikkään joulukortin lapselleen, jonka uskovat vievät perille. Kortin kera ojennetaan esinelahja ja Lastenraamattu. Lähes aina lapsi on nähnyt Lastenraamatun ensimmäistä kertaa elämässään.

 

Tällaisten käyntien kautta avautuu valtava mahdollisuus julistaa evankeliumia vangeille, heidän lapsilleen ja sukulaisilleen sekä lastenkotien ja erityiskoulujen opettajille. Kosketus vankeihin ei ole hetkellinen, vaan lasten luota tuodaan vastauksena kortteja, piirustuksia ja valokuvia.

 

Vaikka vanhempi olisi murhaaja, silti lapsen sydän kaipaa häntä, ja siksi yhteyden rakentaminen on arvokasta. Se avaa tien Jumalan rakkaudelle ja perhesuhteiden eheytymiselle.

 

Ensimmäisellä kerralla hankkeeseen osallistui 150 äitiä Pietarin lähellä sijaitsevasta naistenvankilasta. Viime vuosina hanke on tavoittanut joka joulu jopa 25 000 lasta, joiden isä tai äiti on vankilassa eri puolilla Venäjää.

 

Jelena oli kärsinyt rangaistustaan Sablinon naistenvankilassa Pietarin lähellä jo useamman vuoden. Hän innostui Isi, tule kotiin! -hankkeen suomasta mahdollisuudesta lähettää joulutervehdys pojalleen, 10-vuotiaalle Sergeille.

 

Vapaaehtoistyöntekijä Vera Roganova lähti viemään äidin lahjaa Viipuriin lastenkotiin. Siellä selvisi, että poika oli haluttu adoptoida uuteen kotiin. Kun tämä perhe tuli katsomaan Sergeitä, poika ilmoitti lujasti:

– Minä en halua uuteen perheeseen. Minullahan on äiti!

 

Jelena-äidin kuultua tämän hänessä tapahtui valtava muutos. Hän alkoi elää aivan kuin uutta elämää. Hankkeen vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa hän alkoi lukea Raamattua ja rukoilla. Pian hän pääsikin vapauteen ja tuli uskoon. Hän kävi poikansa luona säännöllisesti kesäleirillä ja teki sovinnon pojan isän kanssa.

 

Kaikki olivat ihmeissään, kun 12 vuotta huumausaineita käyttänyt, vankilassa istunut nainen muuttui huolehtivaksi äidiksi. Loppukesästä Jelena soitti pojalleen lastenkotiin ja sanoi, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia.

– No kerro ensin huonot, poika sanoi.

– Minä en enää jatka näitä vierailuja lastenkotiin, äiti vastasi.

Poika oli hetken hiljaa, ja sitten pettynyt ääni kuului:

– No mitäs ne hyvät uutiset sitten voisivat olla?

– Minä tulen hakemaan sinut kokonaan pois luokseni!

Luurista kuului riemun kiljahdus. Ilon kyyneleille ei tullut loppua.

 

Alina jäi 15-vuotiaana isoäitinsä hoiviin, kun hänen äitinsä sai pitkän vankeustuomion tapettuaan miehensä, Alinan isän. Nyt Alina oli jo 21-vuotias, ja isoäiti vastusti kaikkea yhteyttä miniäänsä, poikansa murhaajaan. Alinakaan ei halunnut ottaa äidin lahjaa vastaan.

 

Epäonnistuneen käynnin jälkeen uskovien onnistui saada Alinan puhelinnumero. Häneen otettiin yhteyttä, mutta hän ei halunnut kuulla äidistään. Varovasti keskustellen tytär yritettiin saada ymmärtämään, että äiti on täysin yksin ja että hänelle pitäisi antaa anteeksi, koska kukaan ei tiedä, miten elämä muotoutuu.

 

Jonkin ajan kuluttua Alina soitti itse takaisin ja kertoi haluavansa tavata äidin. Tapaaminen järjestyi, vaikka äiti oli jo menettänyt kaiken toivonsa yhteydestä tyttäreensä. Ilolla ei ollut rajoja, kun tapaaminen meni hyvin ja perhesuhteet pääsivät eheytymään.

 

 

Heikki Jäntti



Isi, tule kotiin! -hankkeen tavoitteet: 

– ennallistaa äidin/isän ja lapsen välinen yhteys 

– toivottaa lapselle hyvää joulua ja välittää hänelle lahja vankilassa olevalta vanhemmaltaan 

– auttaa vankeja palaamaan perheeseensä ja normaaliin elämään yhteiskunnassa 

– kertoa evankeliumia vangeille ja heidän lapsilleen

 

Hankkeen yhteistyökumppani Suomessa on Avainmedia Lähetysjärjestö ry., jonka kautta voi tukea Lastenraamattujen ja muiden lahjojen hankintaa. 



Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja