"Minullahan on äiti!" – Isi, tule kotiin -kampanja tavoittaa tuhansia lapsia ja eheyttää perhesuhteita
Kun aikuiset tekevät rikoksia ja joutuvat vankilaan, eniten joutuvat yleensä kärsimään heidän syyttömät lapsensa. Joka aamu he heräävät ilman äitiä tai isää. Ero saattaa kestää useankin vuoden.
Venäjän vankilat suoriutuvat hyvin tehtävästään eristää ihminen yhteiskunnasta. Joissakin laitoksissa vangit eivät voi pitää yhteyttä lapsiinsa edes kirjeitse. Tähän tarpeeseen syntyi vuonna 2003 Isi, tule kotiin! -hanke. Sitä toteuttavat Venäjällä evankeliset kristityt. Hankkeen pääkoordinaattori on Jan Volkov, jota auttaa yli 4 000 vapaaehtoista.
Hanke toimii niin, että vankilassa pyydetään äideiltä ja isiltä tieto heidän lastensa olinpaikasta, iästä ja mahdollisista lahjatoiveista. Vanki kirjoittaa omin käsin värikkään joulukortin lapselleen, jonka uskovat vievät perille. Kortin kera ojennetaan esinelahja ja Lastenraamattu. Lähes aina lapsi on nähnyt Lastenraamatun ensimmäistä kertaa elämässään.
Tällaisten käyntien kautta avautuu valtava mahdollisuus julistaa evankeliumia vangeille, heidän lapsilleen ja sukulaisilleen sekä lastenkotien ja erityiskoulujen opettajille. Kosketus vankeihin ei ole hetkellinen, vaan lasten luota tuodaan vastauksena kortteja, piirustuksia ja valokuvia.
Vaikka vanhempi olisi murhaaja, silti lapsen sydän kaipaa häntä, ja siksi yhteyden rakentaminen on arvokasta. Se avaa tien Jumalan rakkaudelle ja perhesuhteiden eheytymiselle.
Ensimmäisellä kerralla hankkeeseen osallistui 150 äitiä Pietarin lähellä sijaitsevasta naistenvankilasta. Viime vuosina hanke on tavoittanut joka joulu jopa 25 000 lasta, joiden isä tai äiti on vankilassa eri puolilla Venäjää.
Jelena oli kärsinyt rangaistustaan Sablinon naistenvankilassa Pietarin lähellä jo useamman vuoden. Hän innostui Isi, tule kotiin! -hankkeen suomasta mahdollisuudesta lähettää joulutervehdys pojalleen, 10-vuotiaalle Sergeille.
Vapaaehtoistyöntekijä Vera Roganova lähti viemään äidin lahjaa Viipuriin lastenkotiin. Siellä selvisi, että poika oli haluttu adoptoida uuteen kotiin. Kun tämä perhe tuli katsomaan Sergeitä, poika ilmoitti lujasti:
– Minä en halua uuteen perheeseen. Minullahan on äiti!
Jelena-äidin kuultua tämän hänessä tapahtui valtava muutos. Hän alkoi elää aivan kuin uutta elämää. Hankkeen vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa hän alkoi lukea Raamattua ja rukoilla. Pian hän pääsikin vapauteen ja tuli uskoon. Hän kävi poikansa luona säännöllisesti kesäleirillä ja teki sovinnon pojan isän kanssa.
Kaikki olivat ihmeissään, kun 12 vuotta huumausaineita käyttänyt, vankilassa istunut nainen muuttui huolehtivaksi äidiksi. Loppukesästä Jelena soitti pojalleen lastenkotiin ja sanoi, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia.
– No kerro ensin huonot, poika sanoi.
– Minä en enää jatka näitä vierailuja lastenkotiin, äiti vastasi.
Poika oli hetken hiljaa, ja sitten pettynyt ääni kuului:
– No mitäs ne hyvät uutiset sitten voisivat olla?
– Minä tulen hakemaan sinut kokonaan pois luokseni!
Luurista kuului riemun kiljahdus. Ilon kyyneleille ei tullut loppua.
Alina jäi 15-vuotiaana isoäitinsä hoiviin, kun hänen äitinsä sai pitkän vankeustuomion tapettuaan miehensä, Alinan isän. Nyt Alina oli jo 21-vuotias, ja isoäiti vastusti kaikkea yhteyttä miniäänsä, poikansa murhaajaan. Alinakaan ei halunnut ottaa äidin lahjaa vastaan.
Epäonnistuneen käynnin jälkeen uskovien onnistui saada Alinan puhelinnumero. Häneen otettiin yhteyttä, mutta hän ei halunnut kuulla äidistään. Varovasti keskustellen tytär yritettiin saada ymmärtämään, että äiti on täysin yksin ja että hänelle pitäisi antaa anteeksi, koska kukaan ei tiedä, miten elämä muotoutuu.
Jonkin ajan kuluttua Alina soitti itse takaisin ja kertoi haluavansa tavata äidin. Tapaaminen järjestyi, vaikka äiti oli jo menettänyt kaiken toivonsa yhteydestä tyttäreensä. Ilolla ei ollut rajoja, kun tapaaminen meni hyvin ja perhesuhteet pääsivät eheytymään.
Heikki Jäntti
Isi, tule kotiin! -hankkeen tavoitteet:
– ennallistaa äidin/isän ja lapsen välinen yhteys
– toivottaa lapselle hyvää joulua ja välittää hänelle lahja vankilassa olevalta vanhemmaltaan
– auttaa vankeja palaamaan perheeseensä ja normaaliin elämään yhteiskunnassa
– kertoa evankeliumia vangeille ja heidän lapsilleen
Hankkeen yhteistyökumppani Suomessa on Avainmedia Lähetysjärjestö ry., jonka kautta voi tukea Lastenraamattujen ja muiden lahjojen hankintaa.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...