Messiaanisen juutalaisen
identiteetti ei avaudu helposti
"
Hillel Tokazier on yksi harvoista Jeesukseen uskovista suomenjuutalaisista. Hän ei kuitenkaan katso kääntyneensä kristityksi.
Adventin aikana muusikko Hillel Tokazier liittyy pienilukuiseen joukkoon suomenjuutalaisia, jotka juhlivat Messiaan syntymää.
– Olen niitä, jotka uskovat Jeesuksen sanomaan pelastuksesta.
Tapaamme Tokazierin viihtyisässä kodissa, jonka sisustusta hallitsee muusikon valkoinen flyygeli. Sivistyskodin kirjahylly on väärällään klassikoita, ja onpa joukossa myös vanhoja juutalaisia kirjoja, joiden kellastuneiden sivujen äärellä tuntee olevansa juutalaisen uskon juurilla.
Minkälaisena Jeesus-messiaaseen uskovan suomalaisen juutalaisen hengellinen identitetti piirtyy?
– Olen messiaaninen juutalainen. Mutta minua ei saa sanoa juutalaiskristityksi, Tokazier lähtee avaamaan hymyillen.
”Messiaaninen juutalainen ei käänny”
Tokazier valmistaa espresson. Kahvikone röhisee ja täräyttää lopuksi höyryt ulos.
Hillel Tokazierille juuri juutalaiskristitty-käsite on ongelmallinen. Ongelma juontaa juurensa siihen, että kun juutalainen alkaa uskoa Jeesukseen messiaana, kristityt innostuvat mutta eivät ymmärrä juutalaisen yhä olevan juutalainen.
– Juutalainen voi olla uskossa Jeesukseen olematta nimetty kristityksi. Messiaaninen juutalainen ei useinkaan edes varsinaisesti käänny kristityksi, Tokazier yrittää avata, edelleen hymyillen.
– Minä pidän kiinni omasta juutalaisesta traditiostani, niin kuin Jeesuskin teki, enkä ole kääntynyt mihinkään. Se että olen messiaaninen, vain vahvistaa juutalaisuuttani.
Uskovien kristittyjen on usein vaikea ymmärtää juutalaista identiteettiä, eikä messiaaninen juutalaisuuskaan ole niin yksinkertainen asia kuin mitä monet kristityt kuvittelevat.
Toisaalta, eihän Jeesuskaan käyttänyt seuraajistaan kristitty-nimitystä. Oli vain Jeesukseen uskovia ihmisiä. Ensin juutalaisten joukossa, myöhemmin eri puolilla maailmaa.
– Pietari oli juutalainen. Paavali oli juutalainen, Tokazier pudottelee.
Hillel Tokazier on osa tätä ensimmäisten juutalaisten Jeesuksen seuraajien jatkumoa. Juutalaisuus ei hänellä ole vaihtunut kristinuskoon.
– Eikä tule vaihtumaan, Tokazier tähdentää.
– Näen itse juurissani sen, mikä Jeesuksellakin oli. Koko Uusi testamentti on jatkumoa Vanhalle testamentille. Jeesus ei tullut kumoamaan vaan täyttämään lain.
Kun Tokazier puhuu apostoleista ja Jeesuksen vaiheista maan päällä, hän puhuu kuin omasta porukastaan. Tämä hämmästyttää uskovaa kristittyä. Kuinka kukaan voikaan kokea identiteettitason yhteyttä Raamatun lehdillä esiintyvien henkilöiden kanssa, ja jopa itsensä Messiaan kanssa.
Kun rakkaus vaivaannuttaa
Tokazier on seurannut pitkään kristillisten seurakuntien Israel-
ja juutalaisrakkautta. Suurilta osin se on tukenut, lohduttanut ja tuntunut omalta, mutta siitä löytyy myös vaivaannuttavia piirteitä. Joskus rakkaus tuntuu puhuttelevan vain Israelin ystävää itseään mutta juutalainen voi tuntea sen kanssa osattomuutta.
– Helsingissä yritettiin vuosia sitten perustaa messiaanista seurakuntaa. Juutalaisia oli mukana ehkä yksi tai kaksi. Loput olivat juutalaisuudesta innostuneita kristittyjä, Tokazier kuvailee.
Kristittyjen parissa on kasvava joukko ihmisiä, jotka tekevät melkein mitä tahansa, jotta löytäisivät geeneistään viitteitä juutalaisuuteen. Täysjuutalainen seuraa tällaista innostusta hämmentyneenä.
Tokazier tietää, että messiaanisuus etenee Israelissa juutalaisten parissa, hitaasti mutta varmasti.
– Moni siellä kristityksi kääntyvä juutalainen on kuitenkin ympärileikkaamaton, omia juutalaisia juuriaan tuntematon ihminen, Tokazier sanoo.
– Evankelistat puhuvat ympäri näitä juuriaan tuntemattomia ja yrittävät käännyttää heidät. Heitä pitäisi lähestyä Vanhan testamentin sanoman pohjalta. Päättäkööt sitten itse.
Seurakunnat kasvavat Israelissa pitkälti Venäjältä ja muualta Israeliin muuttaneiden juutalaisten uskoontulojen myötä. Monen uus-israelilaisen juutalaisuus on ollut kuitenkin totta lähinnä papereissa.
Vaikka Tokazier näkee kehityksessä hyvääkin, juutalaisten ryhtyminen kristityiksi selvästi vaivaa flyygelin ääreen istahtavaa messiaanista juutalaista.
Hän toivoo, että hapuilevat juutalaiset syventyisivät oman uskonsa juuriin ja tunnistaisivat sitten Jeesus-messiaan, josta kirjoitukset ovat koko ajan puhuneet Tooran ja muiden pyhien kirjoitusten sivuilla.
Holokaustin hipaisu
Hillel Tokazierin, 73, elämässä on elokuvallisia aineksia.
Lapsuutensa hän vietti pitkälti samoilla kivi-Helsingin kulmilla kuin myöhemmätkin vaiheensa.
Valko-Venäjällä syntynyt isoisä oli ollut tsaarin armeijan tarkka-
ampuja. Palveluksen päätyttyä sotilailla oli ollut oikeus perheineen asettua silloiseen asemakaupunkiin. Tokazierien juurtuminen imperiumin luoteisreunalle Helsinkiin osoittautui myöhemmin siunaukseksi: Suomi oli yksi harvoista paikoista Euroopassa, jota holokaustin kauheus pääsi vain hipaisemaan.
Sodan jälkeen Euroopan juutalaisten kokema tuho ja häväistys näkyi sionismin voimistumisena. Oma maa Israel oli viimeinkin totta, ja se koettiin lupausten täyttymisenä.
Tokazier viihtyi lapsesta saakka Helsingin synagogassa ja oli juutalaisnuorten porukassa suhteellisen uskonnollinen poika. Hän muistaa kiihkeän hartaasti rukoilleet vanhat, parrakkaat miehet, jotka ikävöivät Siioniin.
– Moni heistä ei koskaan saanut itse nähdä Jerusalemia.
Rockia pianolla
Tokazierin kotona soivat amerikkalaiset viihdelevyt perinteisen juutalaismusiikin rinnalla.
Pikku-Hillel alkoi jo varhain tapailla pianoa omin päin. Korvaan tarttui iskelmä ja etenkin rock, ja sormet alkoivat liikkua koskettimistolla vikkelästi.
Konservatiivisten vanhempien mielestä klassinen musiikkikoulutus kuului yleissivistykseen. Hillelkin tankkasi vuosien ajan menuetteja ja etydejä, välillä väkevästi turhautuen. Hänen unelmansa oli soittaa ammattimaisesti rockia, pianolla.
Tokazier valmistui monien vaiheiden jälkeen diplomiekonomiksi. Talousalan töitä hän on tehnyt elämän varrella kuitenkin vain asuessaan Israelissa 1970-luvun alussa. Musiikki vei miestä nuoresta pitäen.
Hillel Tokazier kuuluu suomalaisen progressiivisen rockin pioneereihin. Hän soitti ja liikkui samoissa piireissä muun muassa Tasavallan Presidentti- ja Wigwam -yhtyeiden kanssa.
Koko kansan iloinen pianomies hänestä tuli 1980-luvulla polttoaineyhtiön mainoksien myötä.
Synagoga yhä rakas
Onko Hillel Tokazierilla koskaan ollut sellaista vaihetta, että hän olisi halunnut ottaa etäisyyttä juutalaisuuteen ja heittäytyä uskovaksi kristityksi?
Tokazier menee mietteliääksi.
– Ei kristityksi mutta messiaaniseksi kyllä. Silloin, kun minua ei ymmärretty juutalaisten parissa.
Kun Tokazier alkoi tehdä gospelia 1980-luvun lopulla, joku saattoi huudahtaa synagogassa: ”Katsokaa, kristitty tulee!”
Ortodoksijuutalaisuutta edustava Helsingin seurakunta oli pitkään hyvin konservatiivinen.
– On se sitä monella tavalla edelleenkin. Miehet ja naiset istuvat yhä eri puolilla salia. Tapa käsitellä uskoa on myös hyvin traditionaalinen, ja traditioita ylläpidetään tietoisesti.
Seka-avioliittojen, siirtolaisuuden ja yhteiskunnan yleisen muutoksen myötä tiukkuus on tietysti jonkin verran höllentynyt. Tokazierkin on osa Helsingin juutalaisten porukkaa omana messiaanisena itsenään.
Kristittyjen kanssa hän osallistuu Artist network -rukousryhmään.
– Heitän siellä usein juutalaisen kommentin tai selityksen päivän tekstiin, Tokazier hymyilee.
Maailman kuuluisin juutalainen
Hillel Tokazier on huomannut, että antisemitismi ei Euroopassa hellitä.
– Minulla ei ole mitään arabeja tai muslimeja vastaan. Suomessakin olemme tataarien kanssa olleet aina veljeskansa.
– Islam on silti tällä hetkellä eräs suurimpia vaaroja Euroopassa. Tottakai Israel tekee valtiona myös virheitä. Mutta kyllä se vanha juutalaisviha aina nousee esiin, oli Israel minkälainen tahansa.
Muutosta on tapahtunut myös kristillisissä seurakunnissa.
– Piispat tuntuvat olevan mukana boikoteissa. Eikä kirkoissa enää rukoilla omaisuuskansan puolesta.
Ehkä sitä messiaaninen juutalainen kaipaisi adventtiaikana: että samaan ikiaikojen Jumalaan uskovat kristityt muistaisivat myös juutalaisia juuriaan ja rukoilisivat Jumalan omaisuuskansan puolesta.
– Vapahtaja Jeesus oli, on ja tulee aina olemaan maailman kuuluisin juutalainen. Ja hän noudatti kaikkia juutalaisia perinnäissääntöjä.
Anssi Tiittanen
(5.12. klo 12:51) Juttua muutettu. Tekstissä väitettiin alun perin, että "Raamatussakaan ei käytetä kristitty-sanaa". Kristityt mainitaan tällä nimityksellä kuitenkin Apostolien teoissa ja 1. Pietarin kirjeessä. Tekstiin on muutettu asia muotoon: "Toisaalta, eihän Jeesuskaan käyttänyt seuraajistaan kristitty-nimitystä."
Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana. E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen. Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen. Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanariansaarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä,
pastori ja kirjailija Kari Honkasen elämäntyö on päättynyt, mutta hänen
monipuolinen hengellinen vaikutuksensa ihmisten sydämissä jatkuu vielä
pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Heimonen
pääsi Jeesuksen luokse
13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äitinä, mummina,
isomummina, ystävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun
22.2.2018 kello kolme aamuyöllä. Pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana hän
nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mujusen taival tässä ajassa
päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen
sairauskohtauksen seurauksena. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evankelista Martta Rajala muutti ajasta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean
sairauden uuvuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntaiherätyksen musiikkiväen suuresti rakastama Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyyskutsun 8.12.2017 kotonaan Kotkassa.
Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankkion esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saanut
rohkean ja voimakkaan luonteen. Jo nuorena hän lähti kokeil...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylöjärveläinen evankelista Simo Pasanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain vajaan vuorokauden, kunnes Jumalan vaunut veivät hänet
Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 satavuotiasta
Suomeamme ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipausta,
kiitollisuutta ja monta läheistä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa
joulukuussa 1928
viisilapsiseen perheeseen. Perheen
elämä oli niukkaa. Uskovat
vanhemmat kasvattivat lapsiaan
rukoillen.
MuistolleÄitimme
Annikki Sormunen (os.
Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän
maalaiskunnassa uskovaan kotiin
ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon,
kävi kasteella ja liittyi Toivakan
helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas
isäni Arvo Venäläinen sai
kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017
Mikkelin keskussairaalassa lyhyen
sairausjakson jälkeen. Hän
oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928.
Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937
ja ylennettiin kirkkauteen
13.8.2017. Talvisodan aikana
12.1.1940 Juntusen perhe koki
suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan
pommi”, lentop...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla. Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan
alla kitaraa näppäilee
lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen
mies. Vaikka
hyeenat ulvovat ympärillä ja
ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet
ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali
vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli
äkillisesti onnettomuudessa
Irakissa 29.
toukokuuta 53-vuotiaana.
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. kesäkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi
kahdeksan.
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos
kun saan levähtää”, lauloi äiti
herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa
Jyväskylän Siion-temppelissä
vielä vuodenvaihteessa 30.
joulukuuta. Hetki...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...