Mediahiljaisuus ärsyttää Tussea

Thorleif Johansson on kristillisten mediapiirien idealisti ja propellipää, joka kutsuu eri medioiden edustajat koolle ja ilmoittaa, että nyt riittää.

Eletään kevättä 2009. Suomi-TV -kanava on juuri aloittanut toimintansa. Neuvotteluhuoneessa Keravalla Johansson heittää pitkän repliikin kristillisen median mahdollisuuksista ja ”megafoniefektistä”, jonka avulla kristillinen sanoma voitaisiin eri medioiden vahvalla yhteispelillä saada näkyviin yhteiskunnassa nykyistä vahvemmin.

Johansson saa nyökkäilyjä ja kannatusta ajatukselleen, mutta kuten tavallista, mitään erityistä innostusta saati toimintaa ei synny. Kun kahvit on juotu, elämä jatkuu taas entisellään. Thorleif ”Tusse” Johanssonin, 69, sydämen agendaan on kuulunut aina kristittyjen yhteispeli. Erityisesti kristillinen media on Johanssonin ajatuksissa ollut luonteva näyttämö yhteydelle.

– Suomessa usko ei ole osa normaalia elämää. Siitä ei voi puhua. Ja tämä on Johanssonia rieponut aina. Elämäntehtävänä on ollut median avulla moukaroida reikiä maallistuneen yhteiskunnan ja kristillisen maailman välillä jököttävään näköesteeseen.

Kesän alussa hän vastaanotti seurakuntaneuvoksen arvonimen, pitkälti ansioistaan kristillisen median piirissä.

Mustan huumorin kylväjä

Thorleif Johansson syntyi vuonna 1947 Turussa. Hänen ollessaan viisivuotias perhe suuntasi Helsinkiin. Toisin kuin moni luulee, Johanssonit eivät olleet ruotsinkielisiä, eivät edes kaksikielisiä. Ruotsin Johansson opetteli vasta aikuisiällä. Pääosin siksi, että kyllästyi tilanteisiin, jossa hänelle alettiin puhua ruotsia, kun hän sanoi nimensä.

– Kumpikaan asia, ruotsinkieliseksi luuleminen tai turkulaisuus, ei traumatisoinut minua kuitenkaan kovin pahasti, Johansson sanoo tyypilliseen tapaansa.

Johanssonin kanssa keskustellessa huomaa joutuvansa mustan huumorin, ironian ja tasaisena vuona valuvien nokkeluuksien saartamaksi. Johansson ei ole narsisti – keskustelukumppani saa tilaa ja tulee kuunnelluksi. Hyvät keskustelutaidot ja sydämestä kumpuava avarakatseisuus ovat mahdollistaneet hänelle hämmästyttävän laajan ystäväpiirin.

Parhaita kavereitaan Johansson roimii armotta. Kuullessaan tutun nimen, hän ilmoittaa vihaavansa tätä ”koko sydämestään”. Kun toinen ystävä sattuu puheeksi, Johansson kertoo olevansa aikeissa vetää häntä ”seuraavalla kerralla turpaan, kun nähdään”. Kyseessä on kollimainen kielileikki, humoristin tapa sanoa, että rakastaa ja ikävöi.

Ristin Voiton renessanssi

Helluntaiseurakuntien piirissä Thorleif Johansson tunnetaan Ristin Voiton pitkäaikaisena toimitussihteerinä. Johanssonin ajalle sattui lehden tarunhohtoinen kulta-aika. Tabloid-uudistus 1970-luvun lopulla onnistui ja ylivainioilaisen herätyksen myötä RV:n ja Hyvän Sanoman levikit nousivat historiallisiin lukemiin.

Ristin Voitto jaettiin vuonna 1980 jokaiseen suomalaistalouteen.

– Muistan, kun lehtirekat lähtivät eri puolille maata. Seurakuntalaiset vastasivat lopullisesta jakelusta.

1980-luvun lopulla lehtiä alettiin toimittaa atk-pohjaisesti, ja muutos toteutettiin Johanssonin luotsaamana. Samoihin aikoihin kustannusliikkeessä alkoi myös eräänlainen renessanssiaika.

Thorleif Johansson sekä muutamat kollegat, kuten toimittaja Heikki Paatelma ja graafikko Soili Kokkonen, alkoivat hivuttaa kustannusliikkeen lehtiä moderniin suuntaan. RV:n Helluntainuori- liite sekä lopulta lyhytikäiseksi jäänyt kokeilu, nuorisolehti Aika, muodostuivat nuoren sukupolven äänitorviksi.

”Halusin säilyttää työpaikkani”

Modernisoinnin taustalla oli Johanssonin ja aatetovereiden huoli tuolloisten helluntailaisten nuorten, niin sanotun Heinola-sukupolven, hiljaisesta eriytymisestä herätysliikkeen pääuomasta. Uusi tyyli ja muuttuneet näkökulmat eivät miellyttäneet monia. Toimituksen puhelin soi, ja toimitalossa Tikkurilassa alkoi vierailla karvalakkilähetystöjä eri puolilta maata lyömässä nyrkkiä pöytään.

– Lähetystöläiset eivät useinkaan olleet vanhuksia, vaan kolme-nelikymppisiä, Johansson korjaa mielikuvaa harmaista panttereista. Hän arvioi, että kun omat lapset ovat pieniä, on vielä helppoa olla jyrkkä ja kantaa vahvoja periaatteita. Lasten kasvaessa aikuisiksi joutuu kohtaamaan elämän kipuja.

– Kaikkivoipaisuuden tunne katoaa. Ihmiset myös kasvavat uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Yhtä kaikki, 1990-luvun alkupuoli oli Ristin Voitossa myrskyisää aikaa. Vuosikokousten puheenvuoroissa talousvaikeuksille löydettiin syylliset: Aika-lehti, Missa Concordiae -levy sekä Vilho Mäkelän kirja Ihmisen puolella. Johansson kävi veljespäivillä pyytämässä anteeksi sitä, että Hyvän Sanoman kannessa esiintyneellä missi Anne Pohtamolla oli kuvassa korvakorut.

– Se oli pelkkää teatteria. Halusin säilyttää työpaikkani, Johansson myöntää nyt.

Lama-aika ei ollut otollinen muutoksille. Irtisanomiskierrokset nujersivat lopulta Ristin Voiton renessanssin.

Myös Thorleif Johansson väsähti. Vuonna 1995 hän erosi helluntaiseurakunnasta ja liittyi luterilaiseen kirkkoon. Edellisenä vuonna hän oli lopulta puolipakolla irtisanoutunut Ristin Voitosta.

Helluntailaisuuden selittäjä

Mitä pitäisi tapahtua, että Thorleif Johanssonista tulisi jälleen helluntailainen?

– En oikein osaa ajatella asiaa noin, Johansson sanoo hetken mietittyään.

– Ihmisen syntyperä vaikuttaa asioihin. Katson, että jos olisin puolalainen, olisin varmaankin harras katolilainen. Jos kreikkalainen, varmaankin harras ortodoksi.

Vastaus piirtää kuvaa Johanssonin vahvasta ekumeenisuudesta. Hän kertoo, ettei jaksa kiistellä opin kysymyksistä, mutta seuraa keskusteluja mielenkiinnolla.

Toisaalta, tarkoittaako Johansson sitä, että kaikkien pitäisi vain tajuta liittyä luterilaiseen kirkkoon, ja sillä saataisiin kuvio kuntoon?

– En tarkoita tätä. Tottakai kaikille kirkoille ja liikkeille on paikkansa. Ne tavoittavat eri ihmisiä.

Ristin Voiton ajan jälkeen Johanssonista tuli luterilaisen Kotimaa- konsernin kehitysjohtaja. Kun huippuhommat kirkon piirissä avautuivat, tuliko koskaan sellainen tunne, että ähäkutti, hellarit.

– Ei tullut. Minä olen nähnyt tehtäväkseni selittää helluntailaisuutta luterilaisille, ja toisin päin. Johansson on muun muassa isännöinyt luterilaisia merkkihenkilöitä Juhannuskonferenssissa. Jukka Paarma jopa kirjoitti kirjassaan, että vierailu Keuruulla oli yksi hänen arkkipiispa-aikansa miellyttävimpiä kokemuksia.

Vastapainona hiljaisuus

Luova elämäntapa vaatii vastapainoksi hiljaisuutta ja joutenoloa. Thorleif Johansson kertoo, että he voivat hyvin olla Arja-vaimon kanssa kokonaisen vapaapäivän kotona aivan hiljaa, omiin touhuihin keskittyneenä.

– Kysymys ei ole mököttämisestä. Me vain olemme hiljaa.

Arjan hän tapasi nuorena yliopistolla opiskellessaan biokemiaa. Nykyään Johansson viettää paljon aikaa Patmos-saarella, josta on tullut hänelle toinen sydämen koti.

Patmoksella on rantakahvila, jonka omistaja osaa odottaa Johanssonia saapuvaksi. Hän tuo vakiopaikalleen istahtavalle, kaljulle suomalaismiehelle (kuten Johansson itseään kuvailee) kahvin ja toteaa: ”On aika aloittaa.”

Johansson kirjoittaa Patmoksella näytelmää. Sen aiheena on anteeksiantamus. Näytelmä ei liity helluntaiherätykseen, sen verran kirjoittaja paljastaa. Kun näytelmä aikanaan esitetään, se nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä.

– Tai sitten käykin niin, ettei käsikirjoitus valmistu koskaan.


Anssi Tiittanen