Opetusneuvos Jouko Ruohomäen uusin kirja käsittelee elämän sykettä ilmentävää jumalanpalvelusta, jossa kunnia kuuluu vain Jumalalle. Teoksen johtoajatuksena on Jumalan antama malli jumalanpalveluksesta, jossa hän itse on kaiken keskipiste ja palvonnan kohde. Teemaa käsitellään tavalla, joka johtaa Jumalan lähestymiseen nöyrällä mielellä sekä hänen ehyeen, aitoon ja rehelliseen palvontaansa.
Jo kansikuva tiivistää olennaisen kirjan sisällöstä. Kirjassa esitellään laajasti eukaristiaa, ehtoollisen teologiaa ja kutsua ylistämään Jumalaa, joka on arvollinen saamaan kaiken kiitoksen ja kunnian. Siksi ylistyksen tulee olla emotionaalinen, järjellinen ja omasta tahdosta syntyvä vastaus Jumalalle. Kirjan nimi tiivistääkin ydinsanoman.
Teoksessa on neljä osaa. Kahdessa ensimmäisessä esitellään jumalanpalveluksen historiallista kehitystä ja teologiaa. Ruohomäki kiteyttää mielenkiintoisella tavalla exoduksen merkityksen; syvimmillään sen tarkoituksena oli pelastaa israelilaiset palvelemaan elävää Jumalaa. Kutsu läheiseen yhteyteen Jumalan kanssa tulee esille myös osuuksissa, joissa kirjoittaja käsittelee Daavidin sortuneen majan jälleenrakentamista. Se tarkoittaa hengellistä uudistumista, jumalanpalveluksen reformaatiota.
Ruohomäki osoittaa, miten alkuseurakunta menetti ajan saatossa sellaisia jumalanpalveluksen elementtejä, joita uskonpuhdistus myöhemmin palautti. On yllättävää tietää, että tavallisten seurakuntalaisten julkinen yhteislaulu kiellettiin kokonaan keskiajalla. Jo aikaisemmin valtiokirkon syntymisen myötä kirkon palvelukseen tuli viranhaltijoita, mikä käytännössä tuhosi yleisen pappeuden toteutumisen, ja samalla karismaattiset ilmiöt jäivät seurakunnan laitostumisen jalkoihin.
Kirjan kolmas ja neljäs osa käsittelevät oikeaan jumalanpalvelukseen liittyvää sydämen asennetta ja toimintaa. Ylistämisen ja palvonnan eroa kirjassa korostetaan monessa kohtaa. Palvonta vaatii aikaa. Ruohomäen mukaan ylistämisen ja palvonnan ero näkyy vaikuttimissa, innoituksen alkuperässä, antautumisen kokonaisvaltaisuudessa sekä Jumalan läheisyyden kokemisessa ja ilmaisutavoissa.
Jouko Ruohomäki peräänkuuluttaa kirjassaan jumalanpalveluksen uudistamista ja seurakuntalaisten osallistumista. Hoitavan jumalanpalveluksen keskeisiä elementtejä ovat hänen mukaansa hyväksyvä yhteys, sisintä muuttava vapaus ja vahvistuva luottamus.
Kirjan yhtenä tavoitteena on rakentaa jumalanpalvelusmalli, joka on Raamatun hengen mukainen ja vastaa nykyajan seurakuntalaisten tarpeita. Myös tässä suhteessa teos puhuttelee vahvasti. Se tuo esiin periaatteita, joiden varaan voi rakentaa elinvoimaisen, koko seurakunnan mukaansa tempaavan jumalanpalveluksen.
Kirjassa on kattava liitemateriaali, joka haastaa lukijaa myös omakohtaisiin löytöihin. Kirja sopii erinomaisesti niin itsenäiseen opiskeluun ja pienryhmien materiaaliksi kuin opetusohjelmien oppikirjaksi. Ruohomäen teos kannattaa lukea sydän ja mieli avoimena.
UutisetUsko, toivo ja unelmat on Ruotsin kirkon uusi projekti, joka tarjoaa nuorille ruotsinsuomalaisille mahdollisuuden syventää oman kulttuuri-identiteetin tuntemusta. Samalla projekti myös vahvistaa Ruots...
UutisetEsikoislestadiolaisuuden piirissä on perustettu uusi yhteisö, Esikoiset ry. Perustaminen liittyy liikkeen piirissä olevaan murrokseen suhteessa luterilaiseen kirkkoon. Asiasta uutisoi Kotimaa24...
Pääkirjoitus.Kesä on ollut seurakunnan liikkeellelähdön aikaa. Evankeliumi on tavoittanut tuhansia suomalaisia. Sadat ihmiset ovat antaneet luvan rukoilla puolestaan. Rukousaiheet ovat liittyneet uskoon tulemisee...
Miten onViime viikkoina kansainvälisiä lähetys- ja kehitysyhteistyöpiirejä ovat kuohuttaneet kristillisen World Vision -järjestön Gazan-työn johtajan väitetyt yhteydet terroristijärjestö Hamasiin. ...
UutisetPastori Esa-Pekka Mattila siunattiin uuteen tehtäväänsä One Way Missionin toiminnanjohtajaksi toissa viikonloppuna järjestön kesäkonferenssissa Espoossa.
UutisetJärjestyksessään toinen Taivas laskeutuu -tapahtuma järjestettiin Valkeakosken helluntaiseurakunnassa. Koulun liikuntasalissa pidettyihin kolmeen tilaisuuteen osallistui runsaasti kuulijoita kesäisen...
UutisetViime lauantaina Tuusulan Jokelassa järjestetyssä perinteisessä Lampirock-tapahtumassa oli edustus myös seurakunnista. Station-seurakunnan yhtye Station Band konsertoi tapahtumassa iltapäivällä. ...
UutisetKristityt maahanmuuttajat ovat pakotettuja piilottamaan Raamattunsa Saksan pakolaiskeskuksissa, sillä muslimit uhkaavat kirjan omistajia häiritsemällä, käyttämällä väkivaltaa ja uhkaamalla heidän henk...
UutisetElokuun alussa tuli julkisuuteen, että kristillisen avustusjärjestö World Visionin Gazaan kohdentamista tukivaroista iso osa on päätynyt terroristijärjestö Hamasille. Terroristien käyttöön on valunut...
KolumniKevät 2014. Makaan sohvalla vatsataudin kourissa. Olo on voimaton. Ei nukuta, mutta silmiä on pidettävä kiinni. Etovan olon kaverina migreenimäinen särky takoo päässäni. Tunnistan sen vieroitusoireeks...
MuutTiesitkö, että papyrusrullien maksimipituus oli yksi syy sille, että evankelista Luukas kirjoitti Jeesuksesta ja varhaisista seurakunnista kahdessa eri teoksessa?
MuutOpetusneuvos Jouko Ruohomäen uusin kirja käsittelee elämän sykettä ilmentävää jumalanpalvelusta, jossa kunnia kuuluu vain Jumalalle. Teoksen johtoajatuksena on Jumalan antama malli jumalanpalveluksest...
MuutMonitoimimies” oli Reijo Vaurulan titteli hänestä tehdyssä Ristin Voiton 50-vuotisjutussa. Se onkin kuvaava nimitys: Retsin elämään ovat kuuluneet monet toimet, kuten opettaminen, musiikki, lehti- ja...
PuheenaiheTorstai on Ähtärissä toripäivä. Tutut kauppiaat saapuvat jo aamuvaraisella pitkienkin matkojen takaa pystyttämään myyntikojuja varaamilleen paikoille. Välillä uusiakin kauppiaita ilmaantuu torielämää...
MuutKristillisen elämän perusteita käsittelevä Kastekoulu on luonteva jatko Martti Ahvenaisen aiemmalle islam-kirjalle ja koskettaa osin samoja teemoja kuin edellinen julkaisu Uusi ihminen Kristuksessa. N...
MuutLappeenrannan Betania-seurakunta eli 1950-luvun lopulla herätyksen aikaa. Olimme ehtineet tutustua Eino Variksen juurevaan sananopetukseen parikymppisen Lauri Kuitusen ottaessa päävastuun hänen jälkee...
MuutMuusikko-toimittaja Petri Vähäsarja sai indiepoppiireissä hienoista suosiota pari vuotta sitten ilmestyneellä Vähäsarja-albumillaan. Kesäkuussa ilmestyi Vähäsarjan kipparoiman Suomen Zorro -yhtyeen de...