Luterilaiset ja helluntailaiset purkavat ennakkoluuloja
Monen luterilaisen mielessä helluntailaisuus yhdistyy esimerkiksi menestysteologiaan ja yhteiskunnallisia teemoja koskevaan välinpitämättömyyteen. Näin siitä huolimatta, että menestysteologia on klassisissa helluntailiikkeissä yleisesti tuomittu ja sosiaalinen ajattelu vahvistunut.
Helluntailaisilla on luterilaisista omat virheelliset ennakkoluulonsa.
Näitä ja muita tietämyksen aukkoja pyritään palkkaamaan ensi viikolla käynnistyvässä ekumeenisessa keskustelusarjassa, kun luterilaisten ja helluntailaisten kansainväliset delegaatiot tapaavat toisensa Filippiineillä. Kuusipäiväisen tapaamisen isäntänä toimii paikallisen Assemblies of God -kirkon teologinen seminaari.
Viisivuotiseksi suunnitellun dialogiprosessin teemana on ”Identiteettimme Kristuksessa”, ja aiheina ovat muun muassa parantuminen, menestys ja Pyhä Henki. Aiheet nousevat Luukkaan evankeliumin jakeista 4:18–21. Delegaatiot tapaavat kerran vuodessa.
Kokoontumisiin osallistuvan Luterilaisen maailmanliiton (LML) ekumeenisten asioiden apulaispääsihteerin Kaisamari Hintikan mukaan tarkoituksena on keskittyä niihin kysymyksiin, joita paikalliskirkot ja -seurakunnat kohtaavat.
– Etenkin globaalin etelän luterilaisissa kirkoissa nämä kysymykset liittyvät paljon luterilaiseen identiteettiin ja siihen, kuinka esimerkiksi helluntailaisuus on sitä haastanut ja muuttanut, Hintikka toteaa.
– LML:n jäsenkirkoissa näitä keskusteluja on toivottu jo pitkään. Keskustelu auttaa aina ja pitkäaikainen keskusteluyhteys vielä enemmän.
Pitkä pohjustus
Dialogia edelsivät Luterilaisen maailmanliiton aloitteesta vuosina 2005–2010 käydyt valmistelevat keskustelut, joihin osallistui kaksi suomalaista: Tampereen piispa Matti Repo sekä helluntailainen teologian professori Veli-Matti Kärkkäinen.
Kärkkäinen on toisena suomalaisena mukana myös nyt alkavissa varsinaisissa keskusteluissa.
Pohjoismaissa helluntailaisten ja luterilaisten rinnakkaiselo on varsin harmonista, joskin luterilaisen papiston liberalisoituminen on luonut uusia varjoja muuten parantuneiden suhteiden ylle. Monilla muilla alueilla suhteita sen sijaan leimaavat tietämättömyys, epäluulot ja jopa konfliktit.
Kuvaavaa on, että Suomi on ainoa maa, jossa luterilaiset ja helluntailaiset ovat käyneet kansallisia opillisia keskusteluja.
Toisin kuin esimerkiksi luterilais-katolisissa keskusteluissa, joissa päämääränä on opillinen ykseys, alkamassa olevan dialogin tavoitteena on keskinäisen tuntemisen lisääminen ja ennakkoluulojen poistaminen, Kärkkäinen toteaa.
– Keskustelussa hyvä lopputulos on myös se, että ymmärrämme aiempaa paremmin sen, mikä meitä erottaa; silti Kristuksen ruumiin jäseninä toisiamme kunnioittaen. Tavoitteena ei siis ole opillinen samanmielisyys.
Osallistujia eri puolilta maailmaa
Dialogissa luterilaisten kirkkojen edustajat ovat LML:n nimittämiä ja edustavat yhteisön jäsenkirkkoja. Helluntailainen delegaatio on epävirallisempi. Noin puolet 12-henkisestä tiimistä on mukana oman kirkkokuntansa edustajana, osa esimerkiksi raamattukoulunsa tai vastaavan instituution lähettämänä. Osa on kutsuttuja yksityishenkilöitä.
Veli-Matti Kärkkäinen kuuluu viimeksi mainittuun ryhmään.
Erikoista Kärkkäisen osallistumisessa on se, että hänet vihittiin viime syksynä amerikansuomalaisen luterilaisen seurakunnan papiksi Yhdysvalloissa.
Helluntailaisen delegaation kokoajat kuitenkin pyysivät asiantuntemukseltaan arvostettua Kärkkäistä jatkamaan ryhmässä, eikä Luterilaisella maailmanliitolla ollut mitään sitä vastaan.
Helluntailisten delegaatiota johtaa tunnettu sveitsiläinen helluntaiteologi Jean Daniel Plüss, ja ryhmään kuuluu henkilöitä myös muun muassa Malesiasta, Filippiineiltä, Yhdysvalloista ja Venäjältä.
Teoreettisen tarkastelun lisäksi tapaamisten ohjelmaan sisältyy yhteistä raamatuntutkistelua ja rukousta sekä vierailuja paikallisiin seurakuntiin.
Aiemmin kansainvälinen helluntaiyhteisö on käynyt vastaavia keskusteluja roomalaiskatolisen kirkon, reformoitujen kirkkojen sekä Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenkirkoista koostuvan ryhmän kanssa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...