Kymppi plus pakolaistyölle

Tomi Kuosmasen (vas.) juontamaan keskustelufoorumiin osallistuivat Mika Niikko, Pirjo Raunio, Aaron, Timo Kekolahti ja Muayad Namrood. Aaron muistutti, että hän on maahanmuuttajiin kohdistuvan evankeliointityön tulos. Kuva: Elina Rautio
Tomi Kuosmasen (vas.) juontamaan keskustelufoorumiin osallistuivat Mika Niikko, Pirjo Raunio, Aaron, Timo Kekolahti ja Muayad Namrood. Aaron muistutti, että hän on maahanmuuttajiin kohdistuvan evankeliointityön tulos. Kuva: Elina Rautio

Juhannuskonferenssin lauantai-iltapäivän keskustelufoorumissa asiantuntijat pohtivat maahanmuuttajatyön nykytilannetta ja tulevaisuuden haasteita. Suomen helluntaiseurakunnat saivat panelisteilta tunnustusta pakolaistulvaan reagoinnista.

 

– Kouluarvosanalla kymppi plus, arabityön pastori Muayad Namrood tiivisti.

 

Ympäri Suomea kiertänyt Namrood näki tilanteen synnyttäneen herätystä niin turvapaikanhakijoiden keskuudessa kuin seurakunnan keskellä.

 

– Pakolaisten kanssa toimineet ovat sanoneet minulle, että työ on kasvattanut heitä ihmisenä ja että nyt he näkevät uskonsa ihan eri näkökulmasta.

 

Rakkautta ja tekoja

 Paljon työsarkaakin vielä on. Helluntaikirkon maahanmuuttajatyöryhmän puheenjohtaja Timo Kekolahti huomautti, että maahanmuuttajat on ainut kasvava kansanryhmä Suomessa.

 

 

– Meidän pitää tarttua pakolaistyöhön tai seurakunnista tulee saattohoitoyksiköitä. Työtä on tehtävä kahdella sektorilla yhtä aikaa: sosiaalisesti kotouttamalla mutta myös vastaamalla turvapaikanhakijoiden hengellisiin tarpeisiin, Kekolahti sanoi.

 

Koulutuspäällikkö Pirjo Raunio muistutti kultaisen säännön noudattamisesta ja lähimmäisenrakkaudesta.

 

– Olen hieman huolestunut siitä, että ihmisten asenteet ovat koventuneet. Jaakko Löytty laulaa: ”Katso ihmistä.” Mietipä itseäsi siihen tilanteeseen, että joudut lähtemään täältä kaiken keskeltä. Mitä toivoisit, että sinulle tehtäisiin?

 

 

Kohtaaminen tärkeintä

Saarijärven vastaanottokeskuksen johtajan Tomi Kuosmasen juontamassa keskustelussa sivuttiin myös vaikeita kysymyksiä, kuten kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden kastamiseen liittyviä ongelmia ja karkotuspäätöksen saaneiden piilottelua.

 

 

Kansanedustaja Mika Niikko kannusti luottamaan viranomaisten päätöksentekoprosessiin, mutta Pirjo Raunio muistutti myös inhimillisten virheiden mahdollisuudesta. Medialähetystyön uranuurtaja Aaron kiteytti monen mielipiteen.

 

 

– Emme voi rikkoa lakia mutta voimme auttaa. Meidän on luotettava siihen, että Jumala pitää karkotetuista huolta.

 

 

Panelistit olivat yhtä mieltä myös siitä, että evankeliumi ja Jumalan rakkaus kuuluvat pakolaisten lisäksi kaikille maahanmuuttajille, Suomeen tulon syystä riippumatta.

 

 

– Kohtaaminen on kaikista tärkeintä. Monet turvapaikanhakijat ovat kertoneet, että Suomessa heitä on kohdeltu ensimmäistä kertaa ihmisinä. Suurin osa näistä heidän kohtaamistaan suomalaisista on ollut helluntailaisia uskovia, Muayad Namrood kiitteli.

 

 

 

Elina Rautio




26/2016

MielipideRistin Voiton (RV 23) välissä julkaistussa Elämä ja Valo -liitteessä Georgia to Mission -artikkelin kirjoittajaksi mainittiin virheellisesti Tino Grönfors. Oikea artikkelin kirjoittaja on kuitenkin Wa...
MielipideSitouduitko nuoruudessasi tai myöhemmin Tosi rakkaus odottaa -kampanjaan? Pitikö sitoumus riippumatta siitä, missä vaiheessa halusit sitoutua? Miksi alun perin sitouduit Tosi rakkaus odottaa -kampanja...
MuutAutomatka Turusta Keuruulle kestää muutaman tunnin. Lihasvoimin 280 kilometrin matka vie useita päiviä ja vaatii useiden ihmisten vieraanvaraisuutta
MuutUskoontulo sai Prinssi Jusufin eli Iyouseyas Belaynehin vaihtamaan päihteet musiikkiin (iltalehti.fi 19.6.).

18-vuotiaana Prinssi Jusufin elämä muuttui dramaattisesti, kun hän tuli uskoon. Känn...
PikavisiittiAnu Niskanen-Similä ohjaa nuoria etsimään Jumalan eikä ihmisten tahtoa.
ArtikkelitLappilaiseen kyläyhteisöön johtaa ”helluntailaisten haivei”.
MuutMiksi Jumalalle piti rakentaa ilmeisen kallis pyhäkköteltta ja myöhemmin temppelit – sanotaanhan Raamatussa, ettei hän asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa (Ap.t. 17:24; ks. Jes. 66:1; 1. Kun. 8...
Artikkelit"Ah, enemmän kuin papit uskomme Jumalaan me, sinä ja minä, / Oi sielu, mutta emme rohkene leikitellä hänen mysteerillään.”

Edellä mainitun runon sommitellut Walt Whitman (1819–1892) oli 1800-lu...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
UutisetAurinko kruunasi monipuolisen ja hengellisesti antoisan kesätapahtuman.
KolumniJoulun alla (RV 50/2015) suomin kolumnissa Juhannuskonferenssia. Kolumnin ydinajatus oli, että tapahtuma on aina seurakuntakentän näköinen, haluttiin sitä tai ei. Se, mikä ilahduttaa seurakunnissa, nä...
PuheenaiheSuurtapahtumakoordinaattori Dini Mäntylä luottaa Jumalan johdatukseen eikä hätkähdä yllättävistä käänteistä.
PuheenaiheRistin Voitto on kehittänyt paperilehden rinnalla voimakkaasti myös sähköisiä palveluja. Uudet tuotteet www.ristinvoitto.fi-verkkolehti, näköislehti ja sähköiset RV-uutiset ovat kesän ajan vielä vapaa...
UutisetPanelistit kehuivat seurakuntien maahanmuuttajatyötä ja rohkaisivat Jumalan rakkauden välittämiseen.
UutisetSuomessa on vallinnut pitkään lintukotoajattelu ihmiskaupasta, vaikka jopa 80 prosenttia maailman naisista ja lapsista joutuu hyväksikäytön kohteeksi ja ilmiö elää – usein peiteltynä – Suome...
UutisetJuhannuskonferenssin noin 1 700 talkoolaisesta 6,66 prosenttia työskenteli järjestyksenvalvojina. Tämä oli suurin yksittäinen talkootyöryhmä.

Muita suosittuja talkootyön muotoja oli liikenteeno...
UutisetJuhannuskonferenssissa nostettiin Suomen liput salkoihin harvinaisen kauniissa säässä.
UutisetPitkiä helmoja, hempeitä värejä ja tolppakorkoja – sitä on tämän kesän juhlapukeutuminen Fida-kirpputorien mukaan. Salamavalot välähtelivät, kun joukko nuoria naismalleja esitteli Tampereen...
UutisetKonferenssin turvallisuusorganisaatio piti torstaina harjoituksen alueen ulostuloväylällä. Harjoituksessa mallinnettiin peräänajo-onnettomuus, jossa on loukkaantunut ihmisiä.
...
UutisetLapualla Kulttuurikeskus Vanhan Paukun alueella järjestetään 2.–3. heinäkuuta hengellisen musiikin festivaali.

Paikallisen helluntaiseurakunnan jo kahdeksatta kertaa organisoima tapahtuma on ke...
UutisetJuhannuskonferenssin nuorisotarjonta oli edellisvuosia runsaampaa. Teemateltta toimi #Unitedlife-tilaisuuksien näyttämönä, ja myöhäisilloissa nuoret kokoontuivat isossa teltassa.

...
ArtikkelitUskova kuuluu Jumalan perheeseen, joka kantaa häntä mutta tuo myös vapaaehtoisia velvollisuuksia.
UutisetPerinteisen avioliiton puolustajat suunnittelevat YK-valitusta puutteellisen valmistelun johdosta.
UutisetJuhannuksen alla käynnistyi kristillisissäkin piireissä näkyvä kansalaisaloitehanke, joka tähtää seksin ostamisen kriminalisoimiseen.

– Prostituutio ja ihmiskauppa ovat linkittyneet tiiviisti s...
UutisetIsrael Today -lehti kertoo, että Hachotam-niminen messiaaninen juutalainen kustantaja on ensimmäistä kertaa saanut hepreankielisen lastenkirjansa maan suurten kirjakauppojen markkinoille.

Kovak...
UutisetLevottomuuksista johtuva pakolaisuus on maailmassa huipussaan, YK:n pakolaistoimisto ilmoitti äskettäin. Sen mukaan vuoden 2015 lopussa runsaat 65 miljoonaa ihmistä oli joko turvapaikanhakijoita tai p...
UutisetPelastussanoma Jeesuksesta ei mahdu enää meitä ympäröiviin nykyajan ”yhteisiin tarinoihin”, väittää Michael E. Brooks The Christian Postissa.

Hänen mukaansa nykykulttuurissa toistetaan ja paisu...
MielipideTulin surulliseksi luettuani juttua alkoholin käytöstä (RV 15). Mitä asiaa tällainen kirjoittelu palvelee?

Meidän seurakunnissamme on jo nyt aivan liikaa piiloalkoholismia. Mielestäni pastori A...
MielipideHelluntaipastoreiden ja -teologien ryhmä tarjoili lukijoille ”tasa-arvoista johtajuutta” (RV 23) ja väitti sen olevan uskollinen Raamatulle. Sen sivuilla mainittua johtamismallia ei kuitenkaan näy, ja...
MielipideKristilliseen kielenkäyttöön on ilmaantunut turhake: ”uskon kautta” -ilmaisu. Puhutaan esimerkiksi vanhan ihmisemme kuolemasta ja siitä, että se on totta meissä ”uskon kautta”.

Mielestäni tälla...
PääkirjoitusMonissa seurakunnissa valmistaudutaan parhaillaan lasten ja varhaisnuorten leireihin. Noilla leireillä suuri joukko lapsia saa kuulla sanoman pyyteettömästä rakkaudesta – jotkut ehkä ensimmäistä kerta...
UutisetKaikki ihmiset ovat lähimmäisiämme, ”konferenssin diakonit” pohtivat.
MuutPalo-trio kunnioittaa hengellisen musiikin helmiä akustishenkisellä soitollaan ja sydämen palollaan.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan