Palo-yhtyeen laulaja-kitaristi Markus Pätsi ja lyömäsoittaja Samuel Halonen ovat mieltyneet hengellisen musiikin klassikoihin.
– On olemassa monia vanhoja lauluja, jotka ovat sanoituksellisesti ja melodisesti niin hienoja, ettei niitä passaa unohtaa. Klassikoiksi muodostuvat ehkä erityisesti sellaiset laulut, joita veisataan kaikkialla kristikunnassa, Pätsi toteaa.
– Jotta jostain laulusta voi tulla klassikko, sen täytyy löytää tiensä monien ihmisten sydämeen. Parasta mainosta musiikille on se, kun joku muukin kuin lauluntekijä innostuu siitä ja pitää sitä esillä, Halonen kommentoi.
Hengellisen musiikin klassikot voivat rakentaa siltoja sukupolvien välille.
– Se vahvistaa keskinäistä yhteyttä, kun eri-ikäiset ihmiset laulavat yhdessä samoja lauluja.
Leirinuotiolla akustisesti
Palo-yhtye on keikkaillut seurakunnissa kahden vuoden ajan Soihduksi yöhön -äänitteensä tiimoilta. Laulaja Leena Kurjen jäätyä kokoonpanosta pois nykyiseen trioon kuuluu Pätsin ja Halosen lisäksi basisti Ville-Veikko Mikkonen.
– Palo lähti alun perin liikkeelle projektiluontoisesti, mutta koska näiden vanhojen kappaleiden esittäminen on niin mukavaa, päätimme levyttää niitä lisää, kaverukset kertovat.
Onnellinen vaeltaja -äänitteelle valikoitui monipuolinen kattaus hengellisen musiikin helmiä.
– Soitimme kappaleita kolmestaan ja kokeilimme, millaiset sovitukset toimisivat parhaiten. Laulamme keikoilla usein kolmiäänisesti, joten pyrimme saamaan levyllekin yhteislaulumeininkiä ja leirinuotiohenkeä.
Palo-trion mukaan akustishenkiset sovitukset korostavat laulujen sanoituksia ja tarinoita.
– Haluamme olla musiikissamme sanoman ytimessä, jotta kuulijat saisivat laulujen kautta iloa, toivoa ja kiitollista mieltä.
Armon ja toivon lauluja
Onnellinen vaeltaja -levyn laulujen joukossa on Samuel Halosen ja Markus Pätsin henkilökohtaisia suosikkeja.
– Bass’n Helenin Taisteluni-kappale on itselleni suomigospelin tunnusbiisi. Siinä kiteytyy hyvin ristin sanoma, armo ja toivo. Olen aina tykännyt myös erityisesti On armo suuri ihmeinen -laulusta, joka on melodialtaan hyvin juhlava, Samuel Halonen sanoo.
Molemmat muusikot arvostavat Jukka Leppilammen ja Anna-Mari Kaskisen Minun käteni soi -laulua.
– Se on ollut Markuksen trubaduuriohjelmistossa jo useiden vuosien ajan. Olen vakuuttunut siitä, että Markuksen tulkinta siitä laulusta on todella hyvä, Halonen tuumii.
– Olen laulanut Minun käteni soi -kappaletta melkoisen monta vuotta, sillä ihmiset haluavat kuulla sen yhä uudestaan. Siinä laulussa tiivistyy hienosti kristinuskon keskeinen sanoma, Markus Pätsi kertoo.
– Toinen itselleni erityisen tärkeä kappale on Kiitos nyt Herran -virsi, jossa kiitetään Jumalaa kaikesta. Siihen kiteytyy meidän levymme sanoma: me uskovat saamme olla kiitollisella mielellä, sillä meidän määränpäämme on huikean hieno.
MielipideRistin Voiton (RV 23) välissä julkaistussa Elämä ja Valo -liitteessä Georgia to Mission -artikkelin kirjoittajaksi mainittiin virheellisesti Tino Grönfors. Oikea artikkelin kirjoittaja on kuitenkin Wa...
MielipideSitouduitko nuoruudessasi tai myöhemmin Tosi rakkaus odottaa -kampanjaan? Pitikö sitoumus riippumatta siitä, missä vaiheessa halusit sitoutua? Miksi alun perin sitouduit Tosi rakkaus odottaa -kampanja...
MuutAutomatka Turusta Keuruulle kestää muutaman tunnin. Lihasvoimin 280 kilometrin matka vie useita päiviä ja vaatii useiden ihmisten vieraanvaraisuutta
MuutMiksi Jumalalle piti rakentaa ilmeisen kallis pyhäkköteltta ja myöhemmin temppelit – sanotaanhan Raamatussa, ettei hän asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa (Ap.t. 17:24; ks. Jes. 66:1; 1. Kun. 8...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
KolumniJoulun alla (RV 50/2015) suomin kolumnissa Juhannuskonferenssia. Kolumnin ydinajatus oli, että tapahtuma on aina seurakuntakentän näköinen, haluttiin sitä tai ei. Se, mikä ilahduttaa seurakunnissa, nä...
PuheenaiheRistin Voitto on kehittänyt paperilehden rinnalla voimakkaasti myös sähköisiä palveluja. Uudet tuotteet www.ristinvoitto.fi-verkkolehti, näköislehti ja sähköiset RV-uutiset ovat kesän ajan vielä vapaa...
UutisetSuomessa on vallinnut pitkään lintukotoajattelu ihmiskaupasta,
vaikka jopa 80 prosenttia maailman naisista ja lapsista joutuu hyväksikäytön
kohteeksi ja ilmiö elää – usein peiteltynä – Suome...
UutisetPitkiä helmoja, hempeitä värejä ja tolppakorkoja – sitä
on tämän kesän juhlapukeutuminen Fida-kirpputorien mukaan. Salamavalot
välähtelivät, kun joukko nuoria naismalleja esitteli Tampereen...
UutisetKonferenssin
turvallisuusorganisaatio piti torstaina harjoituksen alueen ulostuloväylällä.
Harjoituksessa mallinnettiin peräänajo-onnettomuus, jossa on loukkaantunut
ihmisiä.
...
UutisetJuhannuskonferenssin nuorisotarjonta oli edellisvuosia
runsaampaa. Teemateltta toimi #Unitedlife-tilaisuuksien näyttämönä, ja
myöhäisilloissa nuoret kokoontuivat isossa teltassa.
UutisetIsrael Today -lehti kertoo, että Hachotam-niminen messiaaninen juutalainen kustantaja on ensimmäistä kertaa saanut hepreankielisen lastenkirjansa maan suurten kirjakauppojen markkinoille.
UutisetLevottomuuksista johtuva pakolaisuus on maailmassa huipussaan, YK:n pakolaistoimisto ilmoitti äskettäin. Sen mukaan vuoden 2015 lopussa runsaat 65 miljoonaa ihmistä oli joko turvapaikanhakijoita tai p...
MielipideHelluntaipastoreiden ja -teologien ryhmä tarjoili lukijoille ”tasa-arvoista johtajuutta” (RV 23) ja väitti sen olevan uskollinen Raamatulle. Sen sivuilla mainittua johtamismallia ei kuitenkaan näy, ja...
MielipideKristilliseen kielenkäyttöön on ilmaantunut turhake: ”uskon kautta” -ilmaisu. Puhutaan esimerkiksi vanhan ihmisemme kuolemasta ja siitä, että se on totta meissä ”uskon kautta”.
PääkirjoitusMonissa seurakunnissa valmistaudutaan parhaillaan lasten ja varhaisnuorten leireihin. Noilla leireillä suuri joukko lapsia saa kuulla sanoman pyyteettömästä rakkaudesta – jotkut ehkä ensimmäistä kerta...