”Keskustelut ovat vieneet tilannetta parempaan suuntaan”
Kun helluntailaisuus nähtiin uhkana
10.10.2018 | Anssi Tiittanen
Esko Rautio, 88, vastaa puhelimeen kotonaan
Raahessa.
– Voidaanko tehdä haastattelu Skypessä, olisi mukava
nähdä, veteraanisaarnaaja ehdottaa.
Tällaisia ne nykyseniorit ovat: digivempaimet ovat tuttuja.
Kohta tietokoneen ruudulle ilmestyy livekuva olohuoneesta.
Puhujalavoilta tutuksi tulleet terävät piirteet eivät ole
kadonneet Raution kasvoilta. Silmissä käväisee tämän tästä poikamainen
pilkahdus.
Tarkoitus on Esko Raution kanssa muistella sitä vaihetta,
kun helluntailaisuus tuli Suomen pitäjiin uutena asiana. Esko Rautio on ehta
aikalaistodistaja, yksi lajinsa viimeisistä.
Rautio kierteli nuoruudessaan evankelistana polkupyörällä
kitaran ja Raamatun kanssa Pohjois- Suomen kyliä, joissa helluntaisanomaa ei
ollut vielä kuultu.
Joku perusti seurakunnat
Suomessa on nykyisin noin 240 helluntaiseurakuntaa. Liike ei
jäänyt alueelliseksi ilmiöksi, vaan seurakuntapeitto ulottuu kattavasti
kaikkialle maahan.
Monelle nykyhelluntailaiselle Eelimien ja Beeteleiden verkosto
on itsestäänselvyys. Unohtuu, että jonkun on joskus ihan oikeasti täytynyt
olla se aivan ensimmäinen ihminen, joka on kylällä alkanut mieltää itsensä
helluntailaiseksi ja alkanut kaivata helluntaiseurakuntaa.
Sitten on löytynyt muita samanhenkisiä. Ensin on kokoonnuttu
kodeissa, ja yleensä porukka on alkanut myös kasvaa. On ehkä saatu apua
maakunnan keskuskaupungin seurakunnasta, ja hiljalleen on saavutettu sen verran
suuri määrä aktiivista väkeä, että on kehdattu puhua rukouspiirin sijaan
seurakunnasta.
Ja jossain vaiheessa vuosien kuluttua rahaa ja osaamista on
ollut kasassa sen verran, että jonnekin kyläkeskuksen liepeille on talkoilla
rakennettu rukoushuone.
Mutta harvoin on helluntailaisuuden rantautuminen paikallistasolle
ollut mitään riemumarssia. Maailman luterilaisimmassa maassa uskovien kaste ja
Pyhän Hengen armolahjojen tavoittelu ja käyttäminen ovat olleet monessa
paikassa punainen vaate.
Riitaisuuksille on haluttu viime vuosina laittaa piste. Helluntaiseurakuntien
Syyspäivät alkoivat tänä vuonna anteeksipyyntötilaisuudella, jossa luterilaisen
kirkon ja helluntaiherätyksen johtajia kohtasi sovinnon merkeissä.
Pyhäkoulu tavoitti
Esko Rautio tuli uskoon 17-vuotiaana Temmeksessä Oulun liepeillä.
Hän olkoi heti pitää pyhäkoulua alueen lapsille. Pyhäkoulusta tuli suosittu,
ja se saavutti maalaispitäjän lapsia varsin kattavasti.
Alueella oli totuttu herätysliikkeiden toimintaan,
helluntailaiset menivät rikkana rokassa. Sen verran helluntailaisten aktivoituminen
isolla kirkolla harmitti, että havahduttiin järjestämään myös kirkon oma
pyhäkoulu. Se jäi kuitenkin hyvin lyhytikäiseksi, kun innostuneita
vastuunkantajia ei löytynyt.
Temmeksen herätyksessä uskoon tulleet liittyivät sittemmin
Oulun helluntaiseurakuntaan. Temmes kuntana on jo historiaa.
Kutsu, herätys ja pelastus
Esko Rautio siirtyi pian evankeliovaan työhön
Pohjois-Suomeen. Kylät tulivat tutuiksi. Raution aisaparina toimi toinen
evankelistalegenda, Jussi Jokisaari.
Usein löytyi talo, jossa evankelistat saivat majapaikan, ja
joka salli pitää tupakokouksia talossa. Helluntailaisia ei paikkakunnilla usein
ollut lainkaan, mutta tupansa avanneissa taloissa oli Raution mukaan usein
jonkinlaista kirkollista herätysliiketaustaa. Ruohonjuuritason ekumenisuus ei
siis ollut aivan tuntematon asia sodanjälkeisen ajan Suomessa.
Herätyksen aikoja koettiin monessa kylässä.
– Kokoukset kiinnostivat. Evankeliumia julistettiin, ihmisiä
tuli uskoon ja kesällä pidettiin kastejuhlia järven rannalla.
Helluntailaisten kastejuhlat olivat aina merkkitapaus. Katsojia
tuli paikalle joukoittain.
Reaktioita ja vastareaktioita
Juuri kaste oli monesti kuin merkki otsassa: tuo ei ole
enää luterilainen, hän ei kuulu porukkaan.
– Kyllä vastustus kirkon taholta oli silloin todella kova,
Esko Rautio sanoo.
– Me olimme väärää, harhaa ja eksytystä. Sitä tuotiin kirkon
pappien taholta todella voimakkaasti esille.
– Mutta kyllä se kehitti itsessäkin voimakkaan
vastareaktion. Samalla mitalla pistettiin kokouksissa takaisin, Rautio kertoo
nyt hymyillen.
Helluntailaisia on koko liikkeen historian ajan kiusattu ja
syrjitty. Suomalainen valtakulttuuri on luterilainen. Eroon häpeäidentiteetistä
on päässyt käytännössä vain luterilaistumalla ja kääntämällä selkänsä
liikkeelle.
Esko Rautiolle tulivat tutuksi erilaiset ihmisen elämän
loppumiseen liittyvät kiemurat. Välillä ei-luterilaisille ei suotu siunaustilaisuutta
kirkossa, välillä hautapaikka osoitettiin jostain kirkkoon kuulumattomien
nurkkauksesta.
Joskus tilanteet olivat puhtaasti hengellisiä. Eräs tapaus
vetää Esko Raution yhä vakavaksi.
Eräällä kylällä paikallinen mies oli saanut kuulla
”lahkolaisten” olevan tulossa pitämään kokouksia. Hän kiersi polkupyörällä kylän
kaikki talot ja varoitti ketään ankarasti menemästä mukaan helluntailaisten kokouksiin.
Kohtaaminen Raution ja miehen välillä oli jäätävä. Rautio
haastoi Raamatun sanalla: miten mies perusteli sen, ettei evanke-liumia saisi
julistaa. ”En minä Raamattua lue”, kuului ylimielinen vastaus.
Mies lähti kotiinsa. Kotiportailla hän sai
halvauskohtauksen ja päätyi vuodepotilaaksi. Kahden viikon kuluttua hän kuoli.
Nykyisin yhteys löytyy
Veteraanisaarnaaja on seurannut helluntailaisten ja
luterilaisten suhteiden kehittymistä tyytyväisenä.
– Myönteinen kehitys alkoi siitä, kun keskustelut
aloitettiin muutama vuosikymmen sitten. Tilanne on kehittynyt paljon, ja
aroistakin asioista on päästy puhumaan.
– Kasteasia on tietysti tietynlainen pullonkaula, Rautio
toteaa.
Arki helluntailaisten ja luterilaisten välillä on ollut jo
pitkään rauhallista rinnakkaiseloa. Raution mukaan kaupungilla tulee tervehdittyä
ja juteltua kirkon pappien kanssa. Eri seurakuntien uskovat ovat myös tulleet
tutuiksi ja yhteys löytyy hyvin.
Raahessa järjestetään kerran kuukaudessa yhteiskristillinen
rukoushetki. Kiertävä tapahtuma järjestetään luterilaisessa kirkossa,
vapaakirkossa tai helluntaiseurakunnassa.
– Joskus meillä on ollut aamukokouksessa kirkon pappi puhumassa,
mutta ei valitettavasti nyt aivan viime vuosina.
Rautio on myös huomannut, että hengellisesti vireillä paikkakunnilla
on yleensä paljon kristittyjä kaikissa seurakunnissa. Kaikki hyötyvät
avoimesta ilmapiiristä.
Jos Esko Raution pitäisi ehdottaa jotain, mitä luterilaiset
voisivat pyytää anteeksi helluntailaisilta, veteraanisaarnaaja menee
mietteliääksi.
– Mehän emme voi toki heitä määräillä, Rautio naurahtaa kunnioitusta
äänessään.
– Mutta kyllä ne hyökkäykset meitä vastaan olivat aikanaan
rajuja, silloin kun herätystä syntyi.
– Me olimme myös hyvin lihallisia. Annoimme takaisin
kunnolla. Ei siinä paljon anteeksiantamusta ja ymmärrystä silloin ollut.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...