Klaanijohtaja uskoon Al Hayatin kautta

Jeesus ilmestyy usein muslimeille unissa. Näin kävi myös klaanijohtajalle. Kuvituskuva Irakista. (Klara Bakalarova / Shutterstock)
Jeesus ilmestyy usein muslimeille unissa. Näin kävi myös klaanijohtajalle. Kuvituskuva Irakista. (Klara Bakalarova / Shutterstock)

Irakilainen klaanijohtaja perheineen pelastui katseltuaan Avainmedian Al Hayat -kanavaa, Avainmedia uutisoi. Mies vihasi kristittyjä Irakin sodan takia. Raamattua hän piti väärennöksenä. Al Hayat -kanavalle päädyttyään hän ihmetteli, kuinka joku kritisoi islamia. 

 

Kanavalta hän kuuli myös evankeliumin ja alkoi nähdä unia Jeesuksesta. Lopulta mies perhekuntineen tuli uskoon.

 

 

Klaanijohtajan kastanut, Avainmedian työyhteyteen kuuluva pastori Yassir Eric kehottaa rukoilemaan vaikutusvaltaisten ihmisten uskoontuloa muslimimaissa.

 

– Jeesus kutsuu siellä omikseen ihmisryhmiä, koska siellä ei tunneta sellaista yksilökeskeistä elämäntapaa kuin länsimaissa.


45/2020

UutisetYksinäinen ja kolkko tunnelma odotti koleassa huoneessa koulupäivän päätteeksi.
KolumniIsän rooli ja isyyden ihanteet ovat aikojen saatossa muuttuneet. Onneksi niin. Menneinä vuosikymmeninä oli tärkeämpää olla kova työmies ja perheen elättäjä kuin osallistuva vanhempi. Nykyään tunni...
PääkirjoitusSuurimmalla osalla ihmisistä on tarve tuntea olevansa osa jotakin suurempaa kokonaisuutta. Tätä kutsutaan yhteenkuuluvuuden, yhteisöllisyyden tunteeksi. Sitä kuvastaa syvä me-henki. Sosiologisesti...
UutisetIrakilainen klaanijohtaja perheineen pelastui katseltuaan Avainmedian Al Hayat -kanavaa, Avainmedia uutisoi. Mies vihasi kristittyjä Irakin sodan takia. Raamattua hän piti väärennöksenä...
UutisetHelluntailainen demonologia on viime viikkoina saanut Suomessa mediahuomiota Sanna Urvaksen väitöstutkimuksen myötä. Tutkimuksessa tarkastellaan helluntailaisia käsityksiä ja ajatuksia s...
UutisetKajaanissa sijaitsevassa Rauhan Majatalossa aloitettiin marraskuun alussa intensiivinen rukous- ja hiljentymisjakso. Mukaan voi tulla lyhemmäksi tai pidemmäksi aikaa omatoimimajoittumisperiaatteel...
UutisetHelluntaikirkko ja Uskontojen uhrien tuki ry ovat käynnistäneet keskustelusarjan, jonka tavoitteena on lisätä seurakuntaelämän turvallisuutta helluntailiikkeessä.


Helluntaikirkon t...
UutisetOn perjantaipäivä helluntaiseurakunnan rukoushuoneella Savonlinnan Tottinkadulla. Miesporukka päivittää urheilu-uutisia. Toisessa pöydässä rouvat juttelevat lapsenlapsistaan. Elämän leipääkin on t...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan