Järvenpään
Saalemin 80-vuotisjuhla helluntaina antoi hyvän läpileikkauksen ennen sotia
perustetun helluntaiyhteisön vaiheisiin. Juhlassa selvisi paitsi naisten
merkittävä rooli seurakunnan alkuvaiheissa myös se, että pitkän ja
hedelmällisen lapsi- ja nuorisotyön lisäksi yhteisö on hiljattain alkanut
heräillä vastaamaan
kaupungin ei-uskovan väestön tarpeisiin.
Järvenpää on ollut yksi niitä harvoja helluntaiseurakuntia, joka
on joka kesä pitänyt perinteiset telttajuhlat. Tänä kesänä niiden sijaan
seurakunta jalkautuu kaupungin järvenrantakeskustaan Puistogospelin merkeissä.
– Tapahtuman sisältöön ja tavoittavuuteen on panostettu poikkeuksellisen
paljon, koska haluamme kutsua ihmisiä evankeliumin äärelle, kerrottiin Julius
Laineen lukemassa juhlahistoriikin nykyosiossa.
”Kolmasosa ei kuulu mihinkään”
Tavoittavaan työhön havahtuminen on hyvä uutinen vahvasti muuttovoittoiselle
yli 42 000 asukkaan kaupungille.
– Olemme uudenlaisessa tilanteessa, jossa noin kolmasosa kaupunkilaisista
ei kuulu mihinkään seurakuntaan, Järvenpään luterilaisen seurakunnan
kirkkoherra Vesa Koivisto kuvasi kaupungin hengellistä haastetta.
– Tällä hetkellä seurakuntiin kuulumattomia on noin 13 000. Erilaisia
seurakuntia todella tarvitaan.
Kaupungin edustaja Arja Loima painotti, että
viranomaisille helluntaiseurakunta on erityisesti maahanmuuttoasioissa entistä tärkeämpi
kumppani, sillä ”virastot eivät kotouta ketään, mutta seurakunta voi
kotouttaa”.
Juhlassa seurakunnan ja Suomen historia kietoutuivat yhteen,
kun Järvenpään Saalemin nykyinen ja siellä kasvanut musiikkiväki tulkitsi
yhdessä Lasse Heikkilän Suomalaisen messun lauluja.
Stationin äiti
Nykyään keskustelu uusien seurakuntien istuttamistarpeesta on
kasvanut. Myös Järvenpään helluntaiseurakunta syntyi vastaavalla tavalla
tarpeesta neljän miehen ja neljän naisen voimin vuonna 1928. Tuolloin kaupungista puuttui vielä luterilainen
seurakuntakin.
– Noson taloon kokoontui 20 ihmistä. Puheenjohtajana
toimi Juhani Ahon veli Pekka Brofeldt. Keskustelun jälkeen nähtiin todella välttämättömänä perustaa
seurakunta, vanhimmistoveli Kristian Laine kertasi historiikkiosuudessaan.
Järvenpään Saalemin tunnuspiirre on ollut alusta saakka vahva
sukujatkuvuus. Esimerkiksi Laineen suku, johon myös seurakunnan
saarnaajana 25 vuotta toiminut Erkki Laine kuuluu, vaikuttaa yhteisössä useammassa sukupolvessa. Samoin mukana pitkään saarnaajana toimineen
Einari Korhosen jälkipolvea on tiiviisti mukana seurakuntavastuissa.
Vuonna 2015 joukko Järvenpään helluntaiseurakunnan nuoria aikuisia
perusti Station-seurakunnan Tuusulan Jokelaan. Tätä edelsi siellä vuosia kestänyt nuorisokahvilatyö,
joka alkoi Jokelan koulusurmista.
Äiti- ja tytärseurakunta, Station ja Saalem, tekevät
edelleen läheistä yhteistyötä muun muassa muskarien ja yhteisten kesäleirien muodossa.
PääkirjoitusPelimaailmasta tuttu sanapari (suomeksi ”peli on ohi”) on välkkynyt monien pelaajien näytöissä epäonnistuneen pelin päätteeksi. Samanlainen viesti tuntuu välkkyvän myös monien mielissä, kun puhutaan k...
Miten onRistin Voitto uutisoi viime viikon numerossa Tampereen
helluntaiseurakunnassa maahanmuuttajille annetusta kristinuskon opetuksesta ja
heidän kokemastaan Pyhän Hengen kasteesta (RV 21).
...
UutisetVastuita viikoittain kantava joukko on ilmeisesti seurakunnissa pienentynyt. Tekijöitä saattaisi olla tehtäville, joita sattuu omalle kohdalle hieman harvemmin.
UutisetMonien herätyskristittyjen
tervetulleena ja luonnollisena pitämä Israelin-suurlähetystöjen siirto Tel
Avivista Jerusalemiin aiheuttaa ongelmia evankelisille
palestiinalaiskristityille, sano...
KolumniHiljattain
eräs toimittaja kysyi minulta haastattelussa, mikä minua nykyisin todella
inspiroi. Hieman yllättäen mieleeni piirtyi kuva omenapuusta.
MuutNina G. Nahkala sai lapsena Gruusiassa lahjaksi öljyvärit. Taiteesta tuli sittemmin hänelle ammatti. Vimpelin ateljeessa syntyviin maalauksiin tarttuu taiteilijan sydämen sykkeitä.
MuutTuore ylioppilas Sofia luottaa tulevaisuutensa Jumalan
varaan. (Sana 20/2018).
Maailmassa on paljon mölyä, jonka alta Jumalan ääntä voi olla
vaikea kuulla. Sofia Jaakkolan korvissa mölise...
MielipideMonet kulttuurikristityt petaavat maapallon tulevaisuutta
tieteen antamien uhkakuvien huolestuttamina pelkästään inhimillisin keinoin.
Siitä ei heitä tietenkään voi moittia, sillä heidän vas...
MielipideRistin Voitto -lehden pääkirjoituksen (RV 9/2018) innoittamana
ja rohkaisemana haluan tuoda esiin asioita, jotka ovat jo pitkään vaivanneet
mieltäni. Ensiksi kuitenkin suuret kiitokset Esko...