Israel-boikottikampanja nostaa puolustajien pulssia
Suomessa maaliskuun alkupuolella vierailleen kansalaisjärjestöjen
toimintaa tarkkailevan NGO-monitorin Euroopan osaston johtaja Shaun Sacks nostaa Israel-vastaisen BDS-boikottiliikkeen
(Boycott, Divestment, Sanctions) tavoitteet lähempään tarkasteluun.
NGO-monitor tuottaa tietoa sellaisten Israel-vastaisten kansalaisjärjestöjen
toiminnasta, jotka sanovat ajavansa ihmisoikeuksia.
Turva-aidan purkaminen on yksi
BDS-liikkeen tavoitteista. Aita rakennettiin vuoden 2000 jälkeen tarkoituksena
estää murhaavat terrori-iskut Israelissa.
– Tosiasia on, että aidan rakentamisen
jälkeen itsemurhaiskut ovat loppuneet kokonaan. BDS-liike haluaa kieltää
Israelilta oikeuden turvallisuuteen ja rauhaan.
Palestiinalaisten pakolaisuus
periytyy
Israelin itsenäisyyssodan myötä noin 700 000 arabia lähti silloisen
Palestiinan mandaattialueelta. Osa lähti itsenäisesti, osa Israelin
puolustusvoimien ajamana, monet arabijohtajien rohkaisemana.
BDS-liikkeen tavoite on, että he kaikki palaisivat Israeliin.
YK kehitti ainutlaatuisen pakolaisstatuksen palestiinalaisia
varten.
– Palestiinalaispakolaisten kohdalla pakolaisuus on periytyvää.
Näin pakolaisongelma saadaan pidettyä jatkuvana poliittisena kysymyksenä,
Shaun Sacks kertoo.
Näin ei ole minkään muun pakolaisryhmän kohdalla.
Jos Israel BDS-liikkeen vaatimuksen mukaisesti ottaisi vastaan
kaikki palestiinalaiset pakolaiset, se lakkaisi juutalaisvaltiona olemasta.
Pakolaisuuden periytymisen vuoksi palestiinalaispakolaisten määrä on tällä
hetkellä vähintään kolme miljoonaa riippuen siitä, keneltä kysyy. BDS-liikkeen
omilla kotisivuilla palestiinalaisia pakolaisia sanotaan olevan jopa 7,25
miljoonaa.
Ihmisoikeudet puntarissa
BDS-liikkeen kolmantena tavoitteena on tasavertaiset kansalaisoikeudet.
Ne ovat kuitenkin jo olemassa, Shaun Sacks toteaa.
– Kaikilla Israelin kansalaisilla on oikeus osallistua maan demokratiaan.
– Sen sijaan Oslon sopimuksen mukaisesti suurin osa kiisteltyjen
alueiden kansalaisista on palestiinalaishallinnon kansalaisia. Jos Israel
antaisi näiden palestiinalaisalueiden kansalaisten esimerkiksi äänestää
Israelin vaaleissa, se käytännössä tarkoittaisi sitä, että Israel olisi
liittänyt alueet itseensä. Se taas olisi rikkomus kansainvälistä lakia
vastaan.
BDS-liike tavoittelee yhden valtion luomista. Israelin rajoilla
on kuitenkin ääri-islamilaisia joukkoja, kuten Hizbollah, ISIS, Fatah, Hamas
ja muita muslimiveljeskunnan haaroja. Näillä kaikilla on sama tavoite,
Israelin tuhoaminen. Jos Israel ei vartioisi ulkorajojaan, se merkitsisi
tuhoa.
Auttaisivatko BDS-liikkeen pyrkimykset palestiinalaisia tai
ketään? Ei, Sacks sanoo yksiselitteisesti.
– Yritys tuhota maan koulutus, kulttuuri, laillinen järjestelmä ja
poliisivoimat ei palvele kenenkään etuja.
PääkirjoitusPääsiäistä edeltävänä kiirastorstaina Jeesus asetti ehtoollisen,
jonka vietto on säilynyt kiinteänä osana kristillisen seurakunnan
kokoontumista halki vuosisatojen. Jo pari tuhatta vuotta...
Miten onKeuruun IK-opistolla järjestetään 28.–30. toukokuuta
senioripäivät, jonne kokoontuu noin 160 eläkkeellä olevaa helluntaiseurakuntien
työntekijää. Tapahtuma on osallistujille maksuton, ja s...
UutisetEtelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaan rannikolla parhaillaan
menossa oleva Mahdollisuus Muutokseen -missio on nostattanut vilkkaan julkisen
debatoinnin muun muassa paikallisessa I...
UutisetPaavi Franciscus on pyytänyt anteeksiantoa kaikkien kristittyjen puolesta, jotka
ostavat seksiä naisilta. Samalla paavi rinnasti prostituution kiduttamiseen.
Uutiset24-vuotias laulajatähti Justin Bieber sai toissa viikolla huomiota sonnustauduttuaan Keskiyön aurinko
-elokuvan ensi-illassa puseroon, jonka selässä luki isolla englanniksi
”Jumalan pelko...
MuutAikamedia on tehnyt hyvän palveluksen sata vuotta
täyttäneelle itsenäiselle Suomelle julkaistessaan uusintapainoksina
edesmenneen ”korpikirjailijan” Jaakko Sahimaan (1923– 2005) Pihlajapu...
KolumniOtsikkoon ei ole eksynyt ylimääräistä t-kirjainta, vaan noin neljä
vuotta minulla on ollut Raamattu yöpöydän lisäksi myös tietokoneen
työpöydällä.
MuutRaamattu sanoo, että ”suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,
kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta” (Joh. 15:13). Noissa sanoissa
lienee ystävyyden syvällisin olemus, ja ne k...
ArtikkelitJulkisuudessa keskustellaan tuon tuostakin järjestöjen varainhankinnasta.
Toimittajat esittävät klassikkokysymyksen ”paljonko lahjoituseurosta menee
perille?” ja yrittävät asettaa järjes...
MuutKaikki uudistus ei ole edistystä,
pääkirjoittaa Leif Nummela (Uusi Tie 11/2018).
Myös suomalaisessa kirkollisessa
keskustelussa puhutaan usein siitä, että kirkko ei saisi jäädä jälke...
MielipideReijo Mänttäri kirjoitti, että psykologiasta ei ole
uskovalle ihmiselle mitään hyötyä (RV 7). Hän perusteli väitettään kahdella
raamatunkohdalla (1. Kor. 2:12–15 ja Juuda 19) sekä Sigmund...
MielipideHengellinen elämä toimii ja leviää
niiden ”työmiesten” välityksellä, joille Pyhä Henki on saanut antaa täyden ja
ylitsevuotavan tyydytyksen Kristuksessa. Kaikki heidän tekemisensä tapaht...
MielipideOlen lapsesta saakka kuullut puhuttavan uskovien uudistumisesta.
Käsite uudistuminen on kuitenkin ollut jotenkin hämärän peitossa. Mitä se
käytännössä tarkoittaa?
Raamatun äärelläEvankelista Luukas kertoo Jeesuksen
ristillä käymästä keskustelusta kahden rikollisen kanssa ja kuinka toinen
heistä katuu syntejään ja moittii toveriaan tämän epäuskosta (23:39–43).
Matt...
MuutSeinäjoella vaikuttava luterilaisen seurakunnan lapsikuoro on kuin suuri perhe. Solinan iloinen ja lämminhenkinen yhdessä tekeminen houkuttelee mukaan yhä uusia laulajia.
UutisetHelsingin Saalem-seurakunta pitää neljännen johtajuuskonferenssinsa 10.–11.
huhtikuuta. Sen pääpuhujaksi tulee yhdysvaltalainen pastori ja kirjailija Gary Wilkerson.