En koskaan unohda hetkeä, jolloin tyttäremme syntyi. Runsas vuosi pienen
ihmisen kanssa on ollut täynnä valtavan merkittäviä hetkiä, yhteistä
oppimista, riemua ja välillä toki väsymystä. Elämä on tiivistynyt.
Kun kaipaan piristystä, kitaransoitto auttaa usein.
Lapsuuden haaveammattini oli sotilas, koska en silloin tainnut
ymmärtää kivusta ja kärsimyksestä paljoakaan. Päädyin siviilipalvelukseen.
Kun katson peiliin, näen kasvot Juudaksen… Nämä sanat ovat Anna-Mari Kaskisen laulusta, joka soi, kun murtunut Juudas
poistuu lavalta Ihmisen poika -näytelmässä. Ajatus on minulle tärkeä:
minulla ei ole varaa tuomita, koska itsekin elän vain armosta.
Jeesuksen näytteleminen on ollut suuri haaste. Minua on auttanut ajatus
siitä, että meidät kaikki on luotu Jumalan kuviksi: minä voin antaa oman
persoonani käytettäväksi. Pyhä Henki tekee loput.
Teatterityössä minua innostaa
erityisesti erilaisten
näkökulmien ja lähestymistapojen rikkaus. On myös todella hienoa nähdä
vapaaehtoisten löytävän täysin uusia kykyjä.
Jos pitäisi aloittaa jokin uusi ura, se
voisi olla opetusalalla.
Minusta on hienoa nähdä uuden oppimisen iloa.
Jos saisin ohjata elokuvan, se varmaankin
kertoisi suomalaisesta big
band -musiikista, koska olisi mukava syventyä taas opiskeluaikojen kiinnostuksenkohteeseen.
Rakastan keskustella armosta, koska huomaan sitä jatkuvasti
itse tarvitsevani.
Rukoilen, että pääsiäisen näytelmät voisivat konkretisoida
mahdollisimman monelle Jeesuksen meidän puolestamme antamaa uhria ja sen
merkitystä: hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen
haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.
Jeesus merkitsee minulle turvaa ja rauhaa. Hänen puoleensa voi aina
kääntyä tietäen, että ei tule hylätyksi.
Ihmisen poika -näytelmä Vivamon Raamattukylässä Lohjalla pääsiäisviikolla. Esitysajat ja liput:
PääkirjoitusPääsiäistä edeltävänä kiirastorstaina Jeesus asetti ehtoollisen,
jonka vietto on säilynyt kiinteänä osana kristillisen seurakunnan
kokoontumista halki vuosisatojen. Jo pari tuhatta vuotta...
Miten onKeuruun IK-opistolla järjestetään 28.–30. toukokuuta
senioripäivät, jonne kokoontuu noin 160 eläkkeellä olevaa helluntaiseurakuntien
työntekijää. Tapahtuma on osallistujille maksuton, ja s...
UutisetEtelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaan rannikolla parhaillaan
menossa oleva Mahdollisuus Muutokseen -missio on nostattanut vilkkaan julkisen
debatoinnin muun muassa paikallisessa I...
UutisetPaavi Franciscus on pyytänyt anteeksiantoa kaikkien kristittyjen puolesta, jotka
ostavat seksiä naisilta. Samalla paavi rinnasti prostituution kiduttamiseen.
Uutiset24-vuotias laulajatähti Justin Bieber sai toissa viikolla huomiota sonnustauduttuaan Keskiyön aurinko
-elokuvan ensi-illassa puseroon, jonka selässä luki isolla englanniksi
”Jumalan pelko...
MuutAikamedia on tehnyt hyvän palveluksen sata vuotta
täyttäneelle itsenäiselle Suomelle julkaistessaan uusintapainoksina
edesmenneen ”korpikirjailijan” Jaakko Sahimaan (1923– 2005) Pihlajapu...
KolumniOtsikkoon ei ole eksynyt ylimääräistä t-kirjainta, vaan noin neljä
vuotta minulla on ollut Raamattu yöpöydän lisäksi myös tietokoneen
työpöydällä.
MuutRaamattu sanoo, että ”suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,
kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta” (Joh. 15:13). Noissa sanoissa
lienee ystävyyden syvällisin olemus, ja ne k...
ArtikkelitJulkisuudessa keskustellaan tuon tuostakin järjestöjen varainhankinnasta.
Toimittajat esittävät klassikkokysymyksen ”paljonko lahjoituseurosta menee
perille?” ja yrittävät asettaa järjes...
MuutKaikki uudistus ei ole edistystä,
pääkirjoittaa Leif Nummela (Uusi Tie 11/2018).
Myös suomalaisessa kirkollisessa
keskustelussa puhutaan usein siitä, että kirkko ei saisi jäädä jälke...
MielipideReijo Mänttäri kirjoitti, että psykologiasta ei ole
uskovalle ihmiselle mitään hyötyä (RV 7). Hän perusteli väitettään kahdella
raamatunkohdalla (1. Kor. 2:12–15 ja Juuda 19) sekä Sigmund...
MielipideHengellinen elämä toimii ja leviää
niiden ”työmiesten” välityksellä, joille Pyhä Henki on saanut antaa täyden ja
ylitsevuotavan tyydytyksen Kristuksessa. Kaikki heidän tekemisensä tapaht...
MielipideOlen lapsesta saakka kuullut puhuttavan uskovien uudistumisesta.
Käsite uudistuminen on kuitenkin ollut jotenkin hämärän peitossa. Mitä se
käytännössä tarkoittaa?
Raamatun äärelläEvankelista Luukas kertoo Jeesuksen
ristillä käymästä keskustelusta kahden rikollisen kanssa ja kuinka toinen
heistä katuu syntejään ja moittii toveriaan tämän epäuskosta (23:39–43).
Matt...
MuutSeinäjoella vaikuttava luterilaisen seurakunnan lapsikuoro on kuin suuri perhe. Solinan iloinen ja lämminhenkinen yhdessä tekeminen houkuttelee mukaan yhä uusia laulajia.
UutisetHelsingin Saalem-seurakunta pitää neljännen johtajuuskonferenssinsa 10.–11.
huhtikuuta. Sen pääpuhujaksi tulee yhdysvaltalainen pastori ja kirjailija Gary Wilkerson.