Viime viikon tiistaina 127
nuorta laosilaista kokoontui Savannakhetin kaupunkiin kilpailemaan
siitä, ketkä ovat parhaita läimimään
reikäpalloa maaliin. Joukkueet
tulivat läänin yläkouluista sekä
paikallisesta Savan Centre
-nuorisokeskuksesta.
Savan
Centreen keskittyvä lähetys- ja
kehitysyhteistyöjärjestö Fidan
projekti alkoi Laosissa vuonna
2013. Ohjelman virallinen kumppani
on Laosin opetus- ja urheiluministeriö, mutta
käytännön toteutuksesta
huolehtii paikallisesta henkilöstöstä,
koulutetuista vapaaehtoisista,
komiteoista ja
suomalaisista asiantuntijoista koostuva
tiimi.
Ohjelman
tavoitteena on tukea nuorten
kokonaisvaltaista terveyttä. Kohderyhmänä
ovat etenkin haavoittuvimmassa
asemassa olevat
nuoret, kuten vammaiset, etniset
vähemmistöt ja ihmiskaupan uhrit.
Viimeviikkoinen
salibandyturnaus on
yksi esimerkki siitä, mitä
projektin puitteissa tehdään. Vaikka
ulospäin näkyy hauskanpito urheilun
parissa, pelissä on paljon
vakavampiakin asioita. Hankekoordinaattori
Päivi Jokivuori kertoo
esimerkkinä kahdesta pelaajasta,
jotka ovat nuorisokeskuksen jäseniä
ja asuvat ihmiskaupan uhreille
tarkoitetussa turvakodissa.
He osallistuivat turnaukseen erään
koulun joukkueessa ja
ylsivät hopeasijalle.
–
Oli hienoa nähdä, miten tytöt olivat
oppineet tietokoneiden käytön,
englannin ja muiden taitojen lisäksi
pelaamaan salibandya ja
päässeet edustamaan koulua. Se
varmasti voimauttaa heitä. Lukiolaisille
vastaava turnaus järjestetään
marraskuussa.
Matalan
kynnyksen laji
Jokivuoren
mukaan laosilaisten nuorten
hyvinvointia uhkaavia riskejä
on paljon. Osa buddhalaisen maan
huolenaiheista on samoja kuin
Suomessa, kuten päihteet, kun
taas osa liittyy oman kulttuurin
erityispiirteisiin ja olosuhteisiin.
–
Nuorilta puuttuu tietoa ja itseluottamusta, eivätkä
aikuiset tue
heitä riittävästi terveyttä edistävien valintojen
tekemisessä. Kaikilla
nuorilla ei myöskään ole yhdenvertaisia
mahdollisuuksia elämässään.
Vanhemmat ja opettajat tarvitsevat
tukea ollakseen hyviä
kasvattajia ja roolimalleja, Jokivuori
kuvailee.
Nuorisokeskuksessa
nuorille opetetaan
uusia taitoja ja tarjotaan rakentavia
vaihtoehtoja vapaa-ajan
viettoon. Urheilu on iso osa
keskuksen toimintaa. Jalkapallon rinnalle
lajivalikoimaan otettiin
jo alkuvaiheessa mukaan salibandy,
koska siihen tarvittavat olosuhteet
on helppo järjestää ilman
suuria kustannuksia. Myös tytöt
on saatu hyvin mukaan; esimerkiksi viimeviikkoisessa
turnauksessa sukupuolijakauma meni
miltei tasan.
Fida
tekee yhteistyötä Kansainvälisen Salibandyliiton
IFF:n kanssa,
joka on muun muassa lahjoittanut
toimintaan sadoittain mailoja
ja palloja sekä järjestänyt lajiin
liittyvää koulutusta nuorille ja
opettajille. Tätä nykyä salibandya pelataan
organisoidusti keskuksen
lisäksi kymmenessä koulussa
Savannakhetin läänin alueella,
mutta tavoitteena on levittää peli-intoa
ympäri maata.
Säde Loponen
Sodan
tuhot eivät ole historiaa
Laoson entinen Ranskan siirtomaa, joka
itsenäistyi vuonna 1953 ja
on vuodesta 1975 alkaen ollut virallisesti sosialistinen valtio. Sen
6,8 miljoonasta asukkaasta valtaosa elää maaseudulla. Pääuskonto on
buddhalaisuus, ja kristittyjen osuus väestöstä on 1,5 prosenttia.
Laos
kärsii köyhyydestä. Kasvava turismi tuo toivoa paremmasta tulevaisuudesta,
mutta siihen liittyy myös kielteisiä puolia. Toinen
suuri haaste on peräisin jo Vietnamin sodan ajalta. Maassa on
tuhansia tonneja räjähtämättömiä pommeja ja kranaatteja, jotka
vielä nykyäänkin vammauttavat ihmisiä. Suomen Ulkoasiainministeriö kehottaa
matkustajia välttämään liikkumista teiden ulkopuolella
muun muassa jutussa mainitun Savannakhetin läänin
alueella.
PääkirjoitusParhaillaan
valiokuntakäsittelyssä oleva
kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta
jätettiin eduskunnalle viime helmikuussa. Veteraanipoliitikot
Iiro Viinanen ja Esko Seppänen kertoivat...
Miten onSana
ylistys herättää
seurakuntalaisissa monia
erilaisia mielikuvia. Seurakuntien ylistystavat
ja -laulut myös jakavat kristittyjä. Usein
kysymys on kuitenkin jostakin aivan muusta
kuin...
UutisetSyksyn
pimeimpään aikaan tuo valoa
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n
järjestämä yhteislauluristeily JOY.
Tämän vuoden laivaristeily on
jo yhdeksäs perättäinen HSM:n
järjestämä laulumat...
UutisetKristitty
motivaatiopuhuja Nick Vujicic esiintyi
kaksi viikkoa sitten
pidetyssä Nordic Business Forum
-tapahtumassa. Kyseessä oli
Vujicicin ensimmäinen vierailu
Suomessa.
UutisetAktiivisesta
maahanmuuttajatyöstään tunnetussa
Salon helluntaiseurakunnassa kastettiin viime
vuonna 48 maahanmuuttajaa. Tänä
vuonna kastettuja on kahdeksan,
viimeisimpänä eräästä Arabian...
UutisetJoulupukki-henkilön
esikuvaksi mielletyn
Pyhän Nikolauksen (engl.
Santa Claus) haudan uskotaan löytyneen.
Oletettu hautapaikka ei
ole Korvatunturilla tai Pohjoisnavalla,
vaan Turkin Anta...
UutisetYhdysvallat ilmoitti viime viikolla eroavansa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescosta. Ero on vastalause Unescon Israelin vastaisille lausumille, joita järjestö on viime vuosina antanut...
UutisetKansainvälinen ruokamarketketju Lidl on jälleen saanut valituksia sen muokattua pakkauksissa näkyvää kirkon kuvaa niin, ettei kirkossa näyttäisi olevan katolla ristiä.
MuutJotkut
elokuvat yllättävät. Kerro minulle jotain hyvää kuuluu niihin.
Leffan kuvaus enteilee helppoa
ja kaunista nähtävää, mutta
niiden mukana kuvaan vyörytetään
myös suuri kysymys
elämä...
KolumniHelluntailaiset
uskovat herätykseen: me laulamme siitä, me saarnaamme
siitä ja me rukoilemme sitä. Liikkeemme on syntynyt
herätyksestä niin Amerikan mantereella kuin koto-Suomessakin.
Kuit...
MuutJuutalaiset kirjanoppineet kritisoivat Jeesusta toistuvasti siitä, että hän paransi ihmisiä sapattina. Tiedän, että Mooseksen lain mukaan työnteko oli sapattina kiellettyä, mutta parantaminen...
MuutVaikea sydänsairaus sai Aune Koivulan hakeutumaan Niilo Yli-Vainion kokoukseen heinäkuussa 1976. Kotiin palatessa rintaa ei puristanut enää ollenkaan.
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
ArtikkelitUutisointi
turvapaikanhakijoiden suurista
kristityksi kääntymisten määristä
on hämmentävää. Migri
eli Maahanmuuttovirasto epäilee
kääntymisiä keinona
saada turvapaikka.