”Meiltä ovat kadonneet lähes kokonaan
evankelistat . Heitä ei palkata enää seurakuntiin. –– Vuosikymmeniä sitten
evankelistat pitivät usean päivän kokoussarjoja. Ihmiset tulivat ilta illan
jälkeen heitä kuuntelemaan.”
Näin kirjoitti eräs
lukija hiljattain Ristin Voiton mielipidepalstalla.
Samantyyppisiä
puheenvuoroja on kuultu ennenkin. Yhteistä niille on huoli evankelistan
tehtävään nimitettyjen henkilöiden vähenemisestä helluntaiseurakunnissa.
Ilmiö onkin
kiistaton – ainakin, jos Seurakuntaoppaaseen (Emrone ja Aikamedia)
koottuihin tietoihin on luottaminen. Vuoden 2007 oppaassa
helluntaiseurakuntien luottamustehtävissä palveli lähes 280 henkilöä, jonka
titteliksi oli ilmoitettu evankelista. Uusimmassa, vuoden 2018 oppaassa
tällaisia henkilöitä on alle 240.
Näin laskien
evankelistojen määrä on vähentynyt reilussa kymmenessä vuodessa lähes 15
prosenttia.
Tästä huolimatta
Hyvä Sanoma ry:n evankelistapalvelun koordinaattori Helena Kärkkäinen on eri mieltä näiden mielipidekirjoittajien
kanssa. Eivät evankelistat mihinkään ole hävinneet.
– Seurakunnissa on
edelleen runsaasti henkilöitä, jotka käytännössä toimivat evankelistoina,
vaikka heitä ei kyseiseen tehtävään erikseen ole nimitettykään, Kärkkäinen
toteaa.
Itse asiassa on
mahdollista, että tällaisten oto-evankelistojen määrä on viime vuosina jopa
noussut.
Somea ja soppatykkejä
Helena Kärkkäinen organisoi Hyvä Sanoma
ry:n ja IK-opiston järjestämää Evankelistapolku-kurssia, jota käy parhaillaan
noin 30 henkilöä. Aiemmin kurssin suorittaneita on noin sata. Koko tästä joukosta
vain muutama on kotiseurakunnassaan virallisesti nimitetty evankelistaksi.
– Uutta innokasta
sukupolvea on nousemassa. Esimerkiksi järjestämillemme alueellisille evankelistapäiville
on viime vuosina osallistunut yhteensä yli 600 eri henkilöä. Nämä ja useimmat
muut ruohonjuuritasolla tavoittavaa työtä tekevät eivät näy tilastoissa,
Kärkkäinen toteaa.
Samalla toiminnan muodot ovat muuttuneet.
Esimerkiksi Evankelistapolku-koulutuksen suorittaneista jotkut keskittyvät
sosiaaliseen mediaan, tekevät videoklippejä nettiin tai kirjoittavat
evankelioivia blogeja. Jotkut käyttävät pienryhmätoimintaa evankelioinnin
välineenä.
– Toki on yhä niitäkin, jotka tykkäävät
mennä torille ja pystyttää katoksen, paistaa lettuja ja tarjota kahvia. Jotkut
ovat hankkineet soppatykin, tarjoavat ruokaa ja juttelevat ihmisten kanssa.
Jotkut toimivat seurakuntien ruoka-aputyössä tai toteuttavat kutsumustaan muuten
arjessa. Yhteistä heille on se, että heidän toimintansa ei ole kokouskeskeistä,
Kärkkäinen kertoo.
– Nykyihmiset ovat kouluttautuneita. Jos
menisimme yhä takavuosikymmenten tyylillä megafonien kanssa, meitä
pidettäisiin hulluina. Myös perinteinen kirjallisuustyö on hirmu haasteellista
tänä päivänä. Rakkauden tekojen merkitys on kasvanut.
Evankelista-tittelin merkitys tässä
kaikessa on vähäinen.
– Toki se toimisi eräänlaisena
valtuutuksena toimia seurakunnassa.
Vaikka evankelistoja on, innostusta
Jeesus-sanoman levittämiseen mahtuisi seurakuntiin enemmänkin. Jos seurakunnissa
on usein epäonnistuttu uskon-asioiden markkinoinnissa ei-uskoville, on niissä
epäonnistuttu myös evankelioivan elämäntavan siirtämisessä uskoville.
– 1980-luvun herätyksen aikana moni
rivikristittykin oli innokas ja kutsui ystäviään tilaisuuksiin. Rakkaus
Jeesukseen oli voimakasta. Nyt eletään uus-pakanuuden ja sitoutumattomuuden aikaa,
ja se on vaikuttanut uskoviinkin. Ne, joilla on voimakas kutsu, tekevät yhä
työtä, mutta monet uskovat ovat lamaantuneet eivätkä tee mitään, Helena Kärkkäinen
pohtii.
– Toisaalta me uskovat olemme itse pilanneet evankeliointi-sanan.
Itse puhun mieluummin tavoittavasta toiminnasta arjen keskellä.
Evankelistojen tehtävänä on olla ihmisten hengellisten ja fyysisten tarpeiden
täyttäjiä.
Suosittuja videoita
Yksi
Evankelistapolku-koulutusta parhaillaan käyvistä on porilainen Nicklas Ljungman. Häntä ei ole seurakunnassa siunattu evankelistaksi, mutta
kutsumus uskonasioista todistamiseen on vahva.
Viime syksystä lähtien Ljungman on ystävänsä kanssa julkaissut
Facebookissa Kanjonimies-videoita, joissa yhdistyy kristinuskon
ydinteemoista kertominen katsojille ja katuevankeliointi-tilanteiden
kuvaaminen. Monia näistä videoista on katsottu jo yli 4 000 kertaa, ja palaute
on ollut rohkaisevaa. Puhelinsoittoja on tullut eri puolilta Suomea.
– Katsojat ovat lähettäneet paljon rukouspyyntöjä, ja olen saanut
johdattaa muutamia ihmisiä puhelimitse uskon tielle. Eräs heistä on lähiaikoina
menossa kasteelle. Lisäksi olemme kuulleet terveisiä, että kun ihmiset ovat jakaneet
videoita, heidän tuttujaan on tullut uskoon.
– Videoiden tarkoitus on kirkastaa Kristusta, johdattaa ihmisiä
Jumalan valtakuntaan ja rohkaista uskovia lähtemään rohkeasti liikkeelle.
Ljungman pyrkii muutenkin tuomaan Jeesusta esille kaikin
mahdollisin tavoin siellä, missä hän arjessaan liikkuu.
– Pyrin joka aamu sanomaan Jumalalle,
että hän voi minua käyttää, jos hän haluaa. Kaupungilla juttelen ihmisille.
Kun kulkee rukoillen, Jumala kyllä johdattaa. Jos pyytää Jumalalta, että hän lähettäisi
jonkun, jolle voi todistaa, niin kyllä hän lähettää.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...