Vielä 1980- ja 1990-luvuilla moni adventtikirkkoon kuuluvan perheen lapsi oli koulunsa ainoa kasvissyöjä. Siinä missä muut oppilaat kauhoivat ruokatunnilla makkarakeittoa valtavasta sammiosta, vegetaristia odotti pieni kattila, jonka päällä oli etunimellä varustettu maalarinteippi.
Adventtikirkon piirissä arvostetaan terveellisiä elintapoja ja vietetään pyhäpäivää lauantaina. Kun vähemmistöön kuuluva joutuu selittämään elämäntyyliään toisille, omatkin identiteettipohdinnat saattavat nousta pintaan.
Dosentti Arniika Kuusisto on tutkinut nuorten kokemuksia uskonnollisesta kotikasvatuksesta. Alun perin hän kiinnostui siitä, miten vanhempien arvomaailma välittyy lapsille ja miksi jotkut nuoret päätyvät rakentamaan oman maailmankuvansa tietoisesti toisin.
– Olin opettajana työskennellessäni ja lähipiirin perheitä seuratessani huomannut, että joillekin lapsille vanhempien arvot tuntuvat välittyvän lähes sellaisinaan, kun taas joillekin tulee ikään kuin vastareaktio.
Kiinnostus aihepiiriin johti lopulta siihen, että Kuusisto väitteli Helsingin yliopistolla filosofian tohtoriksi vuonna 2011. Hän haastatteli tutkimustaan varten nuoria aikuisia ja teini-ikäisiä, jotka olivat kasvaneet adventtikirkon piirissä. Ääneen pääsivät myös nuorten vanhemmat.
Ehdottomuuden kääntöpuolia
Kuusisto käytti yhtenä taustateorianaan yhdysvaltalaisten Malcolm Bullin ja Keith Lockhartin tutkimusta sukupolvien ketjusta arvomaailman rakentumisessa ja uskonnollisen perinteen siirtymisessä. Ensimmäisen polven uskovilla on yleensä vahva palo uskonasioita kohtaan ja mustavalkoistakin ajattelua, kun taas heidän jälkeläistensä mielipiteissä näkyy enemmän harmaan sävyjä.
Bullin ja Lockhartin mallissa on tarkasteltu adventismia kolmen sukupolven ajan. Kuusiston aineistossa oli mukana myös neljännen ja viidennenkin polven adventisteja. Heistä monet olivat päätyneet seurakunnan tukipilareiksi.
– Jos siinä vaiheessa suvun ketjua tekee ratkaisun, että edellisten sukupolvien arvot ovat henkilökohtaisesti tärkeitä, yksilö saattaa tietoisesti ottaa seurakunnassa ylläpitäjän tai vastuunkantajan roolin.
Tutkimusaineistoa tarkastellessaan Kuusisto huomasi, että vanhemmat voivat arvokasvatuksessaan kallistua erilaisiin äärirooleihin: kasvatustyyli voi olla turhan tiukka tai toisaalta epäjohdonmukainen.
– Jos äidin tai isän sana on yhtä kuin Jumalan sana eikä sääntöjä osata tai ymmärretä perustella, uskonnollisesta elämäntavasta voi välittyä lapselle ehdoton ja elämänpiiriä kaventava kuva. Moni nuorista koki, että liian ehdoton kasvatus voi aiheuttaa vastareaktion.
– Toisaalta taas jos lapsesta näyttää siltä, että usko ja seurakunta eivät ole vanhemmille kovin tärkeitä, ei hänkään ehkä koe niitä merkityksellisenä.
Rutiinit tuovat turvaa erityisesti pienille lapsille, mutta järjestelmällinen pakottaminen ei tuota hyvää hedelmää. Kuusisto peräänkuuluttaa iloa ja merkityksellisyyden tuntua arvojen välittämisessä.
– Joku haastateltavista kutsui pyhäpäivää ”hengelliseksi karkkipäiväksi”, jolloin perhe kävi kirkossa ja teki sen jälkeen jotain hauskaa yhdessä kuten lähti retkelle. Jos on itse kokenut pyhäpäivän viikoittaisena huippuhetkenä, on luonnollista, että samaa haluaa tarjota aikanaan omille lapsilleen.
Lapselle on tärkeää tietää, miksi perhe toimii niin kuin toimii ja miksi esimerkiksi kirkossa käydään. Kun kyseleminen ja kyseenalaistaminen on sallittua, lapsella on aito valinnanvapaus ja tilaa kehittää omaa maailmankatsomustaan pienestä pitäen.
Kuusisto muistuttaa, ettei lapsi koskaan ole puhtaasti vanhempiensa valintojen summa. Ympäristötekijöiden lisäksi myös yksilölliset seikat vaikuttavat siihen, millaiset arvot nuori lopulta päättää omaksua.
– Sisarukset saattavat muistella lapsuuttaan hyvinkin erilaisilla tavoilla. Saman tilanteen on yksi kokenut myönteisesti ja toinen ahdistavana. Muun muassa persoonallisuus ja se, millaiseen kohtaan perheen kehityskaaressa kukin lapsista on syntynyt, vaikuttavat siihen, miten yksilö lapsuuttaan muistelee.
Vanhemmat apuna valinnoissa
Kodin arvot vaikuttavat tutkimusten valossa aikuisuuteen asti. Nuorena kuitenkin myös kavereiden mielipiteet tulevat yhä tärkeämmiksi.
Kuusisto haastatteli tutkimustaan varten sekä kunnallista että kristillistä koulua käyviä nuoria. Yllättäen ympäristöllä ei ollut vaikutusta siihen, kuinka vahvaksi nuoren identiteetti uskovana rakentui. Samaan tulokseen vain päästiin eri reittejä.
– Kunnallisessa koulussa monen uskovan nuoren identiteetti muodostui vahvaksi sitä kautta, että hän joutui puolustamaan arvojaan itselleen tai muille. Oli pieniä ja isompia valintatilanteita, joissa omat arvot saattoivat olla ristiriidassa kaveripiirin arvojen kanssa. Kristillisessä koulussa identiteetti puolestaan vahvistuu me-hengen kautta.
Kuusiston haastateltavat kertoivat tilanteista, joissa piti esimerkiksi päättää, lähteekö kaveriporukan mukana vappuna ryyppäämään. Jotkut kertoivat miettivänsä asiaa siltäkin kannalta, millaisen kuvan uskovista he antavat kavereilleen.
– Eräs poika kertoi menneensä porukan mukaan mutta olleensa juomatta. Hän oli ratkaisuunsa tyytyväinen, sillä se ei asettanut häntä sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle. Eräs toinen haastateltava oli samankaltaisessa tilanteessa päätynyt toimimaan arvojensa vastaisesti, mikä harmitti häntä jälkeenpäin.
Voisi ajatella ongelman ratkeavan helposti sillä, että vanhemmat kieltävät moiset kekkerit kokonaan. Kuusisto ei kuitenkaan suosittele sanelupolitiikkaa.
– Tässä opetellaan tekemään omia valintoja siitä, mikä on omien arvojen mukaista elämää. Eihän kaikkiin nuoren kohtaamiin yksittäisiin arkitilanteisiin löydy yksiselitteistä vastausta Raamatusta. On hyödyllistä joutua harjoittelemaan arvovalintoihin liittyvää päätöksentekoa jo ennen aikuisuutta.
Vanhemmat voivat olla apuna pohdinnoissa, esittää kysymyksiä ja tarjota vaihtoehtoisia näkökulmia. Jos keskusteluyhteys on hyvä eikä nuoren tarvitse pelätä aikuisten reaktioita, hänellä on matala kynnys ottaa esiin itseään askarruttavia asioita.
– Toki ikä vaikuttaa, mutta pienenkin lapsen kanssa voi keskustella suurista asioista, selittää ja perustella. Joskus aikuinen joutuu kieltämään lapselta jotakin sellaista, mikä on tälle tärkeää. Tällöin lapsen on hyvä tietää, että vanhemmat suhtautuvat pettymykseen myötätuntoisesti.
Vaikka päävastuu kasvatuksesta on vanhemmilla, yhteisö voi osaltaan tukea sitä. Kun samaan kaveripiiriin kuuluvien perheillä on samankaltaiset säännöt, niiden noudattaminen on luontevaa.
Nuorelle ei kuitenkaan ole hyväksi kasvaa kokonaan samanmielisten kuplassa, jossa ulkopuoliset koetaan uhaksi.
– Kun nuori sitten tutustuukin esimerkiksi opiskelupaikassaan kivoihin ja vilpittömiin ihmisiin ryhmänsä ulkopuolelta, hän huomaa käsityksensä ”maailmasta” olleen vääristynyt, ja opitut arvot menettävät uskottavuuttaan.
Uskonto ei saisi olla tabu
Yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä moninaisemmaksi. Kasvissyöjä ei enää pistä silmään koulun ruokalassa, kun yksi jos toinenkin noudattaa jotakin erikoisruokavaliota. Erilaisuuden sietäminen kuuluu asiaan.
Kuusisto huomaa kehityksessä kuitenkin toisenkin linjan. Kun yhteiskunta maallistuu, monelle käy yhä vaikeammaksi ymmärtää niitä, joiden valintoja usko ohjaa.Kyse ei ole välttämättä empatian puuttumisesta vaan siitä, että ajattelutapa on vieras.
Kuusisto on väitöskirjansa jälkeen tutkinut monikulttuurisia kouluja ja päiväkoteja ja sitä kautta erilaisista katsomuksellisista taustoista tulevien lasten arvoja sekä identiteetin rakentumista. Kaikki pohtivat nuoruudessaan samoja kysymyksiä: kuka olen, mihin uskon ja mikä on minulle tärkeää.
Lapset ovat usein hyvinkin tietoisia myös vanhempiensa valinnoista, mutta joissakin perheissä uskonnosta ei keskustella lainkaan. Tätä Kuusisto harmittelee.
– Olisi tärkeää, että vanhemmat kertoisivat lapsilleen, mitä ja miksi uskovat ja eivät usko, ja mitä kaikkea suvun katsomukselliseen historiaan kuuluu. Sen kautta lapselle rakentuu oma paikka katsomusten kentällä. Se voi toimia lähtökohtana omien arvojen ja maailmankuvan pohtimiselle.
– Jos uskonto on tabu, lapsella ei ole välineitä käsitellä uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä kysymyksiä. Tällöin hän voi olla alttiimpi kritiikittömälle vaikutteiden omaksumiselle
Kuka
Arniika Kuusisto » FT, dosentti, lehtori Helsingin yliopistossa » väitöskirja adventistinuorista palkittiin vuoden 2011 parhaana kasvatusalan väitöskirjana » tutkii moniarvoisuutta ja kulttuurien kohtaamista kouluissa ja päiväkodeissa » naimisissa, kahden tytön äiti
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...