Arvot välittyvät ilon kautta

Arniika Kuusiston tutkimuksessa nuoret kokivat seurakunnan pääosin myönteisenä ympäristönä, jossa syntyi suhteita eri sukupolvien välille.
Arniika Kuusiston tutkimuksessa nuoret kokivat seurakunnan pääosin myönteisenä ympäristönä, jossa syntyi suhteita eri sukupolvien välille.
Vielä 1980- ja 1990-luvuilla moni adventtikirkkoon kuuluvan perheen lapsi oli koulunsa ainoa kasvissyöjä. Siinä missä muut oppilaat kauhoivat ruokatunnilla makkarakeittoa valtavasta sammiosta, vegetaristia odotti pieni kattila, jonka päällä oli etunimellä varustettu maalarinteippi.

Adventtikirkon piirissä arvostetaan terveellisiä elintapoja ja vietetään pyhäpäivää lauantaina. Kun vähemmistöön kuuluva joutuu selittämään elämäntyyliään toisille, omatkin identiteettipohdinnat saattavat nousta pintaan.

Dosentti Arniika Kuusisto on tutkinut nuorten kokemuksia uskonnollisesta kotikasvatuksesta. Alun perin hän kiinnostui siitä, miten vanhempien arvomaailma välittyy lapsille ja miksi jotkut nuoret päätyvät rakentamaan oman maailmankuvansa tietoisesti toisin.

– Olin opettajana työskennellessäni ja lähipiirin perheitä seuratessani huomannut, että joillekin lapsille vanhempien arvot tuntuvat välittyvän lähes sellaisinaan, kun taas joillekin tulee ikään kuin vastareaktio.

Kiinnostus aihepiiriin johti lopulta siihen, että Kuusisto väitteli Helsingin yliopistolla  filosofian tohtoriksi vuonna 2011. Hän haastatteli tutkimustaan varten nuoria aikuisia ja teini-ikäisiä, jotka olivat kasvaneet adventtikirkon piirissä. Ääneen pääsivät myös nuorten
vanhemmat.

Ehdottomuuden kääntöpuolia

Kuusisto käytti yhtenä taustateorianaan yhdysvaltalaisten Malcolm Bullin ja Keith Lockhartin tutkimusta sukupolvien ketjusta arvomaailman rakentumisessa ja uskonnollisen perinteen siirtymisessä. Ensimmäisen polven uskovilla on yleensä vahva palo uskonasioita kohtaan ja mustavalkoistakin ajattelua, kun taas heidän jälkeläistensä mielipiteissä näkyy enemmän harmaan sävyjä.

Bullin ja Lockhartin mallissa on tarkasteltu adventismia kolmen sukupolven ajan. Kuusiston  aineistossa oli mukana myös neljännen ja viidennenkin polven adventisteja. Heistä monet olivat päätyneet seurakunnan tukipilareiksi.

– Jos siinä vaiheessa suvun ketjua tekee ratkaisun, että edellisten sukupolvien arvot ovat
henkilökohtaisesti tärkeitä, yksilö saattaa tietoisesti ottaa seurakunnassa ylläpitäjän tai vastuunkantajan roolin.

Tutkimusaineistoa tarkastellessaan Kuusisto huomasi, että vanhemmat voivat arvokasvatuksessaan kallistua erilaisiin äärirooleihin: kasvatustyyli voi olla turhan tiukka tai toisaalta epäjohdonmukainen.

– Jos äidin tai isän sana on yhtä kuin Jumalan sana eikä sääntöjä osata tai ymmärretä  perustella, uskonnollisesta elämäntavasta voi välittyä lapselle ehdoton ja elämänpiiriä kaventava kuva. Moni nuorista koki, että liian ehdoton kasvatus voi aiheuttaa vastareaktion.

– Toisaalta taas jos lapsesta näyttää siltä, että usko ja seurakunta eivät ole vanhemmille kovin tärkeitä, ei hänkään ehkä koe niitä merkityksellisenä.

Rutiinit tuovat turvaa erityisesti pienille lapsille, mutta järjestelmällinen pakottaminen ei tuota hyvää hedelmää. Kuusisto peräänkuuluttaa iloa ja merkityksellisyyden tuntua arvojen välittämisessä.

– Joku haastateltavista kutsui pyhäpäivää ”hengelliseksi karkkipäiväksi”, jolloin perhe kävi kirkossa ja teki sen jälkeen jotain hauskaa yhdessä kuten lähti retkelle. Jos on itse kokenut pyhäpäivän viikoittaisena huippuhetkenä, on luonnollista, että samaa haluaa tarjota aikanaan omille lapsilleen.

Lapselle on tärkeää tietää, miksi perhe toimii niin kuin toimii ja miksi esimerkiksi kirkossa käydään. Kun kyseleminen ja kyseenalaistaminen on sallittua, lapsella on aito valinnanvapaus ja tilaa kehittää omaa maailmankatsomustaan pienestä pitäen.

Kuusisto muistuttaa, ettei lapsi koskaan ole puhtaasti vanhempiensa valintojen summa. Ympäristötekijöiden lisäksi myös yksilölliset seikat vaikuttavat siihen, millaiset arvot nuori lopulta päättää omaksua.

– Sisarukset saattavat muistella lapsuuttaan hyvinkin erilaisilla tavoilla. Saman tilanteen on yksi kokenut myönteisesti ja toinen ahdistavana. Muun muassa persoonallisuus ja se, millaiseen kohtaan perheen kehityskaaressa kukin lapsista on syntynyt, vaikuttavat siihen, miten yksilö lapsuuttaan muistelee.

Vanhemmat apuna valinnoissa

Kodin arvot vaikuttavat tutkimusten valossa aikuisuuteen asti. Nuorena kuitenkin myös kavereiden mielipiteet tulevat yhä tärkeämmiksi.

Kuusisto haastatteli tutkimustaan varten sekä kunnallista että kristillistä koulua käyviä nuoria. Yllättäen ympäristöllä ei ollut vaikutusta siihen, kuinka vahvaksi nuoren identiteetti uskovana rakentui. Samaan tulokseen vain päästiin eri reittejä.

– Kunnallisessa koulussa monen uskovan nuoren identiteetti muodostui vahvaksi sitä  kautta, että hän joutui puolustamaan arvojaan itselleen tai muille. Oli pieniä ja isompia valintatilanteita, joissa omat arvot saattoivat olla ristiriidassa kaveripiirin arvojen kanssa. Kristillisessä koulussa identiteetti puolestaan vahvistuu me-hengen kautta.

Kuusiston haastateltavat kertoivat tilanteista, joissa piti esimerkiksi päättää, lähteekö kaveriporukan mukana vappuna ryyppäämään. Jotkut kertoivat miettivänsä asiaa siltäkin kannalta, millaisen kuvan uskovista he antavat kavereilleen.

– Eräs poika kertoi menneensä porukan mukaan mutta olleensa juomatta. Hän oli ratkaisuunsa tyytyväinen, sillä se ei asettanut häntä sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle. Eräs toinen haastateltava oli samankaltaisessa tilanteessa päätynyt toimimaan arvojensa
vastaisesti, mikä harmitti häntä jälkeenpäin.

Voisi ajatella ongelman ratkeavan helposti sillä, että vanhemmat kieltävät moiset kekkerit kokonaan. Kuusisto ei kuitenkaan suosittele sanelupolitiikkaa.

– Tässä opetellaan tekemään omia valintoja siitä, mikä on omien arvojen mukaista elämää. Eihän kaikkiin nuoren kohtaamiin yksittäisiin arkitilanteisiin löydy yksiselitteistä vastausta Raamatusta. On hyödyllistä joutua harjoittelemaan arvovalintoihin liittyvää päätöksentekoa jo ennen aikuisuutta.

Vanhemmat voivat olla apuna pohdinnoissa, esittää kysymyksiä ja tarjota vaihtoehtoisia  näkökulmia. Jos keskusteluyhteys on hyvä eikä nuoren tarvitse pelätä aikuisten reaktioita, hänellä on matala kynnys ottaa esiin itseään askarruttavia asioita.

– Toki ikä vaikuttaa, mutta pienenkin lapsen kanssa voi keskustella suurista asioista, selittää ja perustella. Joskus aikuinen joutuu kieltämään lapselta jotakin sellaista, mikä on tälle tärkeää. Tällöin lapsen on hyvä tietää, että vanhemmat suhtautuvat pettymykseen
myötätuntoisesti.

Vaikka päävastuu kasvatuksesta on vanhemmilla, yhteisö voi osaltaan tukea sitä. Kun samaan kaveripiiriin kuuluvien perheillä on samankaltaiset säännöt, niiden noudattaminen on luontevaa.

Nuorelle ei kuitenkaan ole hyväksi kasvaa kokonaan samanmielisten kuplassa, jossa  ulkopuoliset koetaan uhaksi.

– Kun nuori sitten tutustuukin esimerkiksi opiskelupaikassaan kivoihin ja vilpittömiin ihmisiin ryhmänsä ulkopuolelta, hän huomaa käsityksensä ”maailmasta” olleen vääristynyt, ja opitut arvot menettävät uskottavuuttaan.

Uskonto ei saisi olla tabu

Yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä moninaisemmaksi. Kasvissyöjä ei enää pistä silmään koulun ruokalassa, kun yksi jos toinenkin noudattaa jotakin erikoisruokavaliota. Erilaisuuden sietäminen kuuluu asiaan.

Kuusisto huomaa kehityksessä kuitenkin toisenkin linjan. Kun yhteiskunta maallistuu, monelle käy yhä vaikeammaksi ymmärtää niitä, joiden valintoja usko ohjaa.Kyse ei ole välttämättä empatian puuttumisesta vaan siitä, että ajattelutapa on vieras.

Kuusisto on väitöskirjansa jälkeen tutkinut monikulttuurisia kouluja ja päiväkoteja ja sitä kautta erilaisista katsomuksellisista taustoista tulevien lasten arvoja sekä identiteetin rakentumista. Kaikki pohtivat nuoruudessaan samoja kysymyksiä: kuka olen, mihin
uskon ja mikä on minulle tärkeää.

Lapset ovat usein hyvinkin tietoisia myös vanhempiensa valinnoista, mutta joissakin  perheissä uskonnosta ei keskustella lainkaan. Tätä Kuusisto harmittelee.

– Olisi tärkeää, että vanhemmat kertoisivat lapsilleen, mitä ja miksi uskovat ja eivät usko, ja mitä kaikkea suvun katsomukselliseen historiaan kuuluu. Sen kautta lapselle rakentuu oma paikka katsomusten kentällä. Se voi toimia lähtökohtana omien arvojen ja maailmankuvan
pohtimiselle.

– Jos uskonto on tabu, lapsella ei ole välineitä käsitellä uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä
kysymyksiä. Tällöin hän voi olla alttiimpi kritiikittömälle vaikutteiden omaksumiselle


Kuka

Arniika Kuusisto
» FT, dosentti, lehtori Helsingin yliopistossa
» väitöskirja adventistinuorista palkittiin vuoden 2011 parhaana
kasvatusalan väitöskirjana
» tutkii moniarvoisuutta ja kulttuurien kohtaamista kouluissa
ja päiväkodeissa
» naimisissa, kahden tytön äiti


Säde Loponen

Muistolle
40/201

Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.

Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.



Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.

”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä, pastori ja kirjailija Kari Honkasen elä­mäntyö on päättynyt, mutta hänen moni­puolinen hengellinen vaikutuksen­sa ihmisten sydämissä jatkuu vie­lä pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan takakansi­tekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan oma­elämäkertakirjaan 12 vuotta sitten:

”Seitsemän vuosikymmen­tä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämän­työn Afrikassa tehnyt lähetys­työntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maalis­kuuta.

Etiopian Kaffassa lempini­men Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Hei­monen pääsi Jeesuksen luok­se 13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äiti­nä, mummina, isomummina, ys­tävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mu­jusen taival tässä ajassa päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen sairauskohtauksen seu­rauksena. Hän siirtyi ajasta iäi­syyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evanke­lista Martta Rajala muutti ajas­ta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean sairauden uu­vuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntai­herätyksen mu­siikkiväen suu­resti rakasta­ma Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyys­kutsun 8.12.2017 kotonaan Kot­kassa. Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankki­on esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saa­nut rohkean ja voimakkaan luon­teen. Jo nuorena hän lähti kokei­l...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylö­järveläinen evankelista Simo Pa­sanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain va­jaan vuorokauden, kunnes Juma­lan vaunut veivät hänet Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 sa­tavuotiasta Suomeam­me ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipaus­ta, kiitollisuutta ja monta läheis­tä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa joulukuussa 1928 viisilapsiseen perheeseen. Perheen elämä oli niukkaa. Uskovat vanhemmat kasvattivat lapsiaan rukoillen.


Varttues...
MuistolleÄitimme Annikki Sormunen (os. Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän maalaiskunnassa uskovaan kotiin ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon, kävi kasteella ja liittyi Toivakan helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas isäni Arvo Venäläinen sai kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017 Mikkelin keskussairaalassa lyhyen sairausjakson jälkeen. Hän oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928. Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937 ja ylennettiin kirkkauteen 13.8.2017. Talvisodan aikana 12.1.1940 Juntusen perhe koki suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.

Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä lähtöisin oleva, elämäntyönsä Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta 2017.


Opin tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan alla kitaraa näppäilee lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen mies. Vaikka hyeenat ulvovat ympärillä ja ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli äkillisesti onnettomuudessa Irakissa 29. toukokuuta 53-vuotiaana.


Simon syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. ke­säkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi kahdeksan.


Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkälli­sen sairauden murtamana 4. päi­vä huhtikuuta. Hän oli 80-vuoti­as, syntynyt Turussa 25. elokuu­ta 1936.


Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää”, lauloi äiti herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa Jyväskylän Siion-temppelissä vielä vuodenvaihteessa 30. joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki sai kotiinkutsun 29.3.2017. Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella Riihimäen perheen kuopuksena ja 11. lapsena.


Etelä-Pohjanmaalle juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.

Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.

Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.

Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.

Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan