Aikuisten olkkarissa luodaan kohtaamisia

Aikuisten olkkarissa erilaiset ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Kuvituskuva.
Aikuisten olkkarissa erilaiset ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Kuvituskuva.

Helsingin Saalem-seurakunnan Aikuisten olkkari -työ tavoittaa kaupunkilaisia kristittyjä aikuisia.

 

Erityisesti sinkuille tarkoitetut Speed dating -illat ovat olleet suosittuja. Iltaan osallistui tänä syksynä 80 ihmistä.

 

Speed dating -tapahtuman alussa naiset istuvat kukin omissa pöydissään, ja miehet kiertävät pöydissä keskustellen kunkin kanssa 2–3 minuuttia. Koko kierros käydään läpi, ja kukin merkkaa muistilappuunsa kiinnostavan henkilön numeron, joka tällä on rintapielessään.

 

– Tapahtuman jälkeen järjestäjät käyvät läpi jokaisen lapun ja vertaavat, ketkä miehet ja naiset ovat merkinneet toisensa muistiin. Jos tällainen pari löytyy, ilmoitetaan siitä kummallekin osapuolelle ja annetaan myös yhteystiedot, jotta seuraavaksi voidaan tavoittaa kiinnostava henkilö vaikkapa yhteisiä treffejä varten, työtä koordinoiva tiimi kertoo.

 

Seurakunnassa ja muualla

Aikuisten olkkari on ennen muuta hengellinen yhteisö.

 

– Työnäkynämme on olla tuomassa toivoa ihmisille, joista monet saattavat olla yksinäisiä ja rikkinäisiä. Monet identifioivat itsensä kristityiksi mutta eivät ole kuitenkaan päässeet lähelle todellista rakastavaa Isää.

 

Olkkari oli suunnattu reilun vuoden ajan noin 30–60-vuotiaille uskoville sinkuille.

 

– Olemme nyt palauttamassa ikäjakaumaa aikaisempaan 25-50 -vuotiaisiin, jolloin on helpompi järjestää toimintaa, kun ihmiset ovat iältään hiukan lähempänä toisiaan.

 

Olkkari kokoontuu kerran kuukaudessa, ja tapahtuma voi olla esimerkiksi piknik, Tallinnan-risteily, hohtokeilausta tai minigolfia, elokuva tai muu kulttuurielämys, konsertti, puhujailta tai vaikkapa paneelikeskustelu.

 

– Vaihtelua luodaan niin, että osa tapahtumista on Saalemin tiloissa ja osa jossain muualla.

 

 

Anssi Tiittanen




50/2019

UutisetPostilakko teki hallaa Fidan perinteiselle Toivon kipinä -keräykselle romanikylien hyväksi.
Toivon kipinä. Se on todellakin osuva nimi Itä-Euroopan romani­kyliä auttavalle kampanjalle, Klaus ja S...
PääkirjoitusTutkimusten mukaan onnellisuuden jahtaaminen ei tuo onnea. Sen sijaan antautuminen palvelemaan muita heidän tarpeissaan tuo elämään tarkoitusta ja sisältöä. Se tuo onnellisuutta ja iloa. Tämä kuul...
UutisetHelsingin Saalem-seurakunnan Aikuisten olkkari -työ tavoittaa kaupunkilaisia kristittyjä aikuisia.


Erityisesti sinkuille tarkoitetut Speed dating -illat ovat olleet suosit...
UutisetKäteisen lahjoittaminen uhrikoppaan on edelleen ainoa täysin anonyymi antamisen muoto.

Aika vähäistä siruilu vielä on. Ei niitä montaa ole kokousta kohti, Kuopion helluntai­seurakunnan talous­t...
UutisetHyvä vuoro­vaikutus ihmissuhteissa ja hyvä jumala­suhde – sielunhoito­terapia tarjoaa kokonaisvaltaista tukea.
IK-opisto on järjestänyt terapeuttisen sielunhoidon koulutusta jo noin neljän...
UutisetSatakunnan helluntaiseurakuntien vastuunkantajat kokoontuivat 16. marraskuuta Äetsän helluntaiseurakunnassa. Tapani Tuomen ja Esa Salokankaan alustusten pohjalta pureuduttiin kysymykseen, miten va...
ArtikkelitHelluntailiikkeessä tehdään parhaillaan strategiatyötä, johon liittyen kaikille Suomen helluntai­seurakunnille on lähetetty tärkeä kysely. Kyselyllä kartoitetaan vanhimmistojen ja johtoryhmien näk...
MuutPERHONEN LASIKUVUSSA on ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittajanJean-Dominique Baubyn vuonna 1997 julkaistu omaelämäkerta. Hän sai aivohalvauksen vuonna 1995 ja sen seurauksena pystyi...
UutisetKeskitysleirien sulkemisesta tulee kuluneeksi
75 vuotta. Viimeiset selviytyjät ovat jo iäkkäitä.
Auschwitzin keskitysleiristä on tullut yksi Euroopan suosituimmista turisti­nähtävyyksistä. K...
ArviotKipin kapin Betlehemiin
Jippiimissio 2019


Jippiin joululevyä saatiin odotella viitisentoista vuotta. Järjestyksessään levy on ryhmän yhdestoista suomen­kielinen pitkäsoitto....
KolumniVitsin mukaan ärsyttävä Matti tai Maijakin on hyvä tyyppi, kun hän nukkuu ja sukeltaa. Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua sanomisen ja uskomisen vapaudesta sekä siitä, voiko Raamatun lain...
MuutTässä langenneessa ja monelta osin vinoutuneessa maailmassa kasvun suunta tulee löytää Jumalalta.
Mistä löytäisimmekään tervettä ja elämää varjelevaa kulttuuria ilman taivasta? Raamatun kehotuksi...
MuutSastamalan kaupungissa, Vammalan keskustassa, vain sata metriä kaupungin torista, kookkaassa liiketilassa on reilun kirpputorin meininki.
Löytötuvan ovesta sisään astuva kohtaa hymyileviä m...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
MuutVankilajoulujen yksinäisyyden kokenut osaa arvostaa juhlan viettämistä yhdessä läheisten kanssa.
Vuoden 1998 joulu on jäänyt lähtemättömästi Janne Kuosmasen mieleen. Hän oli 18-vuotias ja istui K...
PikavisiittiMusiikki on aina ollut osa Päivi Marjaana Salokarin palvelus­tehtävää.
Perheeseeni kuuluvat aviopuoliso Jouko, lapset Daniel (26) ja Sara (27), hänen puolisonsa Johnathan Peter ja heid...
MielipideOlemme väärällä tiellä, jos emme luota. Jos emme luota tieteelliseen tutkimukseen vaan olemme lähtökohtaisesti varauksellisia, kun jokin esitellään tieteellisenä tietona. Jos emme luota uutisointi...
MuutTurun Pelastusarmeijan majurit palauttivat harhailevan yhteisön takaisin ytimeen.
Pelastusarmeijan Turun-osaston kodikkaassa kahviossa Hämeenkadulla on vilskettä keskiviikkoaamuna. Meneillään on...
MuutMirja ja Veikko Reinikaisen rukous on, että Rakas Kongoni -kirjan lukijat näkisivät tekstin kautta ihmeitä tekevän kaikkivaltiaan Jumalan.
Kun viisihenkinen Reinikaisten perhe lähti lähetystyöhön...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan