Joulu-Jippii ottaa askeleen gospelin suuntaan

Kipin kapin Betlehemiin

Jippiimissio 2019

 

Jippiin joululevyä saatiin odotella viitisentoista vuotta. Järjestyksessään levy on ryhmän yhdestoista suomen­kielinen pitkäsoitto.

 

Kipin kapin Betlehemiin on sekoitus vanhaa ja uutta, painottuen uuteen – kenties ”erilaisin” tähän asti julkaistuista albumeista. Se ei selvästikään ole sivu­projekti, vaan siinä on kuultavissa askel uuteen suuntaan.

 

Jippii-kuoro nojaa joululevylläänkin Lasse Heikkilän aikanaan luomaan vahvaan orkesteri­perinteeseen, mikä luo tuotantoon turvallisen kehyksen. Nyt tuotannosta vastaavat Jussi ja Katriina Junttila sekä Outi Rossi. Sovitukset ovat olleet pitkälti Junttiloiden käsissä.

 

Levy lähtee avausraidan Sanoma taivainen merkeissä tutun kuuloiselle ladulle. Jippiissä on vuosien ja levyjen saatossa lainattu paljon etelän rytmejä, joita on istutettu suomalaisiin melodioihin. Jesajan ennustus vie ajatukset juutalaiseen musiikkiin. Nimiraita Kipin kapin Betlehemiin kanssa nämä kolme edustavat ehkä perinteisintä Jippii-laulustoa.

 

Levyllä esitellään monta hyvää solistia, jotka kuulostavat vähän isommilta Jippii-lapsilta. Kappalevalintojen myötä levyllä on mukava gospel­levyn ote. 

 

Kuunnellessa tulee mieleen, olisiko olemassa tilausta Jippii-työn piirissä kasvaneiden nuorten tekemälle Jippii-teens-levylle, joka voisi olla soundiympäristöltään vahvemmin kiinni nykypopissa.

 

Perinteisemmistä joulu­lauluista Heinillä härkien ja Jouluyö, juhlayö on tehty freesit mutta perinteitä kunnioittavat versiot.

 

Voisi kuvitella, että Susanna Sinivirran kirjoittama Lahjaksi meille muodostuu jonkinlaiseksi hitiksi. 12-vuotias Mimosa Niemelä laulaa vahvasti mutta herkästi, ja sovitus on komea. Koskettavaa kappaletta oli pakko kuunnella parikin kertaa peräkkäin. Myös Eipä tiedä Betlehem keinuu mukavasti.

 

Jippii-levyillä ei pelätä profetaalisuutta. Nytkin joulun sanoma kytketään vahvasti siihen, mitä profeetat Vapahtajasta Raamatun varhaisimmilla lehdillä ennustavat. On roh­keaa ja virkistävää, että joulu kehystetään kokonaistarinalla.

 

Kuorostemmoja käytetään levyllä säästeliäästi. Vahvasti unisonona laulaminen on perusteltua, kun halutaan alleviivata melodiaa tai levyttää kappaleita, jotka yleisön toivotaan oppivan.

 

Jippii-levyiltä on usein kuulunut se, että tekijäkirjo on monipuolinen, ja kappaleetkin ovat olleet keskenään melko erilaisia. Onko tämä sitten linjattomuutta vai kykyä tehdä moni­puolisesti erilaisista aineksista vaihteleva kokonaisuus? Moniulotteisuus luo sisällöllistä arvoa.

 

Levy ei soundimaisemaltaan ole erityisen jouluinen, tuntuu kuin efektit olisivat unohtuneet johonkin. Jokunen kulkunen ja tiuku siellä täällä olisi voinut tehdä hyvää.

 

Jippiin panos kotimaiselle kristilliselle lastenmusiikille on todella kova. Suomalaiset levyt ovat toimineet pohjatyönä kansain­välisille levytyksille. Nytkin Jippiitä käännetään jo sadalle kielelle eri puolilla maail­maa.

 

Tunnelma on rohkaiseva, ja levy löytää varmasti kuulijansa jouluisella matkalla kohti mummolaa. Lauluista löytyy varmasti hyvää uutta materiaa­lia myös seurakuntien joulujuhliin.

 

 

Anssi Tiittanen




50/2019

UutisetPostilakko teki hallaa Fidan perinteiselle Toivon kipinä -keräykselle romanikylien hyväksi.
Toivon kipinä. Se on todellakin osuva nimi Itä-Euroopan romani­kyliä auttavalle kampanjalle, Klaus ja S...
PääkirjoitusTutkimusten mukaan onnellisuuden jahtaaminen ei tuo onnea. Sen sijaan antautuminen palvelemaan muita heidän tarpeissaan tuo elämään tarkoitusta ja sisältöä. Se tuo onnellisuutta ja iloa. Tämä kuul...
UutisetHelsingin Saalem-seurakunnan Aikuisten olkkari -työ tavoittaa kaupunkilaisia kristittyjä aikuisia.


Erityisesti sinkuille tarkoitetut Speed dating -illat ovat olleet suosit...
UutisetKäteisen lahjoittaminen uhrikoppaan on edelleen ainoa täysin anonyymi antamisen muoto.

Aika vähäistä siruilu vielä on. Ei niitä montaa ole kokousta kohti, Kuopion helluntai­seurakunnan talous­t...
UutisetHyvä vuoro­vaikutus ihmissuhteissa ja hyvä jumala­suhde – sielunhoito­terapia tarjoaa kokonaisvaltaista tukea.
IK-opisto on järjestänyt terapeuttisen sielunhoidon koulutusta jo noin neljän...
UutisetSatakunnan helluntaiseurakuntien vastuunkantajat kokoontuivat 16. marraskuuta Äetsän helluntaiseurakunnassa. Tapani Tuomen ja Esa Salokankaan alustusten pohjalta pureuduttiin kysymykseen, miten va...
ArtikkelitHelluntailiikkeessä tehdään parhaillaan strategiatyötä, johon liittyen kaikille Suomen helluntai­seurakunnille on lähetetty tärkeä kysely. Kyselyllä kartoitetaan vanhimmistojen ja johtoryhmien näk...
MuutPERHONEN LASIKUVUSSA on ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittajanJean-Dominique Baubyn vuonna 1997 julkaistu omaelämäkerta. Hän sai aivohalvauksen vuonna 1995 ja sen seurauksena pystyi...
UutisetKeskitysleirien sulkemisesta tulee kuluneeksi
75 vuotta. Viimeiset selviytyjät ovat jo iäkkäitä.
Auschwitzin keskitysleiristä on tullut yksi Euroopan suosituimmista turisti­nähtävyyksistä. K...
ArviotKipin kapin Betlehemiin
Jippiimissio 2019


Jippiin joululevyä saatiin odotella viitisentoista vuotta. Järjestyksessään levy on ryhmän yhdestoista suomen­kielinen pitkäsoitto....
KolumniVitsin mukaan ärsyttävä Matti tai Maijakin on hyvä tyyppi, kun hän nukkuu ja sukeltaa. Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua sanomisen ja uskomisen vapaudesta sekä siitä, voiko Raamatun lain...
MuutTässä langenneessa ja monelta osin vinoutuneessa maailmassa kasvun suunta tulee löytää Jumalalta.
Mistä löytäisimmekään tervettä ja elämää varjelevaa kulttuuria ilman taivasta? Raamatun kehotuksi...
MuutSastamalan kaupungissa, Vammalan keskustassa, vain sata metriä kaupungin torista, kookkaassa liiketilassa on reilun kirpputorin meininki.
Löytötuvan ovesta sisään astuva kohtaa hymyileviä m...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
MuutVankilajoulujen yksinäisyyden kokenut osaa arvostaa juhlan viettämistä yhdessä läheisten kanssa.
Vuoden 1998 joulu on jäänyt lähtemättömästi Janne Kuosmasen mieleen. Hän oli 18-vuotias ja istui K...
PikavisiittiMusiikki on aina ollut osa Päivi Marjaana Salokarin palvelus­tehtävää.
Perheeseeni kuuluvat aviopuoliso Jouko, lapset Daniel (26) ja Sara (27), hänen puolisonsa Johnathan Peter ja heid...
MielipideOlemme väärällä tiellä, jos emme luota. Jos emme luota tieteelliseen tutkimukseen vaan olemme lähtökohtaisesti varauksellisia, kun jokin esitellään tieteellisenä tietona. Jos emme luota uutisointi...
MuutTurun Pelastusarmeijan majurit palauttivat harhailevan yhteisön takaisin ytimeen.
Pelastusarmeijan Turun-osaston kodikkaassa kahviossa Hämeenkadulla on vilskettä keskiviikkoaamuna. Meneillään on...
MuutMirja ja Veikko Reinikaisen rukous on, että Rakas Kongoni -kirjan lukijat näkisivät tekstin kautta ihmeitä tekevän kaikkivaltiaan Jumalan.
Kun viisihenkinen Reinikaisten perhe lähti lähetystyöhön...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan