90 vuotta kirjoja ristin kunniaksi
Aikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.
1926Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherätyksen piirissä oli jo julkaistu yksityisluontoisesti joitakin kirjoja. Ensimmäinen kirjailija oli helluntaiherätyksen Suomeen tuonut norjalainen
Thomas Ball Barratt, jonka teos
Polttavia kysymyksiä 1–5 julkaistiin suomeksi vuonna 1913. Varhaisina vuosina Ristin Voitto ry:n kirjankustannustoiminta oli enemmänkin sattumanvaraista kuin säännöllistä.
1927Ensimmäinen kustannusyhtiön julkaisema kirja oli
Herramme tulee -laulukirja.
1930-lukuKirjankustannustoiminta vakiintui. Julkaistu kirjallisuus jakaantui karkeasti kahteen kategoriaan: evankelioivaan herätyskirjallisuuteen ja uskoville suunnattuihin pieniin opetuskirjoihin. Ristin Voitto ry loi suhteita kirjakauppoihin ja kirjastoihin. Vuonna 1932 julkaistiin jo 22 uutuuskirjaa sekä uusintapainoksia, ja niteiden yhteismäärä oli kymmeniätuhansia.
1940Kirjallisuutta myytiin enemmän kuin koskaan ennen. Herätyskirjallisuuden lisäksi kaupaksi menivät Psalmit raamatunlukuohjeineen – todennäköisesti erityisesti sotilaille.
1939–45Sota-aika lamautti osin kustannustoiminnan, sillä paperista oli pulaa ja miehet olivat rintamalla. Sodan jälkeen koettiin kuitenkin jälleen voimakas kasvu.
1950-lukuVuonna 1950 ilmestyi lopunaikakirjallisuuden klassikko, Vilho Hartosen
Mitä pian tapahtuu (Ilmestyskirjan mukaan). Oral Robertsin Neljäs mies ja
Pelon ja sairauden voittajaksi olivat myös vuosikymmenen merkkiteoksia. Robertsin Vehnänjyvän ihme herätti keskustelua, koska tekstistä voi saada sellaisen käsityksen, että uhraaminen Jumalalle on “sijoittamista”,
joka antaa runsasta tuottoa.
1959Ristin Voitto ry:lle oma kirjapaino, joka oli toiminnassa 1980-luvun alkupuolelle asti.
1960-lukuKustannustoiminnan toinen suuri aalto, jota symboloi erityisesti 1965 suomeksi julkaistu
David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi.
1966Ristin Voitto ry Suomen Kustannusyhdistyksen jäseneksi. Suhteet kirjakauppoihin tiivistyivät.
1968Ristin Voitto ry:n uusi toimitalo kirjapainoineen valmistui Vantaan Tikkurilaan. Henkilökuntaa oli lopulta kustannusyhtiössä noin sata, ja Ristin Voitto oli Suomen suurin kristillinen kustantamo.
1969Kirjakerho Kristillinen kirjarengas aloitti. Kerhokirjojen ensimmäinen painos oli usein 10 000 kappaletta.
1970-lukuRistin Voiton tuotannossa tapahtui profiilinmuutos: kirjailijakunta ammattimaistui ja alettiin julkaista enenevässä määrin kaunokirjallisuutta, mitä ei heti kentällä kovin helpolla sulatettu. Vuosikymmenen ykkösnimeksi nousi
Jaakko Sahimaa.
1970Aloitettiin suurteostuotanto, kuten Raamatun tietokirja ja taloudellisesti hullunrohkea käännöshanke Iso Raamatun Tietosanakirja, joka ilmestyi vuosina 1972–1975.
Valtter Luoto tuli Ristin Voitto ry:n kirjallisuusjohtajaksi 1971, ja kirjatuotanto alkoi laajentua yleiskristilliseen suuntaan. Vuodessa painettujen kirjojen kokonaismäärä oli huipussaan, noin 300 000 kappaletta.
1974Kuusi kirjaa vuodessa tarjoava Nuorten kirjakerho aloitti toimintansa. Kerhossa julkaistiin esimerkiksi
K. A. Pohjakallion, Unto Kunnaksen ja
Tapani Sopasen teoksia.
1980-lukuHerätyksen vuodet 1970–80-lukujen taitteessa lisäsivät kirjojen kysyntää entisestään.
1990-lukuLaman alkaessa Ristin Voitolla oli meneillään kaksi suurteosprojektia ja kiinteistöinvestointi Keravalla. Keväällä 1993 jouduttiin tekemään saneeraustoimenpiteitä.
1994Kirjankustannustoimintaa varten perustettiin oma yhtiö, Aika Oy Kristilliset kirjat.
2000-lukuUuden vuosituhannen tuottoisimpia kirjailijoita on
Jukka Mäkinen, joka aloitti jo 1980-luvun lopulla. Mäkiseltä on ilmestynyt niin nuortenkirjoja kuin elämäkertoja ja evankelioivaa kirjallisuuttakin.
Eila Payne ja
Lea Kranz aloittivat ”toisen uran” – ensimmäiset teoksensa molemmat olivat julkaisseet jo 1950–1960-luvuilla. Payne siirtyi nuortenkirjoista lukuromaaneihin, Kranz puolestaan nuortenkirjoista romaaneihin ja pakinoihin.
2001–2002Yhtiö oli toisen kerran täpärässä tilanteessa vuosituhannen vaihteessa, jolloin se ajautui selvitystilaan. Työtä päästiin kuitenkin jatkamaan ja Aikamedia-nimi otettiin käyttöön. Nimen tarkoituksena oli viestiä kokonaisvaltaisesta mediaosaamisesta.
2010-luku2010-luvun kirjailijanimi on muutenkin herätysliikkeessä hyvin näkyvä
Marko Selkomaa. Uudella vuosituhannella kirjailijan henkilökohtaisen yhteyden merkitys lukijaan korostuu. Tyypillinen ensipainos Aikamedian kirjasta on tuhannen kappaleen molemmin puolin. Nimikkeitä ilmestyy vuosittain keskimäärin 20–25. Tämän hetken myydyimmät teokset liittyvät ajankohtaisiin aiheisiin, kuten maahanmuuttoon, orjuuteen, islamiin ja hengellisiin ilmiöihin. Myös ihmisten henkilökohtaiset tarinat, kuten
Kari Honkasen tilitys sairastumisestaan, kiinnostavat edelleen.
Anna Lehtinen
Juttua varten on haastateltu Valtter Luotoa, Tapio Sopasta ja Outi Kättöä, ja lähteinä on käytetty muun muassa teoksia Yhteyttä sadan vuoden ajan ja Kirjoitettu on.”Miksi tällainen on julkaistu?”
Ristin Voiton tuotannosta keskusteltiin Ristin Voitto ry:n vuosikokouksissa usein enemmän kuin yhdistyksen toimintaan liittyvistä virallisista asioista. Esimerkiks
i Peter E. Gillquistin teosta
Rakkaus on nyt (1970) vaadittiin vedettäväksi pois markkinoilta liiallisen armollisuuden takia.
Paavo Virtasen Muinaisen maailman tuho -romaanissa (1967) taas oli pahennusta herättänyt ”seksistinen” kohtaus Daavidista ja Baatsebasta. Myös lukijoilta eri seurakunnista tuli herkästi palautetta siitä, mitä Ristin Voitto saa julkaista.
Kirjoja itselle ja toisille
Tapio Sopanen kasvoi aikuiseksi Ristin Voiton kirjojen parissa. ”Kaikki” lukivat
Juokse poika juokse -kirjan. Kotimaisia kirjailijanimiä olivat muun muassa
Unto Kunnas, K. A. Pohjakallio ja
Lea Kranz, jonka nuorten ongelmia ja seurustelua käsittelevät ”kirpeän lempeästi kirjoitetut” kirjat kuluivat nuoren Tapion käsissä.
Niilo Yli-Vainio kirjoitti pikku kirjasia, joiden Sopanen kertoo olleen helppoja jakaa ja ymmärtää uskosta osattomallekin.
Frank Mangsin Sieluni laulu ja
Hetkiä elämästäni tekivät häneen itseensä suuren vaikutuksen.
– Tunnetun evankelistan avoimuus ja nöyryys kolahtivat, Sopanen kuvailee. Kotimaan helluntailiikkeen suurten nimien teoksista Tapio Sopasen mieleen on jäänyt erityisesti
Eino Ahosen lähetysaiheinen
Ja Ganges soitteli univirttä, joka avasi ikkunan itään.
– Ahonen tiesi, miten helluntailaiselle lukijalle piti kirjoittaa, Sopanen toteaa.
”Näin elämäni muuttui”
Dramaattiset käänteet voimakkaiden – ja usein julkisuudesta tuttujen – hahmojen elämässä ovat aina kiinnostaneet lukijoita. Erityisesti
Markku Vuorinen kunnostautui tällaisten tarinoiden kertojana 1980–1990-luvuilla.
Riitta Ylipahkalan tarina
Ritu ilmestyi Vuorisen kirjoittamana vuonna 1983, Miss Universum
Anne Pohtamosta kertova
Minun valintani 1993 ja
Sari Essayah, usko ja urheilu vuonna 1994. Vuorinen kirjoitti myös muun muassa painija
Jouko Salomäestä ja vankilaevankelista
Kyösti Erkinkorvesta.
Ei nyt Suomessa huumeita ole!
Vuonna 1965 ilmestyi
David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi, joka aloitti nuoriso- ja huumeongelmaa käsittelevien teosten buumin ja Ristin Voitto ry:n kustannustoiminnassa hyvin tuottoisan ajanjakson. Kirja oli aikaansa edellä, sillä huumeongelma oli jopa poliisijohdolle vielä tuntematon asia. Wilkersonin kirjan vanavedessä huimiin myyntilukuihin ylsi
Nicky Cruzin elämästä kertova
Juokse poika juokse. Aikamedian levinneintä kirjaa on myyty tähän mennessä yli 105 000 kappaletta.
Kustannuspäätöksiä tihrustaen
Mitä ammattimaisemmaksi kirjojen kirjoittaminen tuli, sitä paremmaksi muuttui käsikirjoitusten laatu, kertoo Ristin Voitto ry:n kirjallisuusjohtajaksi vuonna 1971 tullut
Valtter Luoto.
– Käsikirjoitusten laatu oli hyvin kirjava; pitkään joukossa oli käsinkirjoitettujakin. Monia jouduttiin muokkaamaan melkein uusiksi julkaisua varten. Lähetystyöntekijöiltä käsikirjoituksia tuli tyypillisesti pienimmällä rivivälillä silkkipaperin ohuelle lentokirjepaperille kirjoitettuna, Luoto kuvailee.
Muistolle
40/201
Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.
Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.
Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanariansaarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.
”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä,
pastori ja kirjailija Kari Honkasen elämäntyö on päättynyt, mutta hänen
monipuolinen hengellinen vaikutuksensa ihmisten sydämissä jatkuu vielä
pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan
takakansitekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan omaelämäkertakirjaan
12 vuotta sitten:
”Seitsemän vuosikymmentä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämäntyön Afrikassa tehnyt lähetystyöntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maaliskuuta.
Etiopian Kaffassa
lempinimen Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Heimonen
pääsi Jeesuksen luokse
13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äitinä, mummina,
isomummina, ystävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun
22.2.2018 kello kolme aamuyöllä. Pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana hän
nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.
Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mujusen taival tässä ajassa
päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen
sairauskohtauksen seurauksena. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evankelista Martta Rajala muutti ajasta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean
sairauden uuvuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntaiherätyksen musiikkiväen suuresti rakastama Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyyskutsun 8.12.2017 kotonaan Kotkassa.
Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankkion esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saanut
rohkean ja voimakkaan luonteen. Jo nuorena hän lähti kokeil...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylöjärveläinen evankelista Simo Pasanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain vajaan vuorokauden, kunnes Jumalan vaunut veivät hänet
Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.”
Mieheni Simo Pesonen syntyi
29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä
yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 satavuotiasta
Suomeamme ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipausta,
kiitollisuutta ja monta läheistä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa
joulukuussa 1928
viisilapsiseen perheeseen. Perheen
elämä oli niukkaa. Uskovat
vanhemmat kasvattivat lapsiaan
rukoillen.
Varttues...
MuistolleÄitimme
Annikki Sormunen (os.
Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän
maalaiskunnassa uskovaan kotiin
ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon,
kävi kasteella ja liittyi Toivakan
helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas
isäni Arvo Venäläinen sai
kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017
Mikkelin keskussairaalassa lyhyen
sairausjakson jälkeen. Hän
oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928.
Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937
ja ylennettiin kirkkauteen
13.8.2017. Talvisodan aikana
12.1.1940 Juntusen perhe koki
suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan
pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.
Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä
lähtöisin oleva, elämäntyönsä
Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta
2017.
Opin
tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan
alla kitaraa näppäilee
lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen
mies. Vaikka
hyeenat ulvovat ympärillä ja
ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet
ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali
vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli
äkillisesti onnettomuudessa
Irakissa 29.
toukokuuta 53-vuotiaana.
Simon
syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. kesäkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi
kahdeksan.
Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkällisen sairauden murtamana 4.
päivä huhtikuuta. Hän oli 80-vuotias, syntynyt Turussa 25. elokuuta 1936.
Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos
kun saan levähtää”, lauloi äiti
herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa
Jyväskylän Siion-temppelissä
vielä vuodenvaihteessa 30.
joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki
sai kotiinkutsun 29.3.2017.
Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella
Riihimäen perheen
kuopuksena ja 11. lapsena.
Etelä-Pohjanmaalle
juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.
Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.
Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.
P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.
Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.
Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.
Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.
Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...