90 vuotta kirjoja ristin kunniaksi

Aikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.


1926
Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherätyksen piirissä oli jo julkaistu yksityisluontoisesti joitakin kirjoja. Ensimmäinen kirjailija oli helluntaiherätyksen Suomeen tuonut norjalainen Thomas Ball Barratt, jonka teos Polttavia kysymyksiä 1–5 julkaistiin suomeksi vuonna 1913. Varhaisina vuosina Ristin Voitto ry:n kirjankustannustoiminta oli enemmänkin sattumanvaraista kuin säännöllistä.

1927
Ensimmäinen kustannusyhtiön julkaisema kirja oli Herramme tulee -laulukirja.

1930-luku
Kirjankustannustoiminta vakiintui. Julkaistu kirjallisuus jakaantui karkeasti kahteen  kategoriaan: evankelioivaan herätyskirjallisuuteen ja uskoville suunnattuihin pieniin opetuskirjoihin. Ristin Voitto ry loi suhteita kirjakauppoihin ja kirjastoihin. Vuonna 1932 julkaistiin jo 22 uutuuskirjaa sekä uusintapainoksia, ja niteiden yhteismäärä oli kymmeniätuhansia.

1940
Kirjallisuutta myytiin enemmän kuin koskaan ennen. Herätyskirjallisuuden lisäksi kaupaksi menivät Psalmit raamatunlukuohjeineen – todennäköisesti erityisesti sotilaille.

1939–45
Sota-aika lamautti osin kustannustoiminnan, sillä paperista oli pulaa ja miehet olivat rintamalla. Sodan jälkeen koettiin kuitenkin jälleen voimakas kasvu.

1950-luku
Vuonna 1950 ilmestyi lopunaikakirjallisuuden klassikko, Vilho Hartosen Mitä pian tapahtuu (Ilmestyskirjan mukaan). Oral Robertsin Neljäs mies ja Pelon ja sairauden voittajaksi olivat myös vuosikymmenen merkkiteoksia. Robertsin Vehnänjyvän ihme herätti keskustelua, koska tekstistä voi saada sellaisen käsityksen, että uhraaminen Jumalalle on “sijoittamista”,
joka antaa runsasta tuottoa.

1959
Ristin Voitto ry:lle oma kirjapaino, joka oli toiminnassa 1980-luvun alkupuolelle asti.

1960-luku
Kustannustoiminnan toinen suuri aalto, jota symboloi erityisesti 1965 suomeksi julkaistu David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi.

1966
Ristin Voitto ry Suomen Kustannusyhdistyksen jäseneksi. Suhteet kirjakauppoihin tiivistyivät.

1968
Ristin Voitto ry:n uusi toimitalo kirjapainoineen valmistui Vantaan Tikkurilaan. Henkilökuntaa oli lopulta kustannusyhtiössä noin sata, ja Ristin Voitto oli Suomen suurin kristillinen kustantamo.

1969
Kirjakerho Kristillinen kirjarengas aloitti. Kerhokirjojen ensimmäinen painos oli usein 10 000 kappaletta.

1970-luku
Ristin Voiton tuotannossa tapahtui profiilinmuutos: kirjailijakunta ammattimaistui ja alettiin julkaista enenevässä määrin kaunokirjallisuutta, mitä ei heti kentällä kovin helpolla sulatettu. Vuosikymmenen ykkösnimeksi nousi Jaakko Sahimaa.

1970
Aloitettiin suurteostuotanto, kuten Raamatun tietokirja ja taloudellisesti hullunrohkea käännöshanke Iso Raamatun Tietosanakirja, joka ilmestyi vuosina 1972–1975. Valtter Luoto  tuli Ristin Voitto ry:n kirjallisuusjohtajaksi 1971, ja kirjatuotanto alkoi laajentua yleiskristilliseen suuntaan. Vuodessa painettujen kirjojen kokonaismäärä oli huipussaan, noin 300 000 kappaletta.

1974
Kuusi kirjaa vuodessa tarjoava Nuorten kirjakerho aloitti toimintansa. Kerhossa julkaistiin esimerkiksi K. A. Pohjakallion, Unto Kunnaksen ja Tapani Sopasen  teoksia.

1980-luku
Herätyksen vuodet 1970–80-lukujen taitteessa lisäsivät kirjojen kysyntää entisestään.

1990-luku
Laman alkaessa Ristin Voitolla oli meneillään kaksi suurteosprojektia ja kiinteistöinvestointi Keravalla. Keväällä 1993 jouduttiin tekemään saneeraustoimenpiteitä.

1994
Kirjankustannustoimintaa varten perustettiin oma yhtiö, Aika Oy Kristilliset kirjat.

2000-luku
Uuden vuosituhannen tuottoisimpia kirjailijoita on Jukka Mäkinen, joka aloitti jo 1980-luvun lopulla. Mäkiseltä on ilmestynyt niin nuortenkirjoja kuin elämäkertoja ja evankelioivaa kirjallisuuttakin. Eila Payne ja Lea Kranz aloittivat ”toisen uran” – ensimmäiset teoksensa molemmat olivat julkaisseet jo 1950–1960-luvuilla. Payne siirtyi nuortenkirjoista lukuromaaneihin, Kranz puolestaan nuortenkirjoista romaaneihin ja pakinoihin.

2001–2002
Yhtiö oli toisen kerran täpärässä tilanteessa vuosituhannen vaihteessa, jolloin se ajautui selvitystilaan. Työtä päästiin kuitenkin jatkamaan ja Aikamedia-nimi otettiin käyttöön. Nimen tarkoituksena oli viestiä kokonaisvaltaisesta mediaosaamisesta.

2010-luku
2010-luvun kirjailijanimi on muutenkin herätysliikkeessä hyvin näkyvä Marko Selkomaa. Uudella vuosituhannella kirjailijan henkilökohtaisen yhteyden merkitys lukijaan korostuu. Tyypillinen ensipainos Aikamedian kirjasta on tuhannen kappaleen molemmin puolin. Nimikkeitä ilmestyy vuosittain keskimäärin 20–25. Tämän hetken myydyimmät teokset liittyvät ajankohtaisiin aiheisiin, kuten maahanmuuttoon, orjuuteen, islamiin ja hengellisiin ilmiöihin. Myös ihmisten henkilökohtaiset tarinat, kuten Kari Honkasen tilitys sairastumisestaan, kiinnostavat edelleen.


Anna Lehtinen

Juttua varten on haastateltu Valtter Luotoa, Tapio Sopasta ja Outi Kättöä, ja lähteinä on käytetty muun muassa teoksia Yhteyttä sadan vuoden ajan ja Kirjoitettu on.





”Miksi tällainen on julkaistu?”

Ristin Voiton tuotannosta keskusteltiin Ristin Voitto ry:n vuosikokouksissa usein enemmän kuin yhdistyksen toimintaan liittyvistä virallisista asioista. Esimerkiksi Peter E. Gillquistin teosta Rakkaus on nyt (1970) vaadittiin vedettäväksi pois markkinoilta liiallisen armollisuuden takia. Paavo Virtasen Muinaisen maailman tuho -romaanissa (1967) taas oli pahennusta herättänyt ”seksistinen” kohtaus Daavidista ja Baatsebasta. Myös lukijoilta eri seurakunnista tuli herkästi palautetta siitä, mitä Ristin Voitto saa julkaista.


Kirjoja itselle ja toisille

Tapio Sopanen kasvoi aikuiseksi Ristin Voiton kirjojen parissa. ”Kaikki” lukivat Juokse poika  juokse -kirjan. Kotimaisia kirjailijanimiä olivat muun muassa Unto Kunnas, K. A. Pohjakallio ja Lea Kranz, jonka nuorten ongelmia ja seurustelua käsittelevät ”kirpeän lempeästi kirjoitetut” kirjat kuluivat nuoren Tapion käsissä. Niilo Yli-Vainio kirjoitti pikku kirjasia, joiden Sopanen kertoo olleen helppoja jakaa ja ymmärtää uskosta osattomallekin. Frank Mangsin Sieluni laulu ja Hetkiä elämästäni tekivät häneen itseensä suuren vaikutuksen.

– Tunnetun evankelistan avoimuus ja nöyryys kolahtivat, Sopanen kuvailee. Kotimaan helluntailiikkeen suurten nimien teoksista Tapio Sopasen mieleen on jäänyt erityisesti Eino Ahosen lähetysaiheinen Ja Ganges soitteli univirttä, joka avasi ikkunan itään.

– Ahonen tiesi, miten helluntailaiselle lukijalle piti kirjoittaa, Sopanen toteaa.


”Näin elämäni muuttui”

Dramaattiset käänteet voimakkaiden – ja usein julkisuudesta tuttujen – hahmojen elämässä ovat aina kiinnostaneet lukijoita. Erityisesti Markku Vuorinen kunnostautui tällaisten tarinoiden kertojana 1980–1990-luvuilla. Riitta Ylipahkalan tarina Ritu ilmestyi Vuorisen kirjoittamana vuonna 1983, Miss Universum Anne Pohtamosta kertova Minun valintani 1993 ja Sari Essayah, usko ja urheilu vuonna 1994. Vuorinen kirjoitti myös muun muassa painija Jouko Salomäestä ja vankilaevankelista Kyösti Erkinkorvesta.


Ei nyt Suomessa huumeita ole!

Vuonna 1965 ilmestyi David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi, joka aloitti nuoriso- ja huumeongelmaa käsittelevien teosten buumin ja Ristin Voitto ry:n kustannustoiminnassa hyvin tuottoisan ajanjakson. Kirja oli aikaansa edellä, sillä huumeongelma oli jopa poliisijohdolle vielä tuntematon asia. Wilkersonin kirjan vanavedessä huimiin myyntilukuihin ylsi Nicky Cruzin elämästä kertova Juokse poika juokse. Aikamedian levinneintä kirjaa on myyty tähän mennessä yli 105 000 kappaletta.


Kustannuspäätöksiä tihrustaen

Mitä ammattimaisemmaksi kirjojen kirjoittaminen tuli, sitä paremmaksi muuttui käsikirjoitusten laatu, kertoo Ristin Voitto ry:n kirjallisuusjohtajaksi vuonna 1971 tullut Valtter Luoto.

– Käsikirjoitusten laatu oli hyvin kirjava; pitkään joukossa oli käsinkirjoitettujakin. Monia jouduttiin muokkaamaan melkein uusiksi julkaisua varten. Lähetystyöntekijöiltä käsikirjoituksia tuli tyypillisesti pienimmällä rivivälillä silkkipaperin ohuelle lentokirjepaperille kirjoitettuna, Luoto kuvailee.

Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan