Sallikaa lasten tulla

Monissa seurakunnissa valmistaudutaan parhaillaan lasten ja varhaisnuorten leireihin. Noilla leireillä suuri joukko lapsia saa kuulla sanoman pyyteettömästä rakkaudesta – jotkut ehkä ensimmäistä kertaa.

Yhä useammin leirien ohjaajille avautuu myös se kylmyys ja karu todellisuus, jonka keskeltä monet lapset tulevat leireille. Osalle leirien hartaudet ovat myös ainut paikka sanoittaa oman elämänsä kipeitä asioita. Onnellinen onkin se lapsi, jonka rinnalle löytyy turvallinen ja luotettava aikuinen – kuuntelija, joka pelkällä läsnäolollaan viestii arvostusta ja välittämistä.

Iloitsemme tästä satoja lapsia tavoittavasta leirikesästä, ja odotamme kiitollisina muun muassa ensi vuoden Jippii-tapahtumien sarjaa. Totuus valitettavasti kuitenkin on, että monissa seurakunnissa kannetaan huolta sen yhdenkin pyhäkoulun jatkumisesta. Mistä löytää niitä, joilla olisi sydäntä ja syliä sille pienelle lapsijoukolle, joka ”oikean kokouksen aikana” kokoontuu seurakunnan alakerrassa tai pienessä kerhotilassa?

Jeesuksen lapsityömalli näyttää olleen melko yksinkertainen. Sen ensisijainen painopiste ei ollut ohjelmassa tai tapahtumissa, vaan läsnäolossa. Siinä, että hän otti syliin, kosketti ja siunasi. Hän rakasti lapsia.

Lapsityö tarvitsee myös miehiä, eikä ainoastaan leireille saunamajureiksi tai yövalvojiksi. Lähinnä järjestyksenvalvojiksi näyttivät kömpelöt opetuslapsetkin mieltävän itsensä, kun oli kyse Jeesuksen luo tungeksivien lasten kohtaamisesta. Vapahtajan asenne oli kuitenkin häkellyttävällä tavalla erilainen: hän nosti lapsen esimerkiksi noille aikuisille miehille.

Meillä monilla vanhemmilla on kipeimpänä muistona aika, jolloin omat lapsemme odottivat kiltisti vuoroaan, sitä päivää, kun isällä ei enää olisi työkiireitä. Omalla ajankäytöllämme olemme näyttäneet ja näyttämme edelleen sen, mitä eniten arvostamme ja pidämme tärkeänä. Lapsi, joka odottaa aikaamme ja huomiotamme, ymmärtää tämän.

Leirikesän jälkeen käynnistellään monissa seurakunnissa pyhäkouluja ja kerhoja. Jo nyt on hyvä ottaa huomioon omaa ajankäyttöä ja seurakunnan toimintoja suunniteltaessa, missä määrin lapset ja lapsityö saa sijaa kalentereissamme. Tämä on hyvä huomioida myös meidän, jotka olemme ehtineet isovanhemmiksi. Miten me voisimme tukea niitä nuoria lapsiperheitä, joilla vuorostaan on elettävänään elämänsä kiireisimmät vuodet?

Edesmennyt lähetysveteraani Anna-Liisa Mattsson kertoi isänsä opettaneen hänelle: ”Kun kohtaat lapsen, ota hattu päästäsi ja kumarra syvään, sillä koskaan et tiedä, mitä hänestä tulee.” Tämä on hyvä meidänkin muistaa.


Heimo Enbuska

Kirjoittaja on Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori.

Uutiset
26/2016

UutisetAurinko kruunasi monipuolisen ja hengellisesti antoisan kesätapahtuman.
UutisetPanelistit kehuivat seurakuntien maahanmuuttajatyötä ja rohkaisivat Jumalan rakkauden välittämiseen.
UutisetSuomessa on vallinnut pitkään lintukotoajattelu ihmiskaupasta, vaikka jopa 80 prosenttia maailman naisista ja lapsista joutuu hyväksikäytön kohteeksi ja ilmiö elää – usein peiteltynä – Suome...
UutisetJuhannuskonferenssin noin 1 700 talkoolaisesta 6,66 prosenttia työskenteli järjestyksenvalvojina. Tämä oli suurin yksittäinen talkootyöryhmä.

Muita suosittuja talkootyön muotoja oli liikenteeno...
UutisetJuhannuskonferenssissa nostettiin Suomen liput salkoihin harvinaisen kauniissa säässä.
UutisetPitkiä helmoja, hempeitä värejä ja tolppakorkoja – sitä on tämän kesän juhlapukeutuminen Fida-kirpputorien mukaan. Salamavalot välähtelivät, kun joukko nuoria naismalleja esitteli Tampereen...
UutisetKonferenssin turvallisuusorganisaatio piti torstaina harjoituksen alueen ulostuloväylällä. Harjoituksessa mallinnettiin peräänajo-onnettomuus, jossa on loukkaantunut ihmisiä.
...
UutisetLapualla Kulttuurikeskus Vanhan Paukun alueella järjestetään 2.–3. heinäkuuta hengellisen musiikin festivaali.

Paikallisen helluntaiseurakunnan jo kahdeksatta kertaa organisoima tapahtuma on ke...
UutisetJuhannuskonferenssin nuorisotarjonta oli edellisvuosia runsaampaa. Teemateltta toimi #Unitedlife-tilaisuuksien näyttämönä, ja myöhäisilloissa nuoret kokoontuivat isossa teltassa.

...
UutisetPerinteisen avioliiton puolustajat suunnittelevat YK-valitusta puutteellisen valmistelun johdosta.
UutisetJuhannuksen alla käynnistyi kristillisissäkin piireissä näkyvä kansalaisaloitehanke, joka tähtää seksin ostamisen kriminalisoimiseen.

– Prostituutio ja ihmiskauppa ovat linkittyneet tiiviisti s...
UutisetIsrael Today -lehti kertoo, että Hachotam-niminen messiaaninen juutalainen kustantaja on ensimmäistä kertaa saanut hepreankielisen lastenkirjansa maan suurten kirjakauppojen markkinoille.

Kovak...
UutisetLevottomuuksista johtuva pakolaisuus on maailmassa huipussaan, YK:n pakolaistoimisto ilmoitti äskettäin. Sen mukaan vuoden 2015 lopussa runsaat 65 miljoonaa ihmistä oli joko turvapaikanhakijoita tai p...
UutisetPelastussanoma Jeesuksesta ei mahdu enää meitä ympäröiviin nykyajan ”yhteisiin tarinoihin”, väittää Michael E. Brooks The Christian Postissa.

Hänen mukaansa nykykulttuurissa toistetaan ja paisu...
UutisetKaikki ihmiset ovat lähimmäisiämme, ”konferenssin diakonit” pohtivat.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan