Sallikaa lasten tulla

Monissa seurakunnissa valmistaudutaan parhaillaan lasten ja varhaisnuorten leireihin. Noilla leireillä suuri joukko lapsia saa kuulla sanoman pyyteettömästä rakkaudesta – jotkut ehkä ensimmäistä kertaa.

Yhä useammin leirien ohjaajille avautuu myös se kylmyys ja karu todellisuus, jonka keskeltä monet lapset tulevat leireille. Osalle leirien hartaudet ovat myös ainut paikka sanoittaa oman elämänsä kipeitä asioita. Onnellinen onkin se lapsi, jonka rinnalle löytyy turvallinen ja luotettava aikuinen – kuuntelija, joka pelkällä läsnäolollaan viestii arvostusta ja välittämistä.

Iloitsemme tästä satoja lapsia tavoittavasta leirikesästä, ja odotamme kiitollisina muun muassa ensi vuoden Jippii-tapahtumien sarjaa. Totuus valitettavasti kuitenkin on, että monissa seurakunnissa kannetaan huolta sen yhdenkin pyhäkoulun jatkumisesta. Mistä löytää niitä, joilla olisi sydäntä ja syliä sille pienelle lapsijoukolle, joka ”oikean kokouksen aikana” kokoontuu seurakunnan alakerrassa tai pienessä kerhotilassa?

Jeesuksen lapsityömalli näyttää olleen melko yksinkertainen. Sen ensisijainen painopiste ei ollut ohjelmassa tai tapahtumissa, vaan läsnäolossa. Siinä, että hän otti syliin, kosketti ja siunasi. Hän rakasti lapsia.

Lapsityö tarvitsee myös miehiä, eikä ainoastaan leireille saunamajureiksi tai yövalvojiksi. Lähinnä järjestyksenvalvojiksi näyttivät kömpelöt opetuslapsetkin mieltävän itsensä, kun oli kyse Jeesuksen luo tungeksivien lasten kohtaamisesta. Vapahtajan asenne oli kuitenkin häkellyttävällä tavalla erilainen: hän nosti lapsen esimerkiksi noille aikuisille miehille.

Meillä monilla vanhemmilla on kipeimpänä muistona aika, jolloin omat lapsemme odottivat kiltisti vuoroaan, sitä päivää, kun isällä ei enää olisi työkiireitä. Omalla ajankäytöllämme olemme näyttäneet ja näyttämme edelleen sen, mitä eniten arvostamme ja pidämme tärkeänä. Lapsi, joka odottaa aikaamme ja huomiotamme, ymmärtää tämän.

Leirikesän jälkeen käynnistellään monissa seurakunnissa pyhäkouluja ja kerhoja. Jo nyt on hyvä ottaa huomioon omaa ajankäyttöä ja seurakunnan toimintoja suunniteltaessa, missä määrin lapset ja lapsityö saa sijaa kalentereissamme. Tämä on hyvä huomioida myös meidän, jotka olemme ehtineet isovanhemmiksi. Miten me voisimme tukea niitä nuoria lapsiperheitä, joilla vuorostaan on elettävänään elämänsä kiireisimmät vuodet?

Edesmennyt lähetysveteraani Anna-Liisa Mattsson kertoi isänsä opettaneen hänelle: ”Kun kohtaat lapsen, ota hattu päästäsi ja kumarra syvään, sillä koskaan et tiedä, mitä hänestä tulee.” Tämä on hyvä meidänkin muistaa.


Heimo Enbuska

Kirjoittaja on Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori.