Olemissuunnitelma

Monissa johtajuuskoulutuksissa on väitetty, että jos haluamme työstämme erilaisia tuloksia kuin olemme saaneet, meidän täy­tyy tehdä jotakin eri tavalla kuin olemme tehneet.

 

On totta, että toiminnan tapoja ja kulttuurisia ilmaisumuotoja täytyy jatkuvasti päivittää, jotta voisimme saavuttaa jokaisen uu­den sukupolven evankeliumilla. Paavali kirjoitti vavahduttavan kehotuksen korinttilaisille: ”Kirkastakaa siis Jumala ruumiissan­ne.” Tämä viittaa siihen, että ajantasaistaminen itsessään ei vielä riitä. Sen rinnalle – tai jopa sen perustaksi – tarvitaan Kristuksen seuraajien sisäistä muutosta. On tilanteita, joissa tekeminen on oikeaa ja ajanmukaista, mutta tekijöiden täytyy muuttua, jotta Jumala voisi antaa heille siunauksensa.

 

Korinttilaisten oleminen mursi pohjaa heidän tekemiseltään. Heillä oli suuria muutostarpeita: moraalittomuutta, ahneut­ta, riitoja ja alkoholin väärinkäyttöä. Paavali antoi heille olemis­suunnitelman tavoitteeksi kasvun kohti Jeesuksen kaltaisuutta. Päämääränä oli, että kaikki, mitä he ovat ja miten he elävät, tuot­taisi kunniaa Jumalalle.

 

Jeesus on hedelmällisen kristillisen elämän ja palvelun ainoa mahdollinen perustus. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Jumalan kestävä siunaus voi laskeutua vain sen ylle, mitä Jeesuksesta on tullut meissä näkyväksi. Niin nöy­ryyttävää kuin se meille onkin, Jumala luottaa meissä asu­vaan Jeesukseen paljon enemmän kuin meihin.

 

Sisäisen kasvun ja muutoksen yhtenä avaimena toimii lähei­nen yhteys Pyhän Hengen kanssa. Turmeltunut luontomme ja Pyhä Henki käyvät kaksintaistelua sisimpämme hallintavallas­ta. Monille on yllättävää, että Pyhän Hengen voimakas vaikutus nostaa usein turmeltuneen luontomme piirteitä näkyviin, koska vanha luonto ei halua päästää irti vallastaan. Pyhän Hengen tar­koituksena on kuitenkin antaa jokaiselle näkyviin nousseelle tur­meltuneisuutemme muodolle kuolinisku.

 

Pyhä Henki muovaa Jeesuksen seuraajista yhteisöllistä Juma­lan temppeliä. Kristuksessa rakennumme yhdessä muiden kans­sa Jumalan asumukseksi Hengessä. Sisäinen kasvu todentuu kasvussa yhteyteen, sillä Jumala asuu omiensa ihmissuhteissa.

 

Osa meidän olemisemme ongelmista voi johtua siitä, että elä­mämme omistajuuskysymystä ei ole kunnolla ratkaistu. Jos Jeesus ei ole selkeästi omistajamme, olemme turmeltuneen luontomme, olosuhteiden ja vihollisen heittopusseja.

 

”Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne” on olemis­suunnitelman tavoite. Yhteys Pyhän Hengen kanssa ja elämän omistajuuden pysyvä luovuttaminen Jee­sukselle ovat kestävän muutoksen työkaluja.

 

 

Pekka Havupalo


Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtaja.




11/2018

Miten onUskonnollisten toimijoiden ja etenkin vapaakristillisten seurakuntien toiminta vastaanottokeskuksissa on ollut ongelmal­lista, uutisoi Helsingin Sanomat 4. maalis­kuuta.
...
UutisetMatti Pesonen ymmärsi jo ennen uskoontuloaan musiikin olevan Jumalan lahja. Takana on nyt 40 vuotta taiteilijanuraa.
PääkirjoitusMonissa johtajuuskoulutuksissa on väitetty, että jos haluamme työstämme erilaisia tuloksia kuin olemme saaneet, meidän täy­tyy tehdä jotakin eri tavalla kuin olemme tehneet.
...
UutisetRaamattumaraton rullasi julistavan mission pohjavärinänä.
Uutiset”Good morning”, kaikuu joka per­jantaiaamu Alajärven helluntai­seurakunnan Arvokas Kids -ker­hossa eli tuttavallisemmin enkku­kerhossa. Reilun vuoden toiminut, avointa varhaiskasvatusta tarj...
UutisetJoissain luterilaisen kirkon seu­rakunnissa on haettu säästöjä pi­tämällä vähäisellä käytöllä olevat kirkot talvella lämmittämättömi­nä. Asiasta uutisoi Yle.

Etenkin su...
UutisetSatakunnassa viritettiin seurakuntien yhteistä lähetysnäkyä.
UutisetProfessori ja vaativan eri­tyistason psykoterapeutti Hei­di McKendrick on perehtynyt Jumalan nimissä tapahtuvaan hengellisen vaikutusvallan vää­rinkäyttöön ja sitä koskeviin tutkimuksiin...
UutisetFida kumppaneineen auttaa Udaipurin slummeja, joissa on paljon romaneja mutta ei kristillisyyden häivääkään.
UutisetSekä alun perin kristittyjen että kristityiksi kääntyneiden maahan­muuttajien tilanne Ruotsissa on haastava, uutisoi Christiantoday. com. Haastetta tuottaa pääosin äärimuslimien heihin kohdi...
UutisetPohjoiskorealainen Kyung-ja kuuli Jumalasta ensimmäistä ker­taa kiduttajaltaan. Hän oli paennut Kiinaan, mutta tuli pidätetyksi pa­latessaan Pohjois-Koreaan.

Kuulusteli...
MuutPekka Simojoen laulut ovat yllättävän monelle suomalaiselle henkilö­kohtainen kosketuspin­ta hengellisiin asioihin. Simojoki tunnetaan edelleen tuotteliaana lauluntekijänä ja ahke­rana muus...
Kolumni”Kylläpä kilikattaa”, oli ukillani tapana tuumata, kun mummo antoi palautetta reippaaseen sävyyn. Naisen äänioikeus ja mieli­piteen vapaus on vallinnut Suomessa jo niin kauan, että se on lä­...
UutisetRistin Voitto lähti katsomaan, mitä länsinaapurimme suomenkielisille helluntailaisille kuuluu.
MuutOli elokuu 1970, kun Sinä, Raili Orvokki Parpala, ilmestyit kuin Taivaan lahjana elämääni. Vanhempam­me olivat sopineet, että saatua­si työpaikan Turusta muuttaisit meille hetkeksi asumaan...
ArtikkelitPerheiden hyvinvointi on ollut keskeinen osa romanilähetysjär­jestö Elämä ja Valo ry:n toimin­taa koko sen yli 50-vuotisen his­torian ajan. Aikoinaan Suomen eri paikkakuntia kierrettiin yh­d...
Raamatun äärelläJumalan sana on elävän uskon ja kristillisyyden kes­tävä perusta.

Kristittyinä mei­dän on tärkeä tietää, mihin us­komme. Aivan yhtä tärkeää on myös ymmärtää, minkä per...
PikavisiittiPoliitikon puoliso ei rentoudu politiikan äärellä.
MuutMielensäpahoittajista ja Jee­suksesta kynäilee Petri Me­renlahti (Sana.fi 1.3.).

Helppoa Jeesuksella ei ole. Se mitä hän sanoo, ei vastaa odo­tuksia. –– Johanneksen eva...
MielipideRuotsista kuuluu taas kummia. Mi­täpä muutakaan voi sanoa luki­essaan uutisia Ruotsin evankelis-luterilaisen kir­kon viime vuoden lopulla hyväk­symästä uudesta ohjeistuksesta. Tulevana hellu...
MielipideOlen kärsinyt vaikeasta psyykki­sestä sairaudesta 34 vuotta. Tämä aika on ollut henkistä helvettiä, varsinkin ensimmäiset vuosi­kymmenet.

Vuosikausien kokeilujen jäl­ke...
MielipideOlen viime aikoina miettinyt seu­rakuntien ja herätysliikkeiden ponnistuksia ja yrityksiä löytää menestystä ja herätystä. Itse olen samojen kysymysten edessä.

Ajallemme...
MielipideJumalanpalvelusten tärkein ja olennaisin osa on Sanan julista­minen. Saarnan ydinkysymys on, miten se on valmistettu.

Aito, sydämestä lähtevä saar­na koskettaa. Kun puh...
MuutIsot lumihiutaleet laskeutuvat Helsingin Näkinkujalle, kun puhumme Saalem-seurakunnan lämpiössä lähetystyöstä Mika Yrjölän kanssa.
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuutBenja Rothin kutsumuksena on vaikuttaa musiikin taustajoukoissa. Nykyään hän luotsaa uutta Freidiba Boodos -yhtyettä.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan