Laajempia yhteyksiä

Facebookiin perustettu Retro-ryhmä on synnyttänyt viime viikkoina keskustelua helluntaiherätyksen menneistä vuosikymmenistä ja nykytilasta. Ryhmään kuuluvista moni 1970–80-luvuilla helluntaiherätyksen keskellä nuoruutensa viettäneistä on nykyään löytänyt hengellisen kodin jostain toisesta yhteisöstä. Valitettavasti on myös suuri joukko niitä, jotka ovat jääneet kokonaan ilman seurakuntaperhettä.

Viime vuoden lopulla ilmestyi Aikamedian kustantamana Peter ja Joel Halldorfin kirja Uskon todistajat, joka kertoo eri aikakausina vaikuttaneista Jumalan palvelijoista eri kirkkokunnissa ja hengellisissä yhteisöissä. On äärimmäisen rikasta ymmärtää, kuinka joka ajassa on ollut Jumalan kutsumia naisia ja miehiä eri uskon yhteisöissä palvelemassa Jumalan valtakunnan todellisuutta.

Ortodoksikirkon emerituspiispa Isä Ambrosius puolestaan kirjoittaa viimeisimmässä kirjassaan Valon portailla siitä, kuinka yksikään kirkko ei omista Jumalan pyhyyttä eikä voi rajoittaa sitä vain itselleen. Jumala on suvereeni ja toimii synnyttämissään hengellisissä yhteisöissä tahtomallaan tavalla.

Yksi pohjoismaalaisen helluntailaisuuden isistä on Lewi Pethrus. Hän toimi Tukholman Filadelfia-seurakunnan pastorina, ja yhteisöstä tulikin johtava seurakunta syntyneelle helluntaiherätykselle Ruotsissa. Kuitenkin Pethrus kirjoitti, ettei ole viehättynyt ajatuksesta olla erityisesti vain helluntaiystävä vaan kristitty. Hänelle ei riittänyt, että rajaisi itsensä pelkkään helluntaiherätyksen malliin, koska on olemassa laajempiakin hengellisiä näkökulmia ja ne on huomioitava.

Jokainen uskova tarvitsee paikallisseurakunnan, johon sitoutuu ja jota rakentaa. Omaa kotiseurakuntaa ei voi korvata vain kuulumalla yhteiskristillisiin verkostoihin. Helluntaiherätyksenä meidän ei kuitenkaan tule sulkea itseämme seurakuntiemme seinien, tiukan oppimme tai organisaatiomme sisälle. Saatamme näin toimiessamme kuvitella varjelevamme seurakuntiamme, varojamme ja yksilöitämme – mutta samalla suljemme itseltämme ovia ja teemme herätysliikkeestämme entistä suljetumman.

Voimme olla aidosti helluntailaisia sekä samalla antaa tunnustusta, kulkea rinnalla ja olla siunauksena toisille kirkoille ja uskovien yhteisöille. Kun meillä on vahva identiteetti Jumalassa ja näky voimakkaasta seurakunnasta, meidän ei tarvitse nähdä toisia kirkkokuntia tai kristillisiä toimijoita haasteina vaan mahdollisuuksina laajemmalle yhteisölle Jumalan lapsina.

Waltteri Haapala

Kirjoittaja on Siilinjärven Coti-seurakunnan pastori.