Empatiasta huutava pula

Internetin ihmeellinen maailma toi mukanaan uudenlaisen keskustelukulttuurin. Ensimmäisen mahdollisuuden virtuaali­seen vuorovaikutukseen tarjosivat keskustelupalstat, jotka opet­tivat meidät kommentoimaan nimimerkillä. Kasvottomana ei tarvinnut kovin tarkkaan miettiä, mitä suustaan päästää ja mitkä sen seuraukset ovat, joten opimme oksentamaan ajatuksemme ulos ilman suodatinta. Tällainen kulttuuri on jatkanut kukoistus­taan sosiaalisessa mediassa siitäkin huolimatta, että siellä kom­munikoidaan useimmiten omalla nimellä.

 

Muutos kielii hyvien käytöstapojen murenemisen lisäksi ennen kaikkea empatiakyvyn puutteesta. Empatia – kyky asettua toisen ihmisen asemaan – on ylipäätään vaikea laji itsekeskeiselle ja in­dividualistiselle nykyihmiselle. Valitettavasti myös kristitylle.

 

Kuitenkin esimerkiksi kultaisena sääntönä tunnetun Jeesuk­sen kehotuksen taustalla on nimenomaan empatia. Tehdä toisil­le samoin kuin toivoisi itselleen tehtävän ei tarkoita pelkästään toisten kohtelemista siten kuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavassa tilanteessa, vaan ennemminkin sen pohti­mista, millaista kohtelua toivoisi saavansa, jos olisi lä­himmäisensä kengissä.

 

Näin ymmärrettynä kehotuksen noudattaminen vaatii vaivannäköä: tutustumista toisen ihmisen elämätilanteeseen, historiaan, maailmankuvaan, arvoihin sekä tapaan ajatella, tuntea ja toimia.

 

Empatiasta on pohjimmiltaan kyse myös Paavalin korinttilai­sille ilmaisemassa ajatuksessa olla ”juutalaisille juutalainen, lain alaisina eläville kuin lain alainen” ja niin edelleen. Paavali ei siis tarkoita kompromissien tekemistä omien periaatteiden osalta vaan asettumista toisen ihmisen asemaan ja tämän kohtaamista siellä, missä hän on.

 

Apostolien teoissa Paavalin ohjenuora näkyy käytännössä, kun hän Areiopagilla puhuessaan rakentaa sillan ateenalaisten maail-maan viittaamalla tuntemattoman Jumalan alttariin: ”Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.” Paavali ko­kee kuulijoiden lähtökohtien huomioimisen niin tärkeäksi, että on valmis jopa käyttämään teologisesti ongelmallista rinnastusta.

 

Nykykristityillä ja -seurakunnilla olisi paljon opittavaa empa­tiasta Jeesukselta ja Paavalilta. Miltä näyttäisi evankeliointityö, jossa kiinnitettäisiin huomiota maallistuneen nykyihmisen elä­mäntilanteisiin, kysymyksiin ja mielipiteiden syihin? Millai­sia yhteyden näköaloja eteemme avautuisi, jos sisäisissä kiistakysymyksissämme kykenisimme asettumaan vas­takkaista näkemystä edustavan keskustelukumppa­nimme saappaisiin?

 

 

Elina Rautio


Kirjoittaja on Aikamedian aikakauslehtien toimituspäällikkö ja kirjallisuuden projektipäällikkö (vs.).




50/2018

UutisetÄänikirja on noussut ilmiöksi Suomessa, mutta e-kirja on jäämässä ikuiseksi lupaukseksi.
PääkirjoitusInternetin ihmeellinen maailma toi mukanaan uudenlaisen keskustelukulttuurin. Ensimmäisen mahdollisuuden virtuaali­seen vuorovaikutukseen tarjosivat keskustelupalstat, jotka opet­tivat meid...
Miten onLähetyslentäjien järjestö MAF haki yh­teistyösopimusta luterilaisen kirkon kans­sa. Siitä olisi tullut kirkon virallinen lähe­tysjärjestö.

Toiminnanjohtaja Ja...
UutisetVuosi vuodelta itsenäisyyspäivisin Malmin Saalem-seurakunta täyttyy rukoilijoista.
UutisetFida laajentaa toimintaansa Ka­nadaan ja Yhdysvaltoihin. Kana­dasta on marraskuusta lähtien ol­lut mahdollista antaa lahjoituksia Fidan työhön kristillisen katto­järjestön kautta. Yhdysvalt...
UutisetVeturihallin kirkkotila on saamassa uuden elämän kauppakeskuksen avauduttua.
UutisetVenäjän ja Ukrainan välirikko eskaloituu vielä pahemmaksi, idäntyön asiantuntija pelkää.
UutisetJo 50 vuotta sitten Betlehemin läheltä löydetyn sinettisormuk­sen kaiverruksen arvoitus on ratkaistu. Arkeologien mukaan näyttää siltä, että sormus on kuu­lunut Jeesuksen ristiinnaulitse­mi...
Kolumni”Miten ihmiset eivät tajua, ettei ihmiskunta voi selvitä näistä on­gelmista?”, 13-vuotias esikoispoikamme pohti maailman menoa ja alkoi luetella havaintojaan:

Ilmasto m...
UutisetToivon kipinä -joulukeräys kokoaa varoja Itä-Euroopan romanien auttamiseen. Samalla he kuulevat sanoman rakastavasta Jumalasta.
PikavisiittiNykyään musiikkia lähinnä itselleen tekevä Harri Helenius haaveilee lomasta ja kirjan lukemisesta bambukatoksen alla.
MielipideLuin artikkelin ”Konservatiivi­suutta rakkauden hengessä” (RV 49) useampaan kertaan, että ym­märtäisin varmasti oikein. Olen pitkän linjan uskova, jolla on ol­lut myös kymmenen vuoden tau­ko...
MielipideHjallis Harkimo totesi taannoin Iltalehden haastattelussa näin: ”Se on ihmeellistä, kun on luvan­nut sitä ikuis­ta rakkautta ja tu­lee lapsia – ja sitten kun eroaa, siinä särkyy jotain sella...
MielipideMoni uskova kokee vajaa­mittaisuut­ta niiden u s k o v i e n rinnalla, jotka täyttyvät palavas­ti Hengellä ja joilla armolahjat ovat vahvasti käytössä. Siksi ha­luan kirjoittaa tämän rohkai...
MuutSolut lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta seurakunnassa.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan