Lapsella on luonnollinen tarve etsiä ja luonteva taipumus myös löytää Jumala. Harvalle lapselle täytyy vakuuttaa, että Jumala on. Tutkiva mieli on avoin ihmettelylle, oppimiselle ja uskolle. Tutkimukset osoittavat, että henkilökohtainen uskonratkaisu tehdään useimmiten juuri lapsena tai nuorena. Monet kristityt historian merkkihenkilöt ja oman aikamme uskonsankarit ovat löytäneet Kristuksen elämäänsä jo varhain.
Elämme kuitenkin ajassa, jossa on yhä haasteellisempaa tuoda lapsia Jeesuksen luokse – tai Jeesusta lasten luokse. Yhteiskuntamme on yhä enemmän omaksumassa ajattelutapaa, jonka mukaan olisi parasta antaa lapsen kasvaa jonkinlaisessa arvotyhjiössä ilman ulkoisia vaikutteita. Ajatus arvoneutraalista kasvatuksesta on kuitenkin absurdi, sillä elämällä on aina jonkinlainen arvoperusta. Jonkun arvoja joka tapauksessa seurataan – ja hullunkurisimmassa tilanteessa arvottomuudesta tulee arvo.
Yhteiskunnallinen ympäristö on muokannut monien kristittyjenkin perheiden arvot – ja sen myötä ajankäytön – uusiksi. Aikaisemmin pidettiin itsestäänselvyytenä, että sunnuntai on erilainen viikonpäivä kuin kaikki muut päivät. Lapset kävivät pyhäkoulussa, oli siellä opettamassa kuka tahansa.
Tänään monissa kodeissa skidikirkon, pyhäkoulun ja MIX-iltojen kanssa ovat kilpailemassa jalkapallo, luistelu ja monet muut hyvät harrasteet. Niissä ei sinällään ole mitään pahaa. On jopa myönteistä, että olemme mukana vaikuttamassa omassa ympäristössämme. Oikeaa tasapainoa perheen, työn, koulun, harrasteiden, seurakunnan ja jumalasuhteen hoitamisen välillä on kuitenkin jatkuvasti mietittävä. Ääritapauksissa vanhemmat itse saattavat olla niitä, jotka estävät lapsen pääsyn Jeesuksen luokse.
Myös seurakuntien on katsottava itseään peiliin. Metodimme ja materiaalimme ovat usein viime vuosituhannelta. Emme laita lapsityöhön parhaimpia voimavarojamme ja vapaaehtoisiamme – usein siihen laitetaan kenet tahansa, jonka saamme ylipuhutuksi tehtävään.
Ja kun emme kuule lasten häiritseviä ääniä pääsalissa, emme edes muista rohkaista lapsityöntekijöitämme. Ei siis ole välttämättä suurikaan ihme, etteivät lapset viitsi lähteä iPadien ja pleikkareiden kiehtovasta maailmasta seurakunnan keskelle. Erilaisista esteistä, vaikeuksista ja virheistä huolimatta on muistettava, että lapsella on edelleenkin oikeus kuulla evankeliumi.
Mika Yrjölä Kirjoittaja on Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja.
PuheenaiheOn lauantai-ilta helluntailaisessa lapsiperheessä. Äiti koputtaa tyttöjen huoneen ovelle ja ilmoittaa – yrittäen kuulostaa rauhallisen itsevarmalta – että huomenna mennään sitten kirkkoon.
PuheenaiheAnne Tuppurainen oli 9-vuotias jyväskyläläinen pikkutyttö, kun hän aloitti kotipyhäkoulun pitämisen. Nyt hän on 9-vuotiaan Alex-pojan äiti ja uskontotieteestä väitellyt tohtori, joka työskentelee Kana...
PuheenaiheTaapero harhailee rukoushuoneen keskikäytävää pitkin saarnaajan luo. Tämä hymyilee lapselle, nostaa hänet syliinsä ja jatkaa puhetta häiriintymättä. Sekä lapsi että kuulijat ovat tyytyväisiä. Ihanneta...
PuheenaiheVielä 1980- ja 1990-luvuilla moni adventtikirkkoon kuuluvan perheen lapsi oli koulunsa ainoa kasvissyöjä. Siinä missä muut oppilaat kauhoivat ruokatunnilla makkarakeittoa valtavasta sammiosta, vegetar...