Antakaa lasten tulla

Lapsella on luonnollinen tarve etsiä ja luonteva taipumus myös löytää Jumala. Harvalle lapselle täytyy vakuuttaa, että Jumala on. Tutkiva mieli on avoin ihmettelylle, oppimiselle ja
uskolle. Tutkimukset osoittavat, että henkilökohtainen uskonratkaisu tehdään useimmiten juuri lapsena tai nuorena. Monet kristityt historian merkkihenkilöt ja oman aikamme uskonsankarit ovat löytäneet Kristuksen elämäänsä jo varhain.

Elämme kuitenkin ajassa, jossa on yhä haasteellisempaa tuoda lapsia Jeesuksen luokse – tai Jeesusta lasten luokse. Yhteiskuntamme on yhä enemmän omaksumassa ajattelutapaa, jonka mukaan olisi parasta antaa lapsen kasvaa jonkinlaisessa arvotyhjiössä ilman ulkoisia vaikutteita. Ajatus arvoneutraalista kasvatuksesta on kuitenkin absurdi, sillä elämällä on aina jonkinlainen arvoperusta. Jonkun arvoja joka tapauksessa seurataan – ja hullunkurisimmassa tilanteessa arvottomuudesta tulee arvo.

Yhteiskunnallinen ympäristö on muokannut monien kristittyjenkin perheiden arvot – ja sen myötä ajankäytön – uusiksi. Aikaisemmin pidettiin itsestäänselvyytenä, että sunnuntai on erilainen viikonpäivä kuin kaikki muut päivät. Lapset kävivät pyhäkoulussa, oli siellä opettamassa kuka tahansa.

Tänään monissa kodeissa skidikirkon, pyhäkoulun ja MIX-iltojen kanssa ovat kilpailemassa jalkapallo, luistelu ja monet muut hyvät harrasteet. Niissä ei sinällään ole mitään pahaa. On jopa myönteistä, että olemme mukana vaikuttamassa omassa ympäristössämme.
Oikeaa tasapainoa perheen, työn, koulun, harrasteiden, seurakunnan ja jumalasuhteen hoitamisen välillä on kuitenkin jatkuvasti mietittävä. Ääritapauksissa vanhemmat itse saattavat olla niitä, jotka estävät lapsen pääsyn Jeesuksen luokse.

Myös seurakuntien on katsottava itseään peiliin. Metodimme ja materiaalimme ovat usein viime vuosituhannelta. Emme laita lapsityöhön parhaimpia voimavarojamme ja vapaaehtoisiamme – usein siihen laitetaan kenet tahansa, jonka saamme ylipuhutuksi
tehtävään.

Ja kun emme kuule lasten häiritseviä ääniä pääsalissa, emme edes muista rohkaista lapsityöntekijöitämme. Ei siis ole välttämättä suurikaan ihme, etteivät lapset viitsi lähteä iPadien ja pleikkareiden kiehtovasta maailmasta seurakunnan keskelle. Erilaisista esteistä, vaikeuksista ja virheistä huolimatta on muistettava, että lapsella on edelleenkin oikeus kuulla evankeliumi.


Mika Yrjölä

Kirjoittaja on Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja.


Mielipide
9/2016

MielipideSuoritan tällä hetkellä vankeusrangaistusta Hämeenlinnan vankilassa erinäisistä rikoksista. Olen tullut uskoon lähes 15 vuotta sitten, mutta oma tilanteeni ajautui siihen, että päädyin vankilaan.
...
MielipideOlen samaa mieltä kuin Ulla Rautiainen (RV 6) siitä, että helluntailiikkeessä Raamattua tulkitaan miesten eduksi. Asia on ollut näin ainakin vuodesta 1991 lähtien, jolloin tulin itse liikkeeseen mukaa...
MielipideRasismin tuomitsemisen ei tarvitse automaattisesti merkitä monikulttuurisuuden suosimista, vaikka monet ehkä ajattelevatkin niin. Todennäköisesti kaikki maailman
valtiot ovat enemmän tai vähemmän m...
MielipideSydämeni itkee pakolaisten keskellä. Iran karkotti kristittyjä veljiä ja sisaria riistäen heiltä kaiken – ei ainoastaan omaisuutta, vaan rajalla jopa tekohampaat ja silmälasitkin. Heillä ei ole muuta...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan