Aidon läsnäolon taito

Vuosi lähestyy loppuaan. On aika katsoa taakse- ja eteenpäin. Olen kiitollinen siitä, että olen onnistunut pysähtymään aika ajoin – malttanut olla läsnä ja kuunnella. Tein vuoden aikana välitilinpäätöksiä, joita joku voisi kutsua parannuksen teoksi. Pysähdyin miettimään, osaanko olla läsnä, eritoten omalle perheelleni. Työ vei miestä aika lailla. Yhä uudestaan päätin sijoittaa perheeseeni ja poikiini. Nyt näen korjausliikkeiden kantaneen satoa.

Useamman hetken olen istunut iltaisin ja lukenut poikieni toivomia kirjoja. Veli Taivaallisen ja Rauno Jalaviston elämäkerrat ovat tulleet tutuiksi. Nämä hetket ovat avanneet syvällisiä keskusteluja uskosta ja elämästä. Läsnä oleminen on avannut tilan, jossa vuorovaikutus toimii. On pohdittu kuolemaa ja ylösnousemusta, seurustelua ja seksuaalisuutta, evankeliointia ja vainoja. Yhteinen, lyhytkin rukous on vahvistanut omaakin sisintä.

Toinen pojistani tahtoi keväällä kasteelle. Yllätyksekseni hän toivoi isää kastamaan. Koin valtavaa iloa ja etuoikeutta. Täytyy suunnitella, voisinko tukea opetuslapsena kasvua myös salibandykentällä ja kuntosalilla.

Laskeskelin vuoden aikana myös jaksamisen rajoja. Sydämeni vaati sijoittamaan aikaa vierasmaalaisiin ystäviin. Opettelimme yhdessä tuntemaan Raamattua, Jeesusta ja toisiamme. Ilot ja surut, jopa ahdistuskin pystyttiin välillä jakamaan yhdessä.

Maailmankuva koki muodonmuutoksen, kun opetuslapset näkivät, mitä usko käytännössä on. Itsekin sain yhä uusia oppitunteja siitä, kuinka vapauttavaa evankeliumi on. Useammassa kulttuurissa kasvaneena sain huomata, ettei Kristus vaadi meiltä yhdenmukaista kulttuuria vaan aitoa opetuslapseutta.

Yhden ystävän kohdalla Herra antoi erityistä malttia. Vähän kerrassaan syntyi omakohtainen usko Messias Jeesukseen. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin yhteisissä rukoushetkissä. Löysin aitoa ystävyyttä, läsnäoloa ja rakkautta, josta Raamattu kertoo.

Läsnäolon taito on jotakin sellaista, joka oli Vapahtajallemme ominaista. Hänen nimensäkin on Immanuel – Jumala meidän kanssamme. Nyt jouluna muistelemme hänen tuloansa ihmiseksi. Moni meistä hidastaa tahtia ja sijoittaa aikaa läheisiin, mikäli mahdollista.

Tahtoisin kutsua sinua miettimään, millaisilla tavoilla ja keille voisit olla läsnä tänä jouluna ja alkavana vuotena. Työkiireitten keskellä olen usein aistinut Herran kaipaavan seuraani – varmasti hän kaipaa myös sinua. Mitä jos tällainen olisi osa tulevaa vuottasi? Löytäisitkö myös toisen ihmisen, vaatimatta jotakin, ihan vain olemalla läsnä? Löytäisikö herätysliikkeem-me opetuslapseuden heräämisen läsnäolon taidosta? Voisiko tämä olla sellaista herätystä, joka kantaa iankaikkisuuteen?

Matti Niemelä

Kirjoittaja on Joensuun

helluntaiseurakunnan johtava pastori.