Tapasin taas pitkästä aikaa kaverini Erkon. Törmäsimme toisiimme Sokoksella jouluostoksilla.
Erkko halusi tarjota kahvit. En pannut vastaan. Olin jo ehtinyt oppia, että eläkeläisen ei kannata koskaan kieltäytyä, kun ilmaisia kahveja ja lounaita on tarjolla.
– Iskias on taas vaivannut, Erkko murahti. Hän katseli pöytää ja pyöritteli lusikkaa kahvikupissa.
– Olen syönyt tuhatmillistä parasetamolia jo kohta viikon, mutta ei ole auttanut. En saa oikein nukutuksikaan.
Ymmärsin, että nyt ei ollut viisasta luetella Erkolle omia vaivojani, vaikka mieli teki. Olin nimittäin oppinut, että typerin tapa reagoida toisen terveyshuoliin on ryhtyä puhumaan heti omista sairauksistaan.
– Ja on tässä ollut muutakin, Erkko virkkoi.
– Siitä minun vanhasta Opelistani hajosi alkuviikolla vaihdelaatikko. Siellä se seisoo nyt pihassa. Eikä tule ihan halvaksi korjauttaa sitä. Parin kuukauden eläkkeet siihen menee.
Tunsin aitoa myötätuntoa miestä kohtaan. Hetken joimme kahvia ihan hiljaisina. Sitten Erkko taas jatkoi.
– Vaimokin tuli pahalle päälle, kun sattui tämä autoremontti näin joulun alle. Sätti minua siitä, etten vaihtanut autoa ajoissa kesällä uudempaan, vaikka hän sitä silloin ehdotti. No, toraahan siitä emännän kanssa syntyi.
Joulu oli lähellä, mutta rauha Erkon sielussa kadoksissa. Silloin sain ajatuksen pyytää hänet mukaani joululaulutilaisuuteen.
Seuraavana iltana istuimme tutussa kirkossa. Menimme melko eteen, jotta voisimme aistia paremmin tunnelmaa.
Ilta alkoi yhteisellä laululla. Se oli opettaja Alpo Noposen kesäasuntonsa saunakamarissa 1916 runoilema Arkihuolesi kaikki heitä. Seurasin syrjäsilmällä, kuinka helposti Erkko saisi heitettyä mielestään omat arkihuolensa: iskiaksen, autoremontin ja äkäisen emäntänsä. Ilokseni huomasin, että mies lauloi täysillä mukana, vaikka ääni vain silloin tällöin tavoitti oikean melodian.
Sitten pianon viereen asteli kaunis sopraano tummansinisessä leningissään. Hänenkin laulunsa teksti oli lähtöisin Alpo Noposen kynästä. ”Ei huolta, murhetta kenkään muista, ei tunnu pakkaset tuikeat…” nuori laulaja vakuutti kuulijoita pehmeällä äänellään.
Vilkaisin taas Erkkoa. Hänen kasvoilleen oli noussut hymyä. En ollut varma, johtuiko se laulusta vai ihanasta naislaulajasta. Joka tapauksessa Erkko näytti päässeen joulutunnelmaan.
Musiikkiesitysten jälkeen puhui pastori. Hän aloitti Betlehemin paimenista ja jatkoi pohtimalla koskettavasti jouluun laskeutumista.
Illan päätteeksi veisasimme vanhan joululaulun Nyt seimellesi seisahdan. Virren neljännessä säkeistössä Erkon ääni yllättäen hiljeni. Hän liikuttui ja jäi kuuntelemaan muiden veisaamista: ”Kun murhe murtaa mieltäni tai epätoivo kaivaa, rohkaise silloin sieluni ja lievitä sen vaivaa…” Nyt miehen sielua hoidetaan virren sanoilla joulukuntoon, huomasin ajattelevani.
– Olipa hyvä, kun kutsuit minut mukaan, Erkko kiitteli kirkon portailla erotessamme.
Huomasin, että hän oli saanut sieluunsa joulurauhan. Rauhan autoremontilta, pahantuuliselta vaimoltaan, ehkäpä myös iskiakselta.
UutisetKai Ojala kulki kivuliaan tien suositusta helluntaipastorista mielenterveyspotilaiden kanssa työskenteleväksi sairaalapapiksi.
Sairaaloissa eri puolilla maata pyritään siihen, että kaikki, joiden...
PääkirjoitusVuosi lähestyy loppuaan. On aika katsoa taakse- ja eteenpäin. Olen kiitollinen siitä, että olen onnistunut pysähtymään aika ajoin – malttanut olla läsnä ja kuunnella. Tein vuoden aikana välitilinp...
KolumniUusi testamentti nimittää useita kertoja Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen välistä aikaa lopun ajaksi. Lopun aika on Jumalan Pyhän Hengen toiminnan aikaa.
MuutKun presidentin rouva joulunäytelmän tilasi – tarinat joululaulujen taustalla sykähdyttävät.
Joululaulut ovat erottamaton osa suomalaista joulua. Huurteiset puut, kimaltavat hanget ja taivaalla l...
MielipideKuten tiedetään, eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen teki marraskuussa ulkopuolisen tahon kantelun johdosta kansan oikeustajuun täysin sopimattoman päätöksen kouvolalaisen koulun järjest...
MielipideMaassamme on tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia hengellisellä rintamalla. Islamin vaikutus näkyy yhä voimakkaammin koululaitoksessa, mediassa ja politiikassa. Yhteiskunta kulkee Setan talut...
PikavisiittiLuontokuvaaja Hannu Siitonen tervehtii aamulenkeillään kuukkeleita.
Minusta tuli luontoihminen, kun kiinnostuin pihan oravista ihan pienenä poikana. Sitten aloin seurata lintujen elämää pihapiiri...
MuutSini Hurstista tuli keväällä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n toiminnanjohtaja. Sini Hursti on kasvanut perheessä, jossa vaikeudet nähdään ratkaistavissa olevina haasteina. Hurstien...
Artikkelit”Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. Osoittakaa heille aivan erityistä kunnioitust...
MuutTähän vuodenaikaan suomalaiset mitä luultavimmin kohtaavat väitteen, että joulukuun 25. päivä on kristillisen joulun sijaan alunperin pakanallinen keskitalven juhla, jonka kristinusko on omaksunut its...
MuutEikö olekin ihmeellistä, että tallissa syntynyt ja seimessä maannut poikalapsi aiheuttaa liikenneruuhkia 2 000 vuotta syntymänsä jälkeen?
Jeesuksen syntymään kätkeytyy jotain yliluonnollista ja j...
UutisetAfrikan Billy Grahamiksi kutsutun saksalaisen helluntaievankelista Reinhard Bonnken maallinen matka päättyi 7. joulukuuta. Bonnke oli kuollessaan 79-vuotias. Palavasieluinen evankelista oli tullu...
UutisetVatikaani lahjoitti aidoksi väitetyn Jeesuksen seimen palasen alkuperäissijoilleen.
Israelissa ja Betlehemissä tutkailtiin pari viikkoa sitten kiintoisaa reliikkiä eli pyhäinjäännöstä, kun Vatik...
UutisetHelluntaiseurakuntien järjestämät aikamatkat ensimmäiseen jouluun ovat vakiintuneet osaksi monien suomalaisten koululuokkien syyslukukautta. Näytelmällisen vaelluksen kautta tutuiksi tulevat niin...
UutisetKäsikirjoittaja toivoo Jippii-joulumusikaalin leviävän koko Suomeen ja ulkomaillekin.
Uusin Jippii-levy Kipin kapin Betlehemiin on saanut hyvän vastaanoton. Levyyn pohjautuvan joulumusikaalin ens...
UutisetKan ry ja IK-opisto järjestivät marras-joulukuun vaihteessa Päihteettömän pikkujoulun Keuruulla. Vuorokauden tapahtumaan osallistui nelisenkymmentä henkilöä eri puolilta Suomea.
...
UutisetKristittyjen ja juutalaisten lisääntyneet vainot puhuttivat.
Alkuvuodesta Ristin Voitto uutisoi laskeneista kastemääristä. Vuonna 2018 kastettuja oli vain 651, kun lukema on 2000-luvulla us...