Uskova ihminen vahvistuu sisäistäessään uuden asemansa

Tiedätkö, millainen asema sinulla on Jeesukseen uskovana? Se, miten ihminen näkee itsensä ja oman asemansa Jumalan edessä, vaikuttaa kaikkiin hänen tekemisiinsä myös ihmisten keskellä.

Raamattu kuvaa laajasti asemaamme Kristuksessa. Tässä artikkelissa käydään läpi muutamia kuvauksia. Uskova, joka alkaa ymmärtää asemaansa Kristuksessa, saa lujan perustan minäkuvansa parantumiselle ja henkilökohtaiselle kasvulle. Ymmärrys valaisee myös uskovan hengellistä kutsumusta ja hänen tehtäväänsä maailmassa.

Rakastettu, valittu ja pelastettu

Toisinaan voi olla vaikea luottaa Jumalan rakkauteen, koska ihmisten maailmassa rakkaus on useimmiten ansaittava. Ajattelemme helposti, että Jumalakin rakastaa meitä vain, kun olemme tarpeeksi hengellisiä.

Jumala kuitenkin todella rakastaa meitä.1 Hän rakasti meitä jo silloin, kun elimme synneissämme. 2 Hyvät vanhemmat rakastavat lapsiaan kaikissa olosuhteissa, silloinkin kun heillä menee huonosti. Maallisten vanhempien on kyllä joskus vaikea sulattaa lastensa kapinaa, mutta Jumala ymmärtää sitäkin. Ei hän ylläty ja säikähdä käytöstämme. Hän tietää, mitä tekoa olemme.

Kun opit tuntemaan Jumalan rakkauden, pelko poistuu3 ja tilalle tulee turvallisuuden tunne. Samalla syntyy vastarakkaus Jumalaa kohtaan4 ja halu olla hänen seurassaan.

Uskova on myös Jumalan valittu. 5 Valinta astui voimaan, kun kuulit evankeliumin ja otit sen vastaan. Sinut on valittu tiettyä tarkoitusta varten – kantamaan pysyvää hedelmää.6 Tämä toteutuu, kun pysyt Jeesuksessa.

Kristuksessa ihminen on myös pelastettu.7 Pelastuimme uudestisyntymisen hetkellä, mutta meitä myös pelastetaan ja varjellaan päivittäin, ja pelastumme lopullisesti pysymällä Jeesuksessa. Luottaminen omiin tekoihin johtaa epävarmuuteen, mutta pelastusvarmuus saadaan uskomalla siihen, mitä Jeesus on tehnyt.

Jumalan lapsi ja perillinen

Uudestisynnyttyäsi sinusta tuli Jumalan lapsi.8 Olet osallinen Jumalan luonnosta, joka on vanhurskautta, pyhyyttä, rakkautta, totuutta, rauhaa, uskoa ja iloa. Raamattu puhuu paljon Taivaallisen Isän ominaisuuksista. Hän on anteeksiantava, antelias, voimallinen, viisas, kaiken tietävä ja kaikkialla läsnä oleva. Hän haluaa aina lastensa parasta. Hän antaa lapsilleen mielellään hyviä lahjoja ja Pyhän Hengen.

Opi tuntemaan Isääsi ja ajattelemaan itseäsi hänen lapsenaan. Sano itsellesi usein: ”Olen Jumalan lapsi!” Ylistä Isää ja mietiskele hänen ominaisuuksiaan niin kauan, että koet olosi turvalliseksi. Opi rakastamaan Isää ja rakkaudesta häneen olemaan kuuliainen.

Suomalaisessa kristillisyydessä uskovista käytetään mielellään nimitystä armon kerjäläinen. Niin hurskaalta ja nöyrältä kuin tämä sanonta kuulostaakin, se on epäraamatullinen. Kuinka Jumalan lapset voivat olla Jumalan kerjäläisiä, kun eivät edes maallisten vanhempien lapset ole sellaisia?

Galatalaiskirjeessä sanotaan: ”Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.”9 Taivaalliseen perintöön kuuluvat muun muassa ikuinen elämä, osallisuus Uuden Jerusalemin kaupunkiin, Jumalan ja Karitsan iankaikkinen valtakunta sekä kaiken tuleminen uudeksi. 10 Osa perinnöstä on kuitenkin tarkoitettu nautittavaksi jo tässä elämässä, kuten täydellinen anteeksiantamus Kristuksen kuoleman ansiosta. 11

Kristuksen ruumiin jäsen

Uskova on myös jäsen Kristuksen ruumiissa. Luonnollisessa ruumiissa pää ja muu keho ovat yhtä. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Näin on myös Kristuksen ruumiissa. Jeesus on seurakuntaruumiin pää. 12 Hän tarvitsee seurakuntaa, jonka kautta voi toimia maailmassa. Seurakuntaruumis puolestaan tarvitsee Kristusta, sillä ruumis ei voi elää ilman päätä.

Seurakunta on jäsentensä summa. Siksi jokaisen seurakunnan jäsenen tulee huolehtia omasta suhteestaan Jeesukseen. Ruumiinjäsenet myös tarvitsevat toisiaan. Silmät eivät voi kävellä, mutta voivat auttaa jalkoja astumaan oikeaan paikkaan. Kädet puolestaan eivät ole kovin tärkeitä kävellessä, mutta kirjoittamisessa ne ovat kätevämpiä kuin jalat. Näin eri jäsenillä on oma korvaamaton tehtävänsä. Jäsenet toimivat kaiken aikaa yhdessä, eivätkä voi toisistaan riippumatta tehdä itsenäisesti asioita. Tämän tiedostaminen johtaa keskinäiseen riippuvuuteen toisistamme.

Jäsenten sairastuminen vaikuttaa koko ruumiiseen. Siksi on tärkeää, että seurakunnan jäsenet huolehtivat omasta tilastaan, etteivät ne vaikeuttaisi toisten elämää. Toisaalta terveemmät jäsenet yrittävät auttaa sairastunutta. Kun esimerkiksi jalkaan tulee haava, kädet rientävät avuksi hoitamaan sitä. Näin tulisi olla myös seurakuntaruumiissa. Uskovien on mahdollista huolehtia toisistaan, jos he tuntevat toisensa tarpeeksi läheisesti.

Jokaisen uskovan tulisi olla jonkin paikallisseurakunnan jäsen. Vain silloin olemme oikealla paikalla.

Jumalan perheen jäsen

On suurenmoinen lahja olla osa Jumalan perhettä. Siihen kuuluvat kaikki uudestisyntyneet Jumalan lapset, jotka ovat vielä hajallaan maailmassa, jakautuneina eri kansoihin ja lukemattomiin paikallisseurakuntiin. Tämän perheväen Jeesus kuitenkin kokoaa kerran Isän kotiin.13

Jumala on säätänyt niin, että kuten vanhemmat kantavat päävastuun luonnollisessa perheessä, seurakuntaperheen vastuu on hengellisillä vanhimmilla eli paimenilla. Heidän velvollisuutensa on pitää huolta jäsenistä, jotta kukin heistä kasvaisi uskossaan aikuisuuteen ja oppisi tekemään työtä perheen hyväksi.

Rakkaus on perhettä koossa pitävä voima. Siksi uskovien on varjeltava itseään kaikelta, mikä repii ja hajottaa perheyhteyden. Kun vajavaisista ihmisistä koostuva seurakuntaperhe on vielä epätäydellinen, on parempi rukoilla johtajien ja jäsenten puolesta kuin parjata heitä. Siten voimme parhaiten olla hyödyksi itsellemme ja Jumalan asialle.

Apostolien teoissa on kaunis esimerkki alkuseurakunnan keskinäisestä yhteydestä.14 Se oli todellista perheyhteyttä, jossa jopa omaisuutta jaettiin puutteenalaisille. Kaikki uskovat olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä. He myivät omaisuutensa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin. Alkuseurakunta ylisti yhdessä Jumalaa ja oli koko kansan suosiossa, ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka pelastuivat.

Valona maailmassa

Osa uskovan kutsumusta on olla valona maailmassa.15 Se on mitä valtavin tehtävä.

Niissä maailman valtioissa, joissa kristillinen todistus on heikko tai olematon, vallitsee usein hengellisen pimeyden ohella myös aineellinen kurjuus. Myös ennen kristillisinä pidetyt länsimaat ovat vajonneet pakanuuden pimeyteen. Valtakirkkojen luopumus Raamatusta on johtanut kansan ja politiikkojen moraalittomuuteen. Elämän turvattomuus, toivottomuus ja siitä johtuva masennus lisääntyvät kaiken aikaa. Euroopasta on tullut lähetyskenttä.

Raamattuun uskovat kristityt ovat maailman valo ja toivo. Todellinen hengellinen valo tulee Jumalan sanan, evankeliumin kautta.16 ”Sinun sanasi on minun jalkojeni lamppu ja valo minun polullani.”17

Jumalan sana valaisee ihmisen väärät motiivit ja asenteet. Se paljastaa valheelliset  ideologiat ja harhaopit. Se valaisee myös oikean tien eksyneelle. Mikään ei vedä vertoja Jumalan sanalle. Se on yliajallista, totuudellista, ikuista viisautta, jota seuraamalla ihmiselämään tulee valoa.18

Uskovat ovat valon lapsia.19 Siksi heidän vaelluksensa tulee olla erilaista kuin maailman ihmisten. ”Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne joka on taivaassa.” 20 Uskovat loistavat tätä valoa pitämällä kiinni Jumalan sanasta ja levittämällä sitä.

Valossa vaeltaminen edellyttää, ettei sydämissämme ole vihaa ja katkeruutta ketään kohtaan. ”Joka sanoo olevansa valossa, mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä. Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hän ole lankeemukseksi kenellekään.”21

Paavali ymmärsi, että hänet oli kutsuttu pakanoille valoksi.22 Hän toteutti tätä kutsua julistamalla evankeliumia. Kaikki uskovat ovat saaneet tehtävän olla valona maailmassa. Kun ymmärrämme tämän, alamme myös elää kuten valon lapsi ja elämäämme tulee päämäärätietoisuutta. Tässäkin oman aseman ymmärtäminen on avain elämän muuttumiseen.

Olet maailman suola

”Te olette maan suola. Mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei kelpaa enää mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.”23

Suolalla on monenlaisia tehtäviä. Se sulattaa jäätä, antaa makua ruokaan ja varjelee sitä pilaantumiselta. Kun Jeesus puhui uskovista maan suolana, hän viittasi sillä ennen kaikkea uskovien pilaantumista ehkäiseviin vaikutuksiin yhteiskunnassa.

Yhteiskunnat pilaantuvat ilman Jumalan sanan ja uskovien läsnäoloa. Nykyinen kehitys näyttää huolestuttavalta myös omassa maassamme. Jeesus varoitti uskovia suolan maun menettämisestä. Suolan makua ei voi palauttaa, jos se kerran on lähtenyt.

Uskovien on valvottava omaa elämäänsä niin, ettei turmelus pääse sinne. Kuinka voi olla suolana toisille, jos omassa sydämessä on vääryyttä? Jos sallimme maailmallisuuden elämäämme, menetämme vaikutusmahdollisuutemme.

Suolaa ei tarvitse kylvää joka paikkaan. Toisin sanoen uskovien ei tarvitse aina tyrkyttää mielipiteitään toisille tai olla muita arvostelemassa. Liika suola pilaa ruoan maun.24 Suolana oleminen tarkoittaa totuudessa ja pyhyydessä vaeltamista. Meissä on tätä jumalallista suolaa sen verran kuin evankeliumin oppi on saanut meissä sijaa.

Hengellisesti sopivan suolainen ihminen voi olla puoleensavetävä. Jeesus on tästä paras esimerkki. Vaikka hän oli totuudellisin ja pyhin maan päällä elänyt ihminen, hän ei ollut luotaantyöntävä. Totuuden lisäksi hän oli täynnä myös armoa. Lihallisessa mielenlaadussa kylvetty totuus karkottaa, rakkaudessa eletty totuus ei.

Suola ei vaikuta, ellei sitä ripotella tarpeellisiin kohtiin. Jumala on ripotellut uskovia mitä erilaisimpiin paikkoihin yhteiskunnassa. Arkipäivän työpaikka on se lähetyskenttä, jossa jokainen on kutsuttu vaikuttamaan. Nykyuskovina meidän on syytä pohtia, millainen vaikutuksemme on yhteiskuntaan. Emme saa mukautua tämän maailmanajan menoon, muuten menetämme tervehdyttävän vaikutuksemme yhteiskuntaan.

Suolana olemisessa ei ole kyse tehtävästä ja asemasta seurakunnassa, vaan olemisesta ihmisten joukossa. Sinä olet äärettömän tärkeä henkilö, vaikka et toimisikaan näkyvällä poliittisella tai hengellisellä areenalla. Sinä olet maan suola.


Viitteet:
1) Juud. 1:1; Room. 1:7; 1. Tess. 1:4.
2) Room. 5:8.
3) 1. Joh. 4:18.
4) 1. Joh. 5:3.
5) Ef. 1:4–5.
6) Joh. 15:16.
7) esim. Ef. 2:8; Tiit. 3:5.
8) Room. 8:16–17; 1. Joh. 3:1.
9) Gal. 4:7.
10) Hepr. 11:10, 12:22, 13:14; Dan. 7:13–14, 27; 2. Piet. 1:11; Ilm. 21:1–7.
11) Hepr. 9:11–28.
12) Kol. 1:18.
13) Joh. 14:1–3.
14) Ap. t. 2:42–47.
15) Matt. 5:14.
16) 2. Kor. 4:6.
17) Ps. 119:105.
18) 1. Piet. 2:9.
19) 1. Tess. 5:4–5.
20) Matt. 5:16.
21) 1. Joh. 2:9–10.
22) Ap. t. 13:47.
23) Matt. 5:13.
24) Kol. 4:6.



Martti Ahvenainen

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori ja raamatunopettaja, joka on kirjoittanut useita teoksia.

Artikkeli on toimitettu katkelma Martti Ahvenaisen kirjasta Uusi ihminen Kristuksessa (Aikamedia 2016).






Syvät totuudet ovat myönteisiä

Jos haluat elää todeksi sen aseman, mikä sinulla on Kristuksessa, sinun on opittava puhumaan uuden luomuksen mukaisia sanoja. Raamatun kuvauksia uudesta asemastasi Jeesuksessa kannattaa opetella ja puhua itselleen myös ääneen.

Tämä saattaa tuntua joistakin ylihengellisyydeltä. Emmehän me suomalaiset ole tottuneet puhumaan itsestämme suuria sanoja. Mieluummin vähättelemme itseämme. Se ei ole kuitenkaan Raamatun mukaista.

Meissä ihmisissä on aina jonkin verran huonosta minäkuvasta, lain alaisuudesta ja epäuskosta johtuvaa negatiivisuutta. Tämä negatiivisuus heijastuu teoissa ja sanoissa. Kielteinen mielenlaatu ei ole kenellekään hyväksi. Jeesus haluaa ottaa sen pois ja antaa tilalle parempaa.

Raamatullinen sana pelastus tarkoittaa pelastumista ja parantumista kaikesta vahingollisesta ja ihmisen saattamista täydelliseen sopusointuun Jumalan, itsensä ja ympäristönsä kanssa. Tämä kokonaisvaltainen pelastustyö on alkanut uskovissa, vaikka se onkin valmis vasta ylösnousemuksessa.

Jumalan tehdessä hyvää työtään uskovissa heistä tulee ajan myötä myönteisiä uskon ihmisiä. Raamatullinen positiivisuus perustuu Kristuksen sovintotyön ansiosta saatuun identiteettiin. Se on paljon syvällisempää kuin pelkästään psykologiaan perustuva positiivinen ajattelu, josta on sinänsä tiettyä hyötyä.

Koska Jumalassa ei ole mitään negatiivista, epäuskoa, pelkoa tai uhkaa, hän haluaa puhdistaa hänen omansakin sellaisesta.

Muistolle
51

Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.

Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.



Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.

”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä, pastori ja kirjailija Kari Honkasen elä­mäntyö on päättynyt, mutta hänen moni­puolinen hengellinen vaikutuksen­sa ihmisten sydämissä jatkuu vie­lä pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan takakansi­tekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan oma­elämäkertakirjaan 12 vuotta sitten:

”Seitsemän vuosikymmen­tä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämän­työn Afrikassa tehnyt lähetys­työntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maalis­kuuta.

Etiopian Kaffassa lempini­men Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Hei­monen pääsi Jeesuksen luok­se 13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äiti­nä, mummina, isomummina, ys­tävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mu­jusen taival tässä ajassa päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen sairauskohtauksen seu­rauksena. Hän siirtyi ajasta iäi­syyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evanke­lista Martta Rajala muutti ajas­ta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean sairauden uu­vuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntai­herätyksen mu­siikkiväen suu­resti rakasta­ma Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyys­kutsun 8.12.2017 kotonaan Kot­kassa. Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankki­on esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saa­nut rohkean ja voimakkaan luon­teen. Jo nuorena hän lähti kokei­l...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylö­järveläinen evankelista Simo Pa­sanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain va­jaan vuorokauden, kunnes Juma­lan vaunut veivät hänet Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 sa­tavuotiasta Suomeam­me ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipaus­ta, kiitollisuutta ja monta läheis­tä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa joulukuussa 1928 viisilapsiseen perheeseen. Perheen elämä oli niukkaa. Uskovat vanhemmat kasvattivat lapsiaan rukoillen.


Varttues...
MuistolleÄitimme Annikki Sormunen (os. Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän maalaiskunnassa uskovaan kotiin ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon, kävi kasteella ja liittyi Toivakan helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas isäni Arvo Venäläinen sai kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017 Mikkelin keskussairaalassa lyhyen sairausjakson jälkeen. Hän oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928. Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937 ja ylennettiin kirkkauteen 13.8.2017. Talvisodan aikana 12.1.1940 Juntusen perhe koki suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.

Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä lähtöisin oleva, elämäntyönsä Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta 2017.


Opin tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan alla kitaraa näppäilee lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen mies. Vaikka hyeenat ulvovat ympärillä ja ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli äkillisesti onnettomuudessa Irakissa 29. toukokuuta 53-vuotiaana.


Simon syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. ke­säkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi kahdeksan.


Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkälli­sen sairauden murtamana 4. päi­vä huhtikuuta. Hän oli 80-vuoti­as, syntynyt Turussa 25. elokuu­ta 1936.


Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää”, lauloi äiti herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa Jyväskylän Siion-temppelissä vielä vuodenvaihteessa 30. joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki sai kotiinkutsun 29.3.2017. Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella Riihimäen perheen kuopuksena ja 11. lapsena.


Etelä-Pohjanmaalle juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.

Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.

Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.

Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.

Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan