#sielunselfie

Jos ei ole mukana juuri millään sosiaalisen median alustalla, ei ole tarvetta kuvata itseään. Peili riittää. Muiden tekemisiä ja epäsosiaalista mediaa seuraamalla olen kuitenkin havainnut, että selfie otetaan herkimmin ikuistamisen arvoisessa tilanteessa, ei normimaanantaina.

Valo välähtää, kun itseään kuvaava näyttää mielestään kuvaukselliselta. Muutamista räpsäisyistä valikoidaan lopuksi se, jossa kuvauksellisuus on kehittyneintä, mitä se kenellekin tarkoittaa. Hommaforumilla aktiiviselle Masalle varmaan eri asiaa kuin ekomuodista bloggaavalle Meiralle.

Naamavärkin sijasta somevälttelijän tulee otettua selfieitä sielustaan. Niin kaikki muutkin tekevät. Jokin kuva jokaisella on siitä, millainen tyyppi sitä sielullisilta ominaisuuksiltaan on. Kristityn kuva saattaisi koskea sitä, kuinka kauas on kasvunsa tiellä kirinyt.

Omat sielun selfieni tapaavat olla samaa tyyppiä kuin ne kännykällä kurotellut. Toisinaan käy nimittäin niin, että onnistun kokonaisen tunnin, puolipäiväisen, tai peräti koko vuorokauden, olemaan sielullisesti mukiinmenevä yksilö. Olen positiivinen, huomioin toiset, puhun kauniisti ja kannustavasti, rukoilen läheisten ja ei niin läheisten puolesta töihin ajellessa, teen työt erityisen hyvin ja puutun pedagogisesti viisaasti oppilaitten hölmöilyyn. Säteilen ympärilleni kaikkea sitä, mitä minusta parhaimmillaan voi esiin tulla.

Tuolloin selfiekeppini löytyy hämmästyttävän nopeasti ja läheltä. Kas tässä se jo olikin, klik klik klik. Sisäinen luuri laulaa. Muodostan itsestäni kuvan, joka jää sisimpäni verkkokalvoille lähtiessäni kohti niitä tunteja ja päiviä, joina mikään ei mene niin kuin pitäisi.

Paapatan ensin tyttäreni perässä: ”Älä, älä, älä! Mitä, mitä, mitä! Ei, ei, ei!” #jaadijaadijaa. Siirryn paapattamaan mieheni perässä: ”Miksi aina?! Voisitko vihdoinkin?! Etkö ymmärrä?!” #jaadijaadijaadijaa. Työpaikallakaan en viitsi olla kiva, möllötän. Seurakunnassa en kuuntele tasan kenenkään jorinoita. Omat juttuni ovat aina pelkkää asiaa. Lisäksi arvostelen jokaista vastaan tulevaa. Jos en muusta, niin siitä, että tulevat vastaan niin tilaani vievästi. Huh, pienen sydämeni ohi mahtuisi tosiasiassa täysikasvuinen elefanttikin, vaikka sitten lentokoneen keskikäytävällä.

Kuuluuko näinä pikkumaisina päivinäkin klik? Ei. Minussa on valuvika, joka saattaa olla yleinen, mutta lähinnä kärsin omastani. Huonoimpina hetkinäni selfiekeppi on siellä jossain ja luuri loitolla. Uskon vilpittömän vakaasti edelleenkin olevani mitä miellyttävin tyyppi.

Kuulostaako tutulta? Toisaalta meissä lienee niitäkin, joiden ongelma on päinvastainen. Silloinkaan, kun olisi perusteltua syytä varovasti häntäänsä nostaa – Jumalaa kasvustaan kiittäen –, ei tapahdu mitään. Sisäisten silmien verkkokalvoille on jämähtänyt kuva huonoimmasta kuviteltavissa olevasta minän versiosta, vaikka se on totta vain korkeintaan kerran vuodessa.

Meillä molemmilla on vakava ongelma. Onneksi Jumala on ratkaisukeskeinen. Apu on olemassa, vääristyvätpä kuvamme suuntaan tai toiseen.

Rehellinen sielun selfie otetaan näin:

1. Kamera käteen, kun olet porautunut pohjalle. Suostu ottamaan opiksi, kuten tuhlaajapoika. Hän oli ensin törkimys. Kun kaikkien mielet oli pahoitettu, rahat tuhlattu ja nälkä kurni vatsassa, ei ollut enää ketään, jota olisi voinut ongelmistaan syyttää. Siis ketään muuta. Ja niin poika ”meni itseensä” (Luuk. 15:17).

Eikö selfiessä ole kyse juuri tästä? Sitä ottaa kepin tai venytetyn käsivarren verran etäisyyttä itseensä, ikään kuin saapuu itseensä ulkopuolelta. Katsoo peiliin, suostuu näkemään, mitä muut näkevät. Ei näekään sitä, mitä haluaisi nähdä. Ainoa ongelma metodissa on, että harva etsii vaikeuksia vapaaehtoisesti. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että solmuun vääristynyt sielun selfie kyllä kiristää tilanteet ihan itsestään. Älä huoli.

2. Käytä toisia selfiekeppinäsi, kiitoksen kera. Kepitys on hyvästä. Onneksi on niin syvästi rakastavia ihmisiä, että he sanovat huomionsa suoraan, vaikka se on epämiellyttävää ja epäkiitollista. Suoraan sanominen on taitolaji ja samalla valtava riski. Tämän riskin otti muun muassa tuhlaajapojan isä, joka rauhallisesti ja arvostavasti ripusteli tuhlarin pahastuneelle velipojalle asioita mittasuhteisiinsa.

Tarina ei kerro, miten velipoika tilanteen otti. Itse saatan hermostua ja heittää selfiekepin nurkkaan (kuvaannollisesti) vängäten samalla, että sinäkin teit niin ja näin. Aivan kuin omaa törkyäni vähentäisi toisen törky.

Koko homman voi torjua silläkin verukkeella, että keppi on vain kateellinen. Päinvastaisen ongelman kanssa kamppaileva saattaa epäillä kepin kehuvan mielistelläkseen. Jos rauhoituttuani kuitenkin mietin hetken, mitä juuri itsestäni kuulin, voivat selfieharhani pienetä tai hävitä. Eniten se on oma etuni.

3. Kuvaa Raamatulla. Uuden testamentin kirjeissä kerrotaan varsin selväsanaisesti, mitkä ovat kristityn lahjaksi saaman ”uuden elämän” arvot ja ihanteet.

Roomalaiskirjeen luku 12 on ollut itselleni hyödyllinen. Sitä lukiessa pohdin, josko olen ollut kohtuullinen, palvellut oikealla paikalla, rakastanut riittävästi, pitänyt hyvästä kiinni pahaan takertumisen sijaan, ollut lämmin, kunnioittava, innokas, toivova, iloitseva, kestävä, auttava, vieraanvarainen, aktiivisesti anteeksiantava, empaattinen ja nöyrä. Asuuko minussa rauha ja voitanko pahan hyvällä? Jos vastaus on rehellinen, ruksia ei ilmesty lähimainkaan joka ruutuun. Mutta ei niinkään voi olla – rehellisesti ottaen – ettei yhtäkään ruksia löydy.

Rehellinen selfien ottaja tuntee puutteensa ja vahvuutensa. Senkin hän tietää, ettei sielun selfie ole väline Jumalalle kelpaamiseen. Jokainen Kristukseen ripustautunut kelpaa. Piste. Selfie on väline onnellisempaan ja onnellistavaan elämään.

Kaikki elämäntaitotietouden toimiviksi havaitut perusasiat löytyvät Raamatusta, tietenkin. Kuka tuntee luomuksensa paremmin kuin tekijä? Rehellisten sielun selfieiden valaisemalla  tiellä vaatimaton selfhelp yhdistyy Jumalan suunnattomaan armoon. Kasvun voima ja suunta tulee häneltä. Oma vaatimaton osani on suostuminen. Kyllä, klik kuulukoon kaikenlaisina päivinä.


Maiju Latvala


Kirjoittaja on teologian maisteri ja toimii uskonnonopettajana.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kodin Ystävä -lehdessä (1/2016).


Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan