Jos ei ole mukana juuri millään sosiaalisen median alustalla, ei ole tarvetta kuvata itseään. Peili riittää. Muiden tekemisiä ja epäsosiaalista mediaa seuraamalla olen kuitenkin havainnut, että selfie otetaan herkimmin ikuistamisen arvoisessa tilanteessa, ei normimaanantaina.
Valo välähtää, kun itseään kuvaava näyttää mielestään kuvaukselliselta. Muutamista räpsäisyistä valikoidaan lopuksi se, jossa kuvauksellisuus on kehittyneintä, mitä se kenellekin tarkoittaa. Hommaforumilla aktiiviselle Masalle varmaan eri asiaa kuin ekomuodista bloggaavalle Meiralle.
Naamavärkin sijasta somevälttelijän tulee otettua selfieitä sielustaan. Niin kaikki muutkin tekevät. Jokin kuva jokaisella on siitä, millainen tyyppi sitä sielullisilta ominaisuuksiltaan on. Kristityn kuva saattaisi koskea sitä, kuinka kauas on kasvunsa tiellä kirinyt.
Omat sielun selfieni tapaavat olla samaa tyyppiä kuin ne kännykällä kurotellut. Toisinaan käy nimittäin niin, että onnistun kokonaisen tunnin, puolipäiväisen, tai peräti koko vuorokauden, olemaan sielullisesti mukiinmenevä yksilö. Olen positiivinen, huomioin toiset, puhun kauniisti ja kannustavasti, rukoilen läheisten ja ei niin läheisten puolesta töihin ajellessa, teen työt erityisen hyvin ja puutun pedagogisesti viisaasti oppilaitten hölmöilyyn. Säteilen ympärilleni kaikkea sitä, mitä minusta parhaimmillaan voi esiin tulla.
Tuolloin selfiekeppini löytyy hämmästyttävän nopeasti ja läheltä. Kas tässä se jo olikin, klik klik klik. Sisäinen luuri laulaa. Muodostan itsestäni kuvan, joka jää sisimpäni verkkokalvoille lähtiessäni kohti niitä tunteja ja päiviä, joina mikään ei mene niin kuin pitäisi.
Paapatan ensin tyttäreni perässä: ”Älä, älä, älä! Mitä, mitä, mitä! Ei, ei, ei!” #jaadijaadijaa. Siirryn paapattamaan mieheni perässä: ”Miksi aina?! Voisitko vihdoinkin?! Etkö ymmärrä?!” #jaadijaadijaadijaa. Työpaikallakaan en viitsi olla kiva, möllötän. Seurakunnassa en kuuntele tasan kenenkään jorinoita. Omat juttuni ovat aina pelkkää asiaa. Lisäksi arvostelen jokaista vastaan tulevaa. Jos en muusta, niin siitä, että tulevat vastaan niin tilaani vievästi. Huh, pienen sydämeni ohi mahtuisi tosiasiassa täysikasvuinen elefanttikin, vaikka sitten lentokoneen keskikäytävällä.
Kuuluuko näinä pikkumaisina päivinäkin klik? Ei. Minussa on valuvika, joka saattaa olla yleinen, mutta lähinnä kärsin omastani. Huonoimpina hetkinäni selfiekeppi on siellä jossain ja luuri loitolla. Uskon vilpittömän vakaasti edelleenkin olevani mitä miellyttävin tyyppi.
Kuulostaako tutulta? Toisaalta meissä lienee niitäkin, joiden ongelma on päinvastainen. Silloinkaan, kun olisi perusteltua syytä varovasti häntäänsä nostaa – Jumalaa kasvustaan kiittäen –, ei tapahdu mitään. Sisäisten silmien verkkokalvoille on jämähtänyt kuva huonoimmasta kuviteltavissa olevasta minän versiosta, vaikka se on totta vain korkeintaan kerran vuodessa.
Meillä molemmilla on vakava ongelma. Onneksi Jumala on ratkaisukeskeinen. Apu on olemassa, vääristyvätpä kuvamme suuntaan tai toiseen.
Rehellinen sielun selfie otetaan näin:
1. Kamera käteen, kun olet porautunut pohjalle. Suostu ottamaan opiksi, kuten tuhlaajapoika. Hän oli ensin törkimys. Kun kaikkien mielet oli pahoitettu, rahat tuhlattu ja nälkä kurni vatsassa, ei ollut enää ketään, jota olisi voinut ongelmistaan syyttää. Siis ketään muuta. Ja niin poika ”meni itseensä” (Luuk. 15:17).
Eikö selfiessä ole kyse juuri tästä? Sitä ottaa kepin tai venytetyn käsivarren verran etäisyyttä itseensä, ikään kuin saapuu itseensä ulkopuolelta. Katsoo peiliin, suostuu näkemään, mitä muut näkevät. Ei näekään sitä, mitä haluaisi nähdä. Ainoa ongelma metodissa on, että harva etsii vaikeuksia vapaaehtoisesti. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että solmuun vääristynyt sielun selfie kyllä kiristää tilanteet ihan itsestään. Älä huoli.
2. Käytä toisia selfiekeppinäsi, kiitoksen kera. Kepitys on hyvästä. Onneksi on niin syvästi rakastavia ihmisiä, että he sanovat huomionsa suoraan, vaikka se on epämiellyttävää ja epäkiitollista. Suoraan sanominen on taitolaji ja samalla valtava riski. Tämän riskin otti muun muassa tuhlaajapojan isä, joka rauhallisesti ja arvostavasti ripusteli tuhlarin pahastuneelle velipojalle asioita mittasuhteisiinsa.
Tarina ei kerro, miten velipoika tilanteen otti. Itse saatan hermostua ja heittää selfiekepin nurkkaan (kuvaannollisesti) vängäten samalla, että sinäkin teit niin ja näin. Aivan kuin omaa törkyäni vähentäisi toisen törky.
Koko homman voi torjua silläkin verukkeella, että keppi on vain kateellinen. Päinvastaisen ongelman kanssa kamppaileva saattaa epäillä kepin kehuvan mielistelläkseen. Jos rauhoituttuani kuitenkin mietin hetken, mitä juuri itsestäni kuulin, voivat selfieharhani pienetä tai hävitä. Eniten se on oma etuni.
3. Kuvaa Raamatulla. Uuden testamentin kirjeissä kerrotaan varsin selväsanaisesti, mitkä ovat kristityn lahjaksi saaman ”uuden elämän” arvot ja ihanteet.
Roomalaiskirjeen luku 12 on ollut itselleni hyödyllinen. Sitä lukiessa pohdin, josko olen ollut kohtuullinen, palvellut oikealla paikalla, rakastanut riittävästi, pitänyt hyvästä kiinni pahaan takertumisen sijaan, ollut lämmin, kunnioittava, innokas, toivova, iloitseva, kestävä, auttava, vieraanvarainen, aktiivisesti anteeksiantava, empaattinen ja nöyrä. Asuuko minussa rauha ja voitanko pahan hyvällä? Jos vastaus on rehellinen, ruksia ei ilmesty lähimainkaan joka ruutuun. Mutta ei niinkään voi olla – rehellisesti ottaen – ettei yhtäkään ruksia löydy.
Rehellinen selfien ottaja tuntee puutteensa ja vahvuutensa. Senkin hän tietää, ettei sielun selfie ole väline Jumalalle kelpaamiseen. Jokainen Kristukseen ripustautunut kelpaa. Piste. Selfie on väline onnellisempaan ja onnellistavaan elämään.
Kaikki elämäntaitotietouden toimiviksi havaitut perusasiat löytyvät Raamatusta, tietenkin. Kuka tuntee luomuksensa paremmin kuin tekijä? Rehellisten sielun selfieiden valaisemalla tiellä vaatimaton selfhelp yhdistyy Jumalan suunnattomaan armoon. Kasvun voima ja suunta tulee häneltä. Oma vaatimaton osani on suostuminen. Kyllä, klik kuulukoon kaikenlaisina päivinä.
Maiju Latvala
Kirjoittaja on teologian maisteri ja toimii uskonnonopettajana.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kodin Ystävä -lehdessä (1/2016).
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...