Puhu kunnioittavasti itsestäsi ja lahjoistasi - Olet Jumalan tekoa

Jos kristityn katse ja puheet keskittyvät oman itsen vähättelyyn tai liialliseen korostamiseen, hänelle tarkoitetun tehtävän toteuttaminen uhkaa jäädä puolitiehen. Kuva: Shutterstock
Jos kristityn katse ja puheet keskittyvät oman itsen vähättelyyn tai liialliseen korostamiseen, hänelle tarkoitetun tehtävän toteuttaminen uhkaa jäädä puolitiehen. Kuva: Shutterstock
Kristityt ovat kutsuttuja olemaan maailman valo ja suola. (1) Se on myönteinen tehtävä,
johon pimeyden poistamisen ja elintärkeän säilytysaineen vertauskuvat sopivat. Evankeliumi tarkoittaa ”hyvää uutista” ja ilosanomaa. Tuo ilosanoma sisältää tiedon, että syntiinlankeemuksen tuottama ero Jumalasta – kuolema – on voitettu ja ihminen voi taas lähestyä Luojaansa ilman pelkoa vajavaisuutensa tuottamasta rangaistuksesta. (2)

Jeesuksen opetuksissa pelottava tuomari saa isän kasvot, Isän, jonka rakkaita lapsia me ihmiset olemme. (3) Ilosanomassa palaset loksahtavat kohdalleen: siinä missä psalmin kirjoittaja jo kauan aiemmin tiesi olevansa Jumalan punoma suuri ihme4, voi uuden liiton kristitty ymmärtää asian syvemmin, koska itse Jumala näyttäytyy hänelle taivaallisena Isänä.

Tätä valtavaa asiaa meidät kristityt on kutsuttu edustamaan ja edesauttamaan aktiivisella elämällä ja toiminnalla. (5)

Ei omilla teoilla

Jokainen meistä on tehnyt syntiä ja on Jumalan kirkkautta vailla. Se on kristinuskon luovuttamaton perustotuus ja osoittaa, ettei kukaan voi omilla teoillaan päästä uskossaan kovinkaan pitkälle. Tämän lähtökohdan ylle laskeutuu kuitenkin Jumalan lahjoittama
armo. (6)  Se on hyvä uutinen, joka vapauttaa meidät elämään rakentavalla tavalla uusien luomusten vapaata elämää. Sitä vapautta haluaa aina joku rajoittaa ja tuoda elämään säädöksiä ja sidoksia, mutta niihin ei pidä suostua. (7)

Kristillinen ihmiskuva on siis erittäin myönteinen, kunhan se ponnistaa rehellisestä oman vajavaisuuden myöntämisestä ja sen mukanaan tuomasta terveestä nöyryydestä. Sen, että jokainen ihminen on Jumalan ihmeellistä tekoa, yksilöllinen ja ainutlaatuinen, ja että Jumala on itse maksanut hinnan voidakseen olla meihin yhteydessä, tulisi myös vaikuttaa siihen, miten näemme itsemme. Ymmärrämmekö, mitä tarkoittaa olla hänen luomansa ja hänen rakas lapsensa? Ja vielä, jos mahdollista, astetta vakavampi kysymys:  ymmärrämmekö, että kutsumuksemme on tuosta rakkaudesta käsin ottaa aktiivinen valon ja suolan rooli? Näiden totuuksien valossa on selvää, ettei itseään tule väheksyä.

Nöyryys on tärkeä edellytys terveelle itsearvioinnille, mutta se on eri asia kuin itsensä väheksyminen. Väärä nöyryys voi itse asiassa olla petollinen ylpeyden muoto, jossa ihminen
kieltäytyy hyväksymästä osaansa Jumalan kertakaikkisen armon varassa ja haluaa itse ansaita oman ”pyhyytensä”. Tämä on piilotettua itsensä korottamista.

Saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta, että maan matosen roolin omaksuminen olisi itsensä
korottamista. Sitä se kuitenkin on, koska asenne kertoo, etteivät Jumalan Sanassaan tarjoama armo ja rakkaus kelpaa. Lisäksi se sisältää ajatuksen, jonka mukaan ihminen ei ole luomakunnasta vastuullinen Jumalan kuva vaan matoon verrattava luotu olento. Roolin ottaminen siis rikkoo varsin suoraan Sanan opetuksia vastaan.

Kuinka ajattelemme ja puhumme itsestämme?
 
Kun nyt tiedämme edellä kirjoitetut asiat, on syytä kysyä, kuinka me ajattelemme ja puhumme itsestämme. Jostain syystä suomalaiseen kulttuuriin kuuluu joko krooninen sanallinen itsensä vähättely tai krooninen itsensä korostaminen.

Itseään voi korostaa suoraan tai epäsuorasti. Edellä kuvattu väärä nöyryys on yksi epäsuoran itsekorostuksen muoto. Näin ollen itsensä vähätteleminen saattaa joissain tilanteissa olla itsensä korostamista – mutta ei tietenkään joka tilanteessa. Jatkuva tarve sanallisesti vähätellä tai korostaa itseään johtaa elämään, jossa aktiiviseen hyvän tekemiseen tarkoitetut voimavarat ja vuodet kuluvat oman navan ympärillä pyörimiseen. Itsensä vähättely ja korostaminen myös haittaavat pahasti yhteistyötä toisten kristittyjen kanssa ja sitä dynamiikkaa, joka auttaa asioita tapahtumaan ja toimii todistuksena
evankeliumin ilosta ja hyvään suuntaan muuttavasta luonteesta.

Vähättely ja korostaminen myös vaikeuttavat omien, Luojan antamien lahjojen löytämistä
ja käyttämistä. Ihminen saattaa ”nöyryydessään” kieltää itseltään kokonaan ne raikkaat asiat, jotka Jumala on antanut hänelle iloksi ja maailman palvelemiseksi. Tai hän saattaa eksyä tavoittelemaan kynsin hampain jotain, joka ei tuota hänelle onnellisuutta eikä palvele toisia – ja vain siksi, että hänen on korostettava itseään nyky-yhteiskunnan suosimilla
tavoilla.

Jos ihminen kiertyy tavalla tai toisella oman napansa ympärille, saattaa se toisinaan heijastua tuomiohenkenä, vaatimuksina tai ympärillä olevien ylenkatsomisena. Ihminen saattaa piiskata itseään ja samalla luulla olevansa toisia kohtaan armon ja rakkauden
ilmentymä. Useimmiten kuitenkin on niin, että ihminen huomaamattaan vaatii toisilta samaa piiskaamista kuin itseltään eikä kykene olemaan armollinen, ellei salli armon koskettaa ensin aidosti omaa sisintään. Voi myös olla, että ihminen onnistuu korostamaan
itseään niin hyvin, että alkaa itsekin vaivihkaa ajatella olevansa hieman korkeammalla arvoasteikossa kuin toiset.

Kristityn tulisi ajatella itsestään lähtökohtaisesti kohtuudella ja ymmärtää, että kaikki ovat
erilaisia mutta oikeanlaisia. (8) On tiedostettava sekä oma että muiden asema Jumalan ainutlaatuisena ihmeenä. Kukaan ei ole toisen yläpuolella, eikä sellaista asemaa pidä edes ajatella. Kukaan ei myöskään ole toisen alapuolella eikä ”vähemmän” kuin toiset.

Kuinka tämän kristityn aseman voisi kanavoida niihin sanoihin, joilla puhumme itsestämme ja ominaisuuksistamme?

 Sanoilla on väliä

 Sanat luovat kokemustamme todellisuudesta, koska ne vaikuttavat siihen, kuinka ymmärrämme ympärillä olevat asiat. Se, mitä suullamme tunnustamme, voi siis muuttua todellisuudeksi. Jos puhumme itsestämme, ominaisuuksistamme, ulkomuodostamme tai iästämme alavireisesti, vaikuttaa se väistämättä ainakin omaan mielialaamme ja motivaatioomme. On turha arvuutella, miltä taivaallisen Isämme korvissa kuulostaa, jos 25-vuotias surkuttelee itseään, koska on niin vanha tai ettei näytä samalta kuin
alusvaatemainosten kuvankäsittelyn avulla muokatut mallit.

Miten itsestään siis tulisi puhua? Koska olemme kaikki erilaisia, ei liene paikallaan tehdä kovin tarkkoja ehdotuksia. Jokainen etsiköön itse ne sanat, joilla kiittää Jumalaa siitä, että saa olla ihmeellisesti luotu, saa olla ainutlaatuinen niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja saa omilla, iloa tuottavilla lahjoillaan palvella maailmaa. Tällainen puhe johtaa myös ajatusmaailmaa kohti valon ja suolan tehtävää, kohti vapautta, rakkautta ja aktiivisuutta.

On aiheellista muistuttaa, että myönteinen minäpuhe ei tarkoita itsearvioinnin puutetta. Meillä kaikilla on armahdettuinakin aina elämänalueita, joilla on tarkoitus kasvaa läpi elämän. Ne on hyvä myöntää sanallisesti. (9) Se auttaa myös pääsemään kasvunpaikkojen
kanssa eteenpäin. Joskus onjopa pyydettävä ja annettava sanallisestianteeksi. (10)

Ihminen, joka ei koskaan kohtaa heikkouksiaan ääneen vaan hautaa ne positiivisten sanojen
alle, voi olla raskas työtoveri muille – kuten toki myös ihminen, joka velloo vain heikkouksissaan. Raikas, myönteinen puhe omista ominaisuuksista on myös aikuista vastuun ottamista omasta elämästä. Ihminen, joka aina vain luettelee vajavaisuuksiaan ja
julistaa surkeuttaan, asettaa toisille taakan ikään kuin kannatella itseään jatkuvalla empatialla, kannustamisella ja huomion keskipisteeseen laittamisella. Jokainen tietysti tarvitsee aika ajoin kannustusta sekä toisten huomiota ja tukea.

Rohkaiskaamme itseämme ja toisiamme puhumaan arvostaen ja kunnioittaen siitä, mitä Jumala on meihin luonut, kuinka hän meitä rakastaa ja miten tärkeän tehtävän hän on meille uskonut. Kuten C. S. Lewis on terävästi havainnoinut, terve itsetunto ei ole sitä, että ajattelee olevansa parempi kuin toiset vaan sitä, ettei tarvitse ajatella itseään lainkaan.
Kun katse ja puheet kääntyvät pois omasta navasta, on kiitorata auki ja ihminen voi nousta
siivilleen, kohti Jumalan tuulia.

Sirkku Hoikkala











Kirjoittaja on seurakunta-aktiivi ja syksystä alkaen teologian tohtorikoulutettava Åbo Akademissa.


Viitteet:
1) Matt. 5:13–14. 2) Ef. 3:12. 3) Joh. 1:12; Room. 8:15; Gal. 3:26; Ef:1; 1. Joh. 3:1. 4) Ps. 139:13–14. 5) Room. 12:1–2; Jaak. 1:22. 6) Room. 3:22– 24. 7) Gal. 5:1. 8) Room. 12:3–21; 2. Kor. 10:12–13. 9) 2. Kor. 12:7–10. 10) Kol. 3:13; Ef. 4:32.


Mallioppimista

 

ÄLÄ tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon.” Lause on tuttu, humoristinen vanha ohje. Se sisältää ajatuksen, että neuvoja ei itse oikein osaa tai halua elää neuvojensa mukaan, vaikka toivookin toisen olevan asiassa itseään viisaampi. Mitä arvelisit: jos kannustat lastasi kohti myönteistä minäkuvaa mutta samalla vähättelet itseäsi päivittäin
hänen kuultensa, kumman minäkuvan lapsi poimii? Oikein. Hän poimii sen, josta saa mallin.

On toki oikein kannustaa omaa lastansa, mutta yhtä oikein on kannustaa itseään lapsen kuullen. Jos ei puhu itselleen ja itsestään Jumalan armollisia sanoja vaan rypee väärässä nöyryydessä, voi olla varma, että lapsi jonain päivänä tekee samoin.

Jos vanhemmat vaikka päivittelevät jatkuvasti, kuinka vanhoja jo ovatkaan, saattaa lapsi tehdä ennätyksen aloittamalla päivittelyn heti 20:nnen ikävuotensa kynnyksellä. Mainittakoon sivumennen, että vanheneminen sinänsä on Jumalan keksintö ja siihenkin voi opetella suhtautumaan seikkailumielellä ja nälkäisellä, tulevaisuuteen suuntautuvalla asenteella.

Samoin jos vanhemmat käyttäytyvät seurakunnassa hurskaasti ja ystävällisesti mutta heti kotona naureskelevat kaikille, välittyy tällainen kaksinaamainen puhe myös lapsen elämänasenteeksi. Niin välittyy myös vaikkapa sellainen malli, jossa vuorotellen kauniisti rukoillaan seurakuntaan kuulumattomien puolesta ja vuorotellen kauhistellaan heitä ilman pienintäkään yritystä aidosti ymmärtää tai lähestyä heitä sanojen tai tekojen tasolla. Lapsi
ei siis opi ainoastaan siitä, mistä me käskemme hänen oppia vaan kaikesta, mistä hän saa konkreettisen toimintamallin. Tämä koskee vahvasti myös tapaa puhua itsestään ja toisista.

Mallioppiminen ei liity ainoastaan lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on myös yhteisöllistä liimaa aikuisten välillä. Jokin yhteisö puhuu tietyllä tavalla ja suosii tietynlaista minäkuvaa. Puhetapa ja minäkuva siirtyvät yhteisöön tuleville – tai jos eivät siirry, uudet tulokkaat eivät voi yhteisössä hyvin ja ennen pitkää lähtevät.

Kunpa kristilliset seurakunnat tunnistettaisiin siitä, että niiden jäsenet elävät kiitollisuudesta Jumalaansa kohtaan ja ojentautuvat kohti aktiivista, vapaata ja palvelevaa asennetta iloisina siitä, keitä he ovat yksilöinä ja yhdessä.

(SH)

Muistolle
51

Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.

Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.



Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.

”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä, pastori ja kirjailija Kari Honkasen elä­mäntyö on päättynyt, mutta hänen moni­puolinen hengellinen vaikutuksen­sa ihmisten sydämissä jatkuu vie­lä pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan takakansi­tekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan oma­elämäkertakirjaan 12 vuotta sitten:

”Seitsemän vuosikymmen­tä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämän­työn Afrikassa tehnyt lähetys­työntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maalis­kuuta.

Etiopian Kaffassa lempini­men Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Hei­monen pääsi Jeesuksen luok­se 13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äiti­nä, mummina, isomummina, ys­tävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mu­jusen taival tässä ajassa päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen sairauskohtauksen seu­rauksena. Hän siirtyi ajasta iäi­syyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evanke­lista Martta Rajala muutti ajas­ta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean sairauden uu­vuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntai­herätyksen mu­siikkiväen suu­resti rakasta­ma Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyys­kutsun 8.12.2017 kotonaan Kot­kassa. Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankki­on esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saa­nut rohkean ja voimakkaan luon­teen. Jo nuorena hän lähti kokei­l...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylö­järveläinen evankelista Simo Pa­sanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain va­jaan vuorokauden, kunnes Juma­lan vaunut veivät hänet Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 sa­tavuotiasta Suomeam­me ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipaus­ta, kiitollisuutta ja monta läheis­tä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa joulukuussa 1928 viisilapsiseen perheeseen. Perheen elämä oli niukkaa. Uskovat vanhemmat kasvattivat lapsiaan rukoillen.


Varttues...
MuistolleÄitimme Annikki Sormunen (os. Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän maalaiskunnassa uskovaan kotiin ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon, kävi kasteella ja liittyi Toivakan helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas isäni Arvo Venäläinen sai kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017 Mikkelin keskussairaalassa lyhyen sairausjakson jälkeen. Hän oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928. Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937 ja ylennettiin kirkkauteen 13.8.2017. Talvisodan aikana 12.1.1940 Juntusen perhe koki suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.

Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä lähtöisin oleva, elämäntyönsä Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta 2017.


Opin tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan alla kitaraa näppäilee lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen mies. Vaikka hyeenat ulvovat ympärillä ja ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli äkillisesti onnettomuudessa Irakissa 29. toukokuuta 53-vuotiaana.


Simon syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. ke­säkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi kahdeksan.


Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkälli­sen sairauden murtamana 4. päi­vä huhtikuuta. Hän oli 80-vuoti­as, syntynyt Turussa 25. elokuu­ta 1936.


Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää”, lauloi äiti herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa Jyväskylän Siion-temppelissä vielä vuodenvaihteessa 30. joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki sai kotiinkutsun 29.3.2017. Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella Riihimäen perheen kuopuksena ja 11. lapsena.


Etelä-Pohjanmaalle juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.

Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.

Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.

Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.

Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan